Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Agatha Christie: Vaarallinen talo ja Teetä kolmelle


Dekkariviikko ilman Agatha Christietä olisi ainakin minulle melko mahdoton yhtälö. Christien kirjat ovat minulle – kuten varmasti monelle muullekin lukijalle – dekkarien malliesimerkkejä: kun ajattelen dekkareita, ajattelen todennäköisesti ensimmäisenä nimenomaan Christien klassikoita. Ja jos haluan tarttua dekkariin, tartun mieluiten juuri sen tyyppisiin salapoliisitarinoihin, joita Dame Agatha kirjoitti: vanhanaikaisiin mysteereihin, joissa murhan ratkaiseminen on pikemminkin älyllistä leikittelyä kuin realismia, ja joissa veritekojen lomassa juodaan teetä.

Tällä kertaa poimin hyllystäni kaksi Hercule Poirot -tarinaa. Itse asiassa ajattelin ensin lukea vain yhden kirjan, mutta koska ensimmäisenä lukemani Vaarallinen talo ei ollut aivan niin herkullinen tarina kuin muistin, luin heti perään myös yhden omista suosikeistani, Teetä kolmelle.

Vaarallisessa talossa Poirot ja kapteeni Hastings lomailevat kylpyläkaupungissa, jossa he tutustuvat Nick Buckley -nimiseen kauniiseen ja eläväiseen nuoreen naiseen. Nickillä tuntuu olevan uskomaton onni, koska hän on pelastunut muutaman päivän sisällä täpärästi monesta vaarallisesta onnettomuudesta. Mutta ovatko onnettomuudet sittenkään onnettomuuksia – Hercule Poirot vakuuttuu nopeasti siitä, että Nickin perässä on .murhaaja

Kuten niin usein, tässäkin kirjassa Christie hämää nokkelasti lukijaa, tarjoilee johtolankoja ja keikauttaa asetelman sitten taitavasti päälaelleen. En muistanut kirjan koukkua ennen lukemista, mutta se palautui mieleeni heti kirjan alkumetreillä. Osa Christien dekkareista kestää aivan hyvin uudelleen lukemisen, vaikka juoni ja murhaaja muistuisivatkin mieleen, mutta Vaarallinen talo ei oikein toiminut minulle nyt kun keskeinen koukku oli tuttu. Kirja perustuu hyvin vahvasti juuri juoneen, palapeliarvoitukseen ja lukijan hämäämiseen, ja esimerkiksi henkilöhahmot ja tunnelma jäävät sivuosaan. Lisäksi tarina on aika melodramaattinen ja täynnä mitä hämäräperäisempiä sivuhenkilöitä. Ja vaikka käännösten pienet virheet ja kömpelyydet kuuluvat minusta näiden vanhojen dekkareiden kohdalla melkeinpä asiaan, Vaarallisen talon suomennos oli suorastaan surkuhupaisan huono.

Teetä kolmelle sen sijaan toimi (jälleen kerran) erinomaisesti, vaikka sen juoni ja tapahtumat olivatkin tuttuja. Siinä missä Vaarallinen talo on vauhdikas ja dramaattinen, Teetä kolmelle on aika hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt tarina. Pidänkin aivan erityisesti tämän kirjan tunnelmasta, joka on jotenkin oudon unenomainen. Tuntuu melkein siltä, kuin henkilöhahmot olisivat lumottuja – ja lukijakin vedetään mukaan tähän lumoukseen, kummalliseen ruususen uneen.

Tässä kirjassa Poirotin apua pyytää nuori lääkäri Peter Lord. Hän haluaa Poirotin todistavan, että murhasta syytetty Elinor Carlisle on syytön. Lääkäri haluaa Elinorin vapaaksi hinnalla millä hyvänsä, mutta Poirotia kiinnostaa ainoastaan totuus. Ja kaikki tosiasiat tuntuvat puhuvan Elinoria vastaan. Hänellä oli tilaisuus sekoittaa myrkkyä teeleipiin ja tarjota niitä Mary Gerrardille, jonka kauneus oli hurmannut Elinorin sulhasen siinä määrin, että kihlaus oli purkautunut.

Teetä kolmelle on juoneltaan hyvin näppärä ja siisti, mutta keskiössä on kuitenkin Elinor Carlislen sisäinen maailma. Kaikkia tapahtumia ei nähdä Elinorin näkökulmasta, mutta kirjan tunnelma syntyy kuitenkin nimenomaan Elinorin ajatuksista ja tuntemuksista. Christielle usein tyypillistä huumoria kirjassa ei juurikaan ole, vaan yleistunnelma on hiljainen ja vakava. Jokin tässä surumielisen romanttisessa tarinassa vetoaa minuun kovasti – ja luonnollisesti nautin myös kartanomiljööstä, ruusuja kukkivasta puutarhasta ja englantilaiseen tapaan vahvuudeltaan musteenvärisenä tarjoiltavasta teestä.



Agatha Christie: Vaarallinen talo (Peril at End House, 1932)
Suom. O. A. Joutsen
Wsoy, 1936/1952

Teetä kolmelle (Sad Cypress, 1940)
Suom. Anna-Liisa Laine
Kansi: Heikki Ahtiala
Wsoy, 1974/1975

12 kommenttia:

  1. Oih, Teetä kolmelle on yksi minunkin suurimmista Christie-suosikeistani. <3 Pitäisikin lukea se uudelleen.

    Ja sama juttu: Dekkariviikkoa ei voi ajatellakaan ilman Christietä. Luin tämän viikon aikana kolme dekkaria, joista ehdin Dekkariviikon puitteissa lopulta kirjoittaa vain yhdestä. Vaikka itse asiassa ne kaksi muuta lukemaani olivat Christien pienoisdekkaria parempia, oli selvää että nyt on kirjoitettava Christiestä, ja niistä kahdesta muusta sitten myöhemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Teetä kolmelle on ihastuttava, ja kestää minusta uudelleen lukemisetkin mainiosti. Enkä yhtään ihmettele, että se vetoaa sinuunkin. :) Kaikki se englantilaisuus ja tiheä tunnelma! <3

      Poista
  2. Vaarallisessa talossa taisi tosiaan olla se vika että vaikka koukku onkin hyvä (ja sitä käytettiin menestyksekkäästi myös parissa muussa kirjassa...) niin muuten siinä ei mitään niin ihmeellistä ole...myöhempi Christie olisi ehkä saanut vähän lisää väriä murhaajaan ja muihinkin hahmoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, Vaarallinen talo on tosiaan ehkä vähän lattea eikä ollenkaan niin hiottu kuin Christie parhaimmillaan. Peruskauraa Christieltä, mutta ei kovin mieleenpainuva millään tavalla.

      Poista
  3. Minustakin Teetä kolmelle on hyvä, Vaarallinen talo ei ole. Pidän sitä yhtenä huonoimmista ja ihmettelinkin kirjan takakannen hehkutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, olisikin aika hauskaa, jos takakansitkestissä todettaisiin rehellisesti että "tässä kirjassa Christie ei yleisen mielipiteen mukaan ole missään nimessä ole parhaimmillaan". :)

      Poista
  4. Minäkin tunnustaudun Teetä kolmelle -faniksi. :) Muistelen tykänneeni myös Vaarallisesta talosta, mutta kieltämättä juoni muistui yllättävänkin kirkkaana mieleen, kun hetken mietti, niin en ole varma kestäisikö kirja uudelleenlukua.
    Tykkään lukea Christiet yleensä alkukielellä, kun minua taas ärsyttävät aika kovasti nuo mainitsemasi suomennosten kömpelyydet. Mutta täytyy kyllä sanoa, että näissä kuvaamissasi suomenkielisissä painoksissa on aivan ihanat kannet! Varsinkin Vaarallisessa talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minua ei tosiaan haittaa, jos käännöksessä on pieniä kömmähdyksiä, koska tavallaan se on minulle osa Christien vanhanaikaista viehätystä. Mutta tuossa Vaarallisessa talossa suomennoksen huonous meni jo kiusallisen puolelle.

      Vanhat kannet ovat minusta kerta kaikkiaan ihania. Keräilen näitä dekkareita omaan hyllyyni osittain juuri kansitaiteen vuoksi.

      Poista
  5. Teetä kolmelle on yksi lempi Christieistäni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lizaahh, hauskaa että näin moni muukin tunnustautuu Teetä kolmelle -faniksi. :)

      Poista
  6. Teini-iässä luin paljon Christien kirjoja mutta aikuisiällä ovat jääneet vähemmälle. Nyt olen miettinyt jo muutaman vuoden (!) että josko lukisin ne kaikki... Mutta miten, ilmestymisjärjestyksessä vai päähenkilön mukaan vai satunnaisessa järjestyksessä, kas siinä pulma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, vaihtoehtoja lukujärjestykselle on tosiaan paljon. Ilmestymisjärjestys olisi tietysti looginen vaihtoehto, mutta toisaalta myös päähenkilön mukaan lukeminen voisi olla hauskaa.

      Poista