Maria Peura: On rakkautes ääretön

"On se mahdollista. Varsinkin jos osaa taikoa niin kuin minä osaan. Taion ison vyyhdin kultalankaa ja neulan ja ompelen tiukoin pistoin huulet yhteen. Langanpäät jätän vapaasti roikkumaan, ja aina, kun ukki ja mummo meinaavat minulle raivostua, vedän langoista niin, että suupieleni vääntyvät hymyyn."

Kuusivuotias Saara on lähetetty mummolaan, koska oma koti on rikki vanhempien juomisen takia. Mutta mummon ja ukin luona Saaran maailma hajoaa vielä pahemmin, sillä ukki käyttää Saaraa seksuaalisesti hyväksi julmalla tavalla. Ukki hallitsee pelolla ja uhkauksilla paitsi Saaraa myös mummoa, josta ei siis ole Saaralle turvaksi. Saara pakenee todellisuutta mielikuvituksen maailmaan, mutta pelot ja vääristynyt maailma eivät jätä rauhaan sielläkään.

Maria peuran On rakkautes ääretön oli todella rankka lukukokemus. Lapsen tuska ja hätä on kuvattu niin raastavasti, etten aluksi pystynyt lukemaan kirjaa kuin kymmenisen sivua kerrallaan. Sen jälkeen oli aina pakko laskea kirja tauolle, koska olo oli fyysisesti niin huono. Kuvotti ja ahdisti. Mietin jopa kirjan jättämistä kesken, mutta päätin lukea vielä jonkin matkaa eteenpäin. Ja hyvä että luin, sillä raskaudestaan huolimatta kirja oli erittäin hyvä - ja loppujen lopuksi myös hieno selviytymistarina.

Vaikka kirja kuvaa insestiä tavalla, joka tulee melkein liian lähelle lukijaa, kirja ei tunnu kurjuudella mässäilevältä tai sensaatiohakuiselta. Peura kirjoittaa vähäeleisesti: lyhyet lauseet ja kappaleet ja tarkasti valitut sanat tekevät tekstistä ilmavaa, vaikka se on täynnä painavaa asiaa. Kerronnassa vaihtelevat lapsen kertojaääni, Tornionjokilaakson murteella kirjoitetut dialogit ja ukin lyhyet monologit. Vaikka arvostan sitä, että Peura on halunnut antaa äänen myös hyväksikäyttäjälle, en kokenut ukin puheenvuoroja aivan yhtä uskottaviksi kuin muuta kirjaa. Tämä ei välttämättä ole Peuran vika - ehkä en vain itse suostunut menemään pedofiilin pään sisälle.

"Kiipeän ketterästi kuin karhu. En pelkää. En muista pelätä. Ei ole väliä, vaikka putoaisinkin. Maa ottaisi minut vastaan. Maa rakastaa minua. Maa ei koskaan petä minua."

Mielikuvitusjaksot, joista en yleisesti ottaen kovin usein kirjallisuudessa nauti, toimivat tässä kirjassa hyvin. Ne tuntuvat välttämättömältä osalta Saaran maailmaa, toimien paitsi piilopaikkana ja selviytymiskeinona, myös tytön pahan olon heijastajana. Peura ei erehdy tekemään Saarasta virheetöntä  ja viatonta lasta vaan näyttää, kuinka vääristynyt lapsuus purkautuu välillä myös Saarassa ilkeytenä ja pahana olona. Saaran henkilöhahmo on hienosti kuvattu, ja lukijana tälle toivoo turvaa ja valoa koko sydämestään. Ja samalla toivoo, että tosielämän Saarat saisivat elämäänsä sen aikuisen, joka huomaa lapsen hädän.

Hieno, vaikka ei helppo kirja, joka koskettaa ja jää mieleen.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Suketus, Sanna ja Helmi-Maaria Pisara.

Osallistun kirjalla Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.

Maria Peura: On rakkautes ääretön, 2001
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi, 2011