Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa

 
"Jotkin asiat ovat niin julmia."
"Niin ovat – hyvin monet asiat. Syntyminen on julmaa – ja kuoleminen – ja ruoansulaminen, senkin mainitakseni. Joskus, kun ajattelen, mitä minun sisuksissani tapahtuu ihanalle suprême de sole'elle, jossa on kaviaaria ja croûtons'eja ja hauskoja pieniä perunaviipaleita ja sensellaista – voisin itkeä. Mutta siellä se vain on.""

Tämä kirja on minulle hyvin rakas vaikka ei varsinaisesti olekaan tarinaltaan tai teemoiltaan suurin suosikkini Wimsey-tarinoiden joukossa. Kirjasta on kuitenkin tullut läheinen, koska olen lukenut sitä niin usein väsyneenä tai ollessani allapäin tai vain halutessani nauttia Peter Wimseyn seurasta ja 1920-luvun Lontoon tunnelmasta.

Tarinaltaan Kuolema vierailee kerhossa on varsin perinteinen dekkari. Vanha kenraali Fentiman löydetään kuolleena kerhostaan aselevon vuosipäivänä. Samana päivänä kuolee myös kenraalin sisko. Perinnönjaon vuoksi olennaiseksi kysymykseksi muodostuu se, kumpi sisaruksista kuoli aikaisemmin, ja Wimsey pestataan ottamaan selvää asiasta. Vähitellen käy tietysti ilmi, että on tapahtunut murha, ja siitä seuraa väärien johtolankojen seuraamista, juonittelua ja epäiltyjen listaamista.

Erityisen ihanaksi tämän kirjan tekee miljöö ja ajan henki. Wimsey liikkuu sodassa traumatisoituneiden veteraanien, Chelsean taiteilijapiirien ja herrasmiesten kerhojen piireissä, siemailee portviiniä, syö hienoja illallisia ja keskustelee kirjallisuudesta. Seurapiireissä harrastetaan tieteitä ja yhteiskunnan lapsipuolten aseman parantamista ja sensellaista ja keskustellaan rauhastutkimuksesta. Myös naisten aseman muuttuminen näkyy keskusteluissa. Näin purkaa tuntojaan George Fentiman, jonka luonnolle käy vaimon ansioilla eläminen:

"Ennen vanhaan oli joukottain naimattomia naisia seuranaisina, ja kuulehan tyttöseni, heillä oli silloin paljon paremmat olot kuin nykyajan naisilla jatseineen ja lyhyine hameineen ja muka ammatteineen. Nykyajan tytöillä ei ole hiventäkään säädyllisyyden tunnetta eikä tunnetta ylipäätään. Raha – raha ja maine, muusta hän ei välitä. Sen vuoksi jouduimme sotaan – ja siihen olemme jälleen päätyneet."

Sayers on jälleen kerran kirjoittanut mainioita sivuhenkilöitä. Erityisen kiinnostava on Ann Dorland, jota muut henkilöhahmot kuvailevat mm. nykyaikaiseksi Chelsea-naiseksi, rumaksi mutta persoonalliseksi, älykkääksi, sentimentaaliseksi, hiukan hulluksi miesten suhteen ja säälittäväksi. Ann on vakava tyttö, joka kenties haluaisi olla kevytmielisempi ja boheemimpi – nainen joka kaipaa kipeästi rakkautta, mutta jolla ei juuri ole ollut menestystä miesten parissa. Annilla on monia sukulaissieluja Sayersin kirjoissa: yksinäisiä naisia, jotka joko metsästävät rakkautta epätoivoisesti tai yrittävät kieltää itseltään omat tunteensa ja rakkaudenkaipuunsa. Aihe on selvästi ollut Sayersille tärkeä – kenties osin henkilökohtaisten kokemusten vuoksi.

Lopuksi on vielä todettava, että kirjanrakastajan on vaikea vastustaa dekkaria, jossa etsivä tekee johtopäätöksiä epäillystä tämän kirjahyllyn perusteella:

""No niin. Aloittakaamme nyt takan vieressä olevalta hyllyltä. Dorothy Richardson – Virginia Woolf – E.B.C. Jones – May Sinclair – Katherine Mansfield – nykyaikaiset naiskirjailijat ovat hyvin edustettuina, eivätkö olekin? – Galsworthya on. – Ei J.D. Beresfordia – ei Wellsiä – ei Bennettiä. Hyvänen aika, kokonainen hyllyllinen D.H. Lawrencea.""

Todistaisivatko omat kirjahyllymme murhatutkimuksessa meitä vastaan vai puolestamme?

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa (The Unpleasantness at the Bellona Club, 1928)
Suom. Helena Luho
WSOY, 1956