Sivut

lauantai 5. syyskuuta 2015

Juhani Aho: Yksin


"Kaikki on katoavaista, muutamien kuukausien kuluttua ei tästä ole jäljellä kuin irvistävät rauniot. Ja sitäkö varten on pantu koko maailma liikkeelle? Nykyaika on humbuugia, ja tämä on kaikista suurinta. Mutta minä tunnen kuitenkin, että arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos hän olisi tääällä, jos saisin kulettaa häntä kaikkialle, jos voisimme yhdessä katsella: silloin nauttisin, ihailisin ja olisin innostunut."

Pariisin maailmannäyttely vuonna 1889. Musiikkia, näyttelyitä, ihmisvilinää. Iltaisin Pariisin valot syttyvät, ja kaikkein näyttävimmin loistaa näyttelyn symboli, Eiffel-torni. Yksin-romaanin päähenkilö katselee kaikkea tätä synkän kyynisin tuntein, onnettomasti rakastuneen miehen silmin.

Päähenkilö, hiljalleen keski-ikää lähestyvä mies, ihastuu ystäväperheen tyttöön, jonka on tuntenut jo tytön ollessa lapsi. 15 vuotta miestä nuoremmasta Annasta on kasvanut viehättävä nuori nainen, ja mies rakastuu tähän kuin olisi itsekin parikymppinen – kuin ensirakkauden haaveellisessa huumassa. Hän viettää Annan kanssa aikaa maalla, soudellen ja kalastellen, ja elättelee samalla unelmia yhteisestä kodista ja puhtaasta rakkaudesta. Suunniteltu Pariisin matka lykkääntyy rakkauden toiveiden ja pelkojen vuoksi. Mutta kun mies sitten ilmaisee tunteensa, eikä Anna vastaakaan rakkauteen, Pariisi tarjoaa mainion pakopaikan särkyneelle sydämelle.

Juhani Aho on sitten ihana! Niin taiturimainen sanankäyttäjä, niin lempeän tarkkanäköinen ihmiskuvaaja. Aho osaa kuvata yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä myötäeläen, välillä sydäntäsärkevästi, välillä haikeasti. Yksin-pienoisromaanissa mukana on myös aavistuksen verran hyväntahtoista hymyilyä: aivan kuin Aho haluaisi sanoa, etteivät (luultavasti häneltä itseltään piirteitä lainanneen) päähenkilön rakkaussurut ole luonteeltaan aivan kuolettavan vakavia.

Kirjassa kuvataan elävästi Pariisia kahviloineen, mainoksineen ja bulevardeineen. Suuressa kaupungissa yksinäinen mies on todellakin yksin, ihmispaljouden keskelläkin. Päivät noudattavat samoja rutiineita, ja omissa oloissa on helppo hautoa ajatuksia rakkaudesta ja kaipauksesta. Yksinäisyyden tunnetta eivät poista edes absintti tai Moulin Rougen naiset – eivät ainakaan pysyvästi. Suurkaupungissa myös moni muu ihminen on lohduttoman yksinäinen.

Kaiken kaikkiaan viehättävä ja haikean kaunis pienoisromaani. Pidin kovasti, vaikka kirja ei koskettanutkaan samalla tavalla syvältä sielusta kuin suurenmoiset Papin tytär ja Papin rouva

Kirjan ovat lukeneet myös Katja, Morre, Hanna, Katja, Salla ja jaana.

Juhani Aho: Yksin, 1890
Project Gutenberg EBook, 2004

8 kommenttia:

  1. Aho on tosiaankin ihana sanataituri! Tämä on hyvin kaunis ja koskettava kertomus, johon ihastuin ikihyviksi - ehkä jopa vielä enemmän kuin Ellin tarinoihin, jotka nekin ovat niin, niin hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Aho on ihana ja tuntuu lisäksi niin kovin tuoreelta edelleen. Ellin kohtalo kosketti minua enemmän kuin tämä yksinäinen mies, mutta kirjana tämäkin oli kyllä aivan loistava.

      Poista
  2. Tämän lukemista olen miettinyt mutta miksi oi miksi en koskaan muista lainata kirjastosta... Tähän on viitattu niin monesti että on kyllä iso aukko sivistyksessäni kun on vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, tuttu ongelma tuo muistamattomuus. Pitäisi ehkä alkaa tehdä kirjastoon "kauppalistoja". Tai sitten vain luottaa siihen, että Yksin tulee jollain sopivalla hetkellä vastaan.

      Poista
  3. Yksin on todella koskettava ja Aho on niin hyvä! Minun täytyy tunnustaa, että en ole lukenut Papin tytärtä ja rouvaa, mutta aikomuksena on kyllä vielä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Papin tytär ja rouva olisivat kyllä varmasti juuri sinun makuusi!

      Aho on kyllä loistava.

      Poista
  4. Aho on hävettävän iso aukko sivistyksessäni, mutta toivottavasti tämän innoittamana tartun hänen teoksiinsa viimein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, Ahon kokoinen aukko kannattaa ehdottomasti paikata!

      Poista