Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema

"Sairaus oli murtanut kopeuden ja ennakkoluulojen panssarin ehkä siksi, ettei äidin tarvinnut enää puolustautua. Enää ei pitänyt kieltäytyä eikä uhrautua; tärkein velvollisuus oli parantua ja niin ollen huolehtia omasta itsestään. Antautuessaan ilman omantunnon soimausta mieliteoilleen ja huvituksilleen äiti vapautui vihdoinkin kaunastaan. Hänen uudelleen puhjennut kauneutensa ja hymynsä ilmaisivat rauhallista sopusointua hänen oman itsensä kanssa sekä eräänlaista onnea kuolinvuoteella."

Simone de Beauvoirin pieni, alle satasivuinen kirja pitää sisällään suurta ja painavaa asiaa. Lempeä kuolema kertoo de Beauvoirin äidin kuolemasta, ja käsittelee samalla äidin ja tyttären monin tavoin ongelmallista suhdetta. Kirja on karu ja ankara kuvaus kuolemasta, josta ei juurikaan lempeyttä löydy. Kova kipu, mielen hämärtyminen ja kuolemanpelko tekevät viimeisestä kamppailusta tuskallisen niin äidille kuin vieressä seuraaville tyttärillekin.

De Beauvoir kirjoittaa äitinsä sairastumisesta ja kuolemasta melkeinpä raportinomaisella viileydellä, jonka alta voi kuitenkin aistia ristiriitaisia ja kipeitä tunteita. Äidin ja tyttären elämänvalinnat ja -arvot olivat sen verran erilaisia, etteivät he aina pystyneet ymmärtämään tai hyväksymään toisiaan. Simonen näkemyksen mukaan äiti oli uhrannut itsensä porvarillisessa avioliitossa, jossa ei päässyt toteuttamaan omia intohimojaan ja lahjojaan. Uskonnollisen äidin elämä oli hyvin erilaista kuin aviottomassa suhteessan eläneen, kirjailijanuran valinneen tyttären. Tyttären kuvaus äidistä ei aina ole kovinkaan kaunis: tietyt loukkaukset ja hylkäämiset ovat selvästi jättäneet jälkensä Simoneen, joka kuitenkin myöntää että hänessäkin on syynsä siihen, miksi suhde oli niin vaikea. Äiti ja tytär olivat eroistaan huolimatta luonteiltaan samanlaisia, mikä osaltaan hiersi heidän välejään.

Äidin sairastuminen aggressiivisesti etenevään syöpään  ja väistämättömästi edessä oleva kuolema tulevat yllätyksenä Simonelle ja tämän siskolle. Lääkärit lupaavat äidille mahdollisimman helpon ja kivuttoman kuoleman, vaikka eivät todellisuudessa voi sitä antaa. Vaikean kuoleman lempeys löytyy kuitenkin ehkä siitä, kuinka se vaikuttaa Simonen käsitykseen äidistä. Äidin avuttomuus ja urhoollisuus liikuttavat tytärtä, joka sairauden vuoksi pystyy näkemään tämän enemmän ihmisenä, ei vain äitinä. "Ja entinen hellyys, jonka olin luullut sammuneen kokonaan, heräsi eloon aina silloin, kun sen saattoi pukea sanoiksi ja yksinkertaisiksi eleiksi."

Lempeä kuolema on kaunistelemattomuudessaan julma kuvaus kuolemasta, mutta jollakin oudolla tavalla koin sen myös lohdulliseksi. Ehkä juuri se suoruus ja kaunistelemattomuus korostaa niitä lempeitä puolia, joita Simone äitinsä kuolintarinasta löytää. Sen, kuinka lähestyvä kuolema riisuu äidin turhista muodollisuuksista ja kieltäymyksistä: silloin kun sairaudessa on kivuttomia hetkiä, äiti nauttii elämästä lapsen tavoin. Tai kuinka kuolema tuo esiin äidin taistelutahdon ja elämänvoiman. Ja kuinka lopulta juuri kuolema auttaa Simonea ymmärtämään äitiään ja antamaan tälle anteeksi.

Lempeän kuoleman ovat lukeneet myös Erja ja Hreathemus.

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema (Une Mort Trés Douce, 1965)
Suom. Outi Kasurinen-Badji
Kansi: Erkki Poutiainen
Arena Kirjayhtymmä, 1966