"Toivoin , että kaikki menisi ohi itsestään, että mielenkiinto laimenisi ajan kuluessa, että ihmisten huomio kiinnittyisi johonkin toiseen, ajankohtaisempaan uutiseen ja räjähtävä bensakanisteri pyyhkiytyisi heidän kollektiivisesta muististaan. Jossain pitäisi syttyä sota, tai terrrori-isku voisi olla vielä parempi, paljon kuolleita, paljon siviiliuhreja, joiden kohtalolle ihmiset voisivat pudistella päätään."
Herman Kochin Illallinen oli minulle niitä merkillisiä kirjoja, jotka lukee nopeasti ja intensiivisesti mutta joista ei missään vaiheessa erityisesti pidä. Ja jotka lukemisen jälkeen hiukan ärsyttävät.
Kirjassa illallisella tapaavat veljekset vaimoineen, ja tarkoitus on ruokailun aikana keskustella perheen lasten aiheuttamista ongelmista. Samalla kun aperitiiveista vähitellen siirrytään kohti jälkiruokaa, lukijalle alkavat selvitä perheen ongelmakohdat, salaisuudet ja kipupisteet.
Illallinen on kieltämättä taitavasti kirjoitettu. Koch osaa koukuttaa lukijansa, ja kirjaa on vaikea olla ahmimatta, kun haluaa tietää, mitä tulee tapahtumaan tai on jo tapahtunut. Muutamaan kertaan Koch yllättää lukijan oikein kunnolla ja saa katsomaan henkilöhahmojaan aivan uudesta näkökulmasta. Nämä perspektiivinvaihtelut olivat minusta yllättävyydessään ehkä kirjan parasta antia.
Kirjan takakannessa luvataan kirjan pohtivan kuinka pitkälle olemme valmiita venyttämään oikeudentajuamme läheistemme tähden. Kyllä kirjassa tätä kysymystä käsitelläänkin, mutta minusta aika kevyesti, johtuen ehkä henkilöhahmojen tietystä yksiulotteisuudesta. Sillä vaikka lukijan näkökulmaa henkilöhahmoihin kiepautellaan ympäri, eivät nämä kiepautukset varsinaisesti lisää hahmoihin uusia kerroksia vaan enemmänkin korvaavat vanhat pinnat uusilla. Eikä kirja kauheasti saanut minua pohtimaan moraalisia kysymyksiä, koska kirjailijan syyttävä sormi osoittaa minusta aika selkeästi tiettyyn suuntaan.
Jäin kyllä miettimään joitakin käänteitä, jotka tuntuivat minusta sen verran yliampuvilta, että ne hiukan söivät uskottavuutta koko tarinalta. Hetkittäin epäilin, että tapahtumat (tai osa niistä) olivatkin vain jonkinlaista fantasiaa, tai että kyseessä olisikin absurdi musta komedia. Ja toisaalta jotkut selitykset, joita henkilöiden käyttäytymiselle annettiin, olivat minusta vähän latteita. En voinut olla vertaamatta kirjaa toiseen tänä vuonna käännettyyn kirjaan, jossa myös käsitellään vanhempien ja lasten välisiä suhteita, vastuuta ja syyllisyyttä - Gaute Heivollin kirjaan Etten palaisi tuhkaksi - ja Heivollin hienovireinen ja eläytyvä tapa käsitellä näitä teemoja vetosi minuun lukijana huomattavasti enemmän kuin Kochin kärjistetty krittiikki. Ei Illalinenkaan tosin huono kirja ole, se ei vain ollut minun makuuni.
Jos Illallinen olisi ateria, se olisi helposti hotkittava annos, joka jättäisi jälkeensä hiukan ällöttävän olon. Sen jälkeen kaipaisi jotain ravitsevampaa ja täyttävämpää syötävää. Tai kenties kirjaan olisi alunperinkin pitänyt suhtautua vain kevyenä välipalana. Mutta moni muu lukija on eri mieltä: heille Illallinen on tarjonnut pureksittavaa ja maisteltavaa mielin määrin, ja he ovat sulkeneet kirjan kannet kylläisinä ja tyytyväisinä.
Illallista on luettu kirjablogeissa todella paljon, joten linkitän nyt vain muutaman arvion: Maria turtui väkivaltakuvauksiin; Katjan mielestä kirja on rajumpi kuin isku vasten kasvoja; Suketus vaikuttui perhedynamiikan kuvauksesta; Tuulia löysi kirjasta huumoria; Mari A. ihastui siihen, kuinka kirja juksasi lukijaa.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.
Herman Koch: Illallinen (Het diner, 2009)
Suom. Sanna van Leeuwen
Kansi: Vilma Pimenoff
Siltala, 2012
Minäkin luin tämän nyt marraskuussa, ja ollaan kyllä varsin samoilla linjoilla. Eittämättä hyvä kirja, mutta ei minun(kaan) kirjani. Minulle Illallinen jätti vain ahdistavan olon ja lievän pahoinvoinnin tunteen. Ja samaa mietin lukiessani, eräät kohtaukset olivat niin yliampuvia ja tuntuivat jäävän vaille järjellisiä seuraamuksia (puhumme varmaankin samoista kohtauksista?), että epäilin myös hetkittäin asioiden tapahtuvan vain kertojan pään sisällä.
VastaaPoistaYritän myös saada oman tekstini kirjoitettua lähiaikoina, palaan sitten vielä lukemaan arviosi paremmin. :)
Sara, mukavaa tietää, että olet samoilla linjoilla :) Niin moni on ollut vaikuttunut kirjasta, että on kiva saada vertaiskokemuksia.
PoistaMinulla ei tullut kirjasta varsinaisesti huono olo, mutta vähän sellainen nuhjuisen tirkistelevä. Ja tosiaan, nuo tietyt kohtaukset vähän söivät kirjan vaikuttavuutta, koska ne veivät pois sellaista "tämä voisi tapahtua kenelle vain" -tasoa ja veivät kirjaa enemmän sairaan mielen tuotoksen puolelle.
Samoilla linjoilla teidän kanssanne, Liisa ja Sara. Sanot niin hyvin, Liisa, tuosta henkilöhahmojen "kiepsautuksesta" ja eräänlaisesta viihteellisyydestä / keveydestä. Tämä onkin ilmeisesti "tarkoitettu" juuri mustaksi komediaksi tms.
PoistaMaria, olin ehkä vähän yllättynyt tuosta viihteellisyydestä, tai siitä että ainakin itse koin kirjan aika viihteellisenä, koska odotin esimerkiksi joidenkin blogijuttujen perusteella jotakin paljon syväluotaavampaa ja painavampaa.
PoistaMinulle tämä oli kirja, joka menee lukuvuoteni kuumaan ryhmään. Ei ihan selvä kertaluvulla edes...
VastaaPoistaLeena, monelle tämä on tainnut olla vuoden parhaimpia, mutta minuun ei nyt kolahtanut.
PoistaMinä olen tämän kanssa ollut vähän kiikun kaakun, mutta luulen, että kallistun sille kannalle, ettei tämä ole minun kirjani. Mutta sinällään varmsti mielenkiintoinen kirja, koska herättää hyvin erilaisia näkemyksiä.
VastaaPoistaJaana, minäkin voisin veikata, ettei tämä ehkä olisi ihan sinun kirjasi. Toisaalta vaikea sanoa, kun kirja on niin monet vakuuttanut. Ajatuksia kirja kyllä herättää - tosin itse taisin pohtia enemmän sitä, miksen pitänyt kirjasta kuin kirjan teemoja.
PoistaMää taidan myös kuulua tähän kolahtaneiden ryhmään :) Kirja oli suorastaan nero mutta ymmärrän, että saattoi aiheuttaa myös negatiivisia tunteita.
VastaaPoistaAnnika, minäkin kyllä ymmärrän, miksi tästä on pidetty, koska kyllähän kirja toimii, ja itsekin luin sen nopeasti. Jälkimaku vain oli aika laimea.
PoistaMinä olin kirjasta tosi vaikuttunut. Tosin sinusta ja Sarasta eroten olin varma siitä, että moni kohtaus oli harhaisen päähenkilön fantasiaa. Minusta tätä voi lukea ja tulkita niin moni eri tavoin. Voin kuvitella, että olo jäisi myös väärällä tavalla hämmentyneeksi.
VastaaPoistaMonitulkintaisuutta on minusta noissa syyllisyyskysymyksissä myös. Esimerkiksi mielipiteet päähenkilön veljen olemuksesta, moraalista ja syyllisyydestä/syyttömyydestä ovat vaihdelleet paljon. Minä päädyin lopulta pitämään kertojaa niin epäluotettavana ja harhaisena, että aloin uskoa veljen olevan varsin kunnollinen tyyppi.
Karoliina, muistan kuinka olin sinun arviosi jälkeen hyvin varma siitä, että tulisin pitämään kirjasta. Mutta tämä olikin sitten näitä tapauksia, joissa kirjamakumme ei kohtaakaan :)
PoistaKyllä minäkin siis loppujen lopuksi päädyin siihen fantasiatulkintaan, mutta lukiessani olin kyllä kieltämättä vähän epävarmalla kannalla siitä, mikä oli totta. Enkä ollut kauhean ihastunut siihen, että kirja otti sellaisen sairaan mielen kuvauksen suunnan.
Päähenkilön epäluotettavuudesta noin muuten sen sijaan olin alusta asti sen verran varma, että epäilinkin veljen paljastuvan mainettaan paremmaksi :) Sen sijaan vaimojen ja poikienkin kohdalla tulin yllätetyksi.
Aina ne ei voi parhaatkaan maut kohdata. ;D
PoistaSillä tavalla tämä kyllä eroaa muista (minun mielestäni) vuoden parhaista käännöskirjoista, että jälkimaku on vähän karvas. Tai siis vaikka muistan, miten vakuuttunut olin kirjan neroudesta sen juuri luettuani, nyt muutamaa kuukautta myöhemmin on vähän hämillinen olo, kun kirjasta muistaa lähinnä sen, että se oli aika ällöttävä ja se tuli ahmittua nopeaan tahtiin. Kun taas ne muut helmet ovat vain kasvattaneet arvoaan mielessäni ajan kuluessa.
Arvostan tätä kyllä edelleen ja luotan siihen tuoreeseen mielipiteeseeni, mutta mikään kauniina hellittävä muisto tästä ei tosiaan jäänyt. :)
Minä en osannut tulkita tapahtumia henkilön fantasiaksi. Hmm, tekisi mieleni lukea kirja uudestaan tuon tulkinnan kautta, mutta en taida kuitenkaan :).
PoistaKaroliina: niin, onko ensivaikutelma luotettavampi kuin jälkimaku - sitäkin voi miettiä. Itse olen ehkä taipuvainen luottamaan jälkimakuun.
PoistaMaria: hih, en minäkään varmaan lukisi tätä uudelleen uusien näkökulmien toivossa.
Luotan sekä ensivaikutelmaan että jälkimakuun, mutta on jännä, miten jotkut kirjat ikään kuin paranevat ajan kuluessa ja toiset huonontuvat tai ainakin muuttuvat.
PoistaTässäkin luotan ensivaikutelmaan ja muistiini siinä, että kirjailija oli kyllä osannut tehdä monia asioita nerokaan hyvin tätä kirjaa rakentaessaan. Aiheen ja tyylin vuoksi kirja ei ole kuitenkaan jäänyt mieleen sellaisena kauniina helmenä niin kuin moni muu.
PS. Fantasiajaksoista tuli vähän mieleen Amerikan psyko.
Minä en ole lukenut Amerikan psykoa, mutta minullekin tuli se mieleen - tai se käsitys, mikä minulla lukematta on Amerikan psykosta.
PoistaJälkimaku on kyllä mielenkiintoinen juttu, eikä välttämättä yhtään ennustettavissa. Ja siihenkin varmaan vaikuttavat monet eri tekijät, ei vain kirja itsessään.
Minäkin haluaisin tämä lukea, sen verran erilaisia mielipiteitä tämä on herättänyt eri bloggaajissa. Saa nähdä sitten että mihin suuntaan itse kallistun: pidänkö vai tuntuuko kirja ärsyttävältä, kuten sinusta :D
VastaaPoistaAina kannattaa lukea itse. Minä odotin pitäväni tästä, mutta näin nyt kävi :)
PoistaMinulle tämä tosiaan oli kyllä yksiä lukuvuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia ja luulen, että tämäkin sijoittuu sitten sinne minun top10..Tosin vielähän tässä on vuotta jäljellä ;)
VastaaPoistaSusa, pian voi tosiaan alkaa tosissaan miettiä niitä vuoden parhaita - mutta vielä voi myös ottaa loppukiriä luettavien kirjojen suhteen :)
PoistaMinä pidin kirjasta luettuani ja vielä nytkin.
VastaaPoistaKyllähän tässä kirjassa tuli naurettua aika kauheille asioille, mikä teki kirjastakin aika kamalan. Pidin siitä, miten tässä juksattiin lukijaa: kaikki mitä alussa kirjoitettiin, alkoi muuttua aivan toiseksi. Kauhistuttavaa oli se, että kirjassa tapahtui hirveyksiä, mutta niitä ei edes kunnolla tajunnut lukiessa. Minusta tosi vaikuttava kirja. Mutta ymmärrän tuonkin, että kirjaa voi lukea eri tavoin.
Mari a: minäkin kyllä ihailin Kochin taitavuutta kertojana ja tarina oli taitavasti rakennettu. Ja totta tuokin, että välillä asioiden kamalan luonteen tajusi vähän viiveellä.
Poista