Antti Tuomainen: Parantaja

"Sade oli saanut lisää voimia. Se laskeutui taivaalta leveinä mattoina ja putosi pulleina, painavina pisaroina asvalttiin ja roiski kuin pillastuneena kaupunkia ympäriltä kiiltäväksi, mustaksi ja märäksi. Sen tuoksussa oli jotakin hapanta, melkein pilaantunutta. Seisoin hetken porttikongissa yrittäen päättää seuraavista askelistani, miettiä missä olin ja mihin olin menossa."

Eilen alkaneen dekkariviikon innoittamana päätin tarttua hyllyssä jo muutaman vuoden lukemista odottaneeseen Parantajaan, jota voisi luonnehtia dystooppiseksi jännäriksi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden Helsinkiin, joka on ilmastonmuutoksen seurauksena muuttunut sateen runtelemaksi ekokatastrofialueeksi. Ilmastopakolaiset, kulkutaudit ja tulvat ovat ajaneet hyväosaisimmat ihmiset pois kaupungista, jossa laittomuudet ja väkivalta rehottavat. Rikoksia tapahtuu niin paljon, ettei poliisi ehdi tehdä juuri muuta kuin kirjata ne ylös. Ihmiset turruttavat mielensä merkityksettömällä viihteellä ja skandaaliuutisilla.

Kaiken tämän keskellä Tapani Lehtinen etsii kadonnutta vaimoaan Johannaa. Johanna on toimittaja, joka on ennen katoamistaan tehnyt juttua Parantajaksi kutsutusta ekoterroristista, joka murhaa teollisuuyritysten johtajia, poliitikkoja ja muita vaikuttajia joita pitää pääsyyllisinä ilmastonmuutokseen. Jouluun on kaksi yötä, sade putoaa verhona Helsingin ylle, ja Tapani vaeltaa läpi pimeän kaupungin etsien vaimoaan – ja Parantajaa.

Tuomaisen kirjan vaikuttavinta antia on tulevaisuuden Helsingistä maalattu kuva. Sateen piiskaama, pimeä kaupunki on vihamielinen ja uhkaava. Pelon keskellä turvaa haetaan vartijoista, metallinpaljastamista ja turvakameroista, joiden tuoma turvallisuus on kuitenkin vain näennäistä. Ihmiset yrittävät suojata itseään parhaaksi katsomallaan tavalla: jotkut tarrautuvat menneisyyteen ja yrittävät kieltää maailman muuttumisen, toiset uskovat vain vahvimman selviävän taistelussa. Tapani uskoo rakkauteen.

Dystopia-puoli on siis Parantajassa kohdillaan. Jännäri-osuus ei sen sijaan vakuuttanut minua aivan samalla tavalla. Kirja ei rehellisesti sanottuna ollut minusta erityisen jännittävä tai edes tunnelmaltaan tiivis. Ekoterroristi Parantaja olisi voinut olla hyvinkin hyytävä hahmo mutta on lopulta aika vaisu pääkonna. Tapanin tutkimukset puolestaan ovat melkoista haahuilua, ja oikeille jäljille tunnutaan päätyvän kovin helposti. Johannan löytäminen on Tapania kuljettava voima, mutta lukijalle vaimon etsiminen ei muodostu samanlaiseksi johtotähdeksi, kenties siksi että Johanna itse jää hahmona kovin etäiseksi.

Parantaja oli minusta niin tarinaltaan kuin kerronnaltaankin melko tavanomainen jännäri. Joko juoni tai kieli olisi kaivannut jonkinlaista lisäpotkua – hiukan enemmän tunnetta tai persoonallisuutta. Ekokatastrofi-teema kuitenkin kantaa hyvin, ja sen ansioista kirjan luki mielenkiinnolla, vaikka se ei muuten suurta jälkeä jättänytkään.  

Parantajan ovat lukeneet myös esimerkiksi Annami, Elina, Jori, Booksy, Minna ja Ville-Markus.

Antti Tuomainen: Parantaja
Kansi: Jussi Kaakinen
Helsinki-kirjat, 2010