Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

"Corinne ei tiennyt itsekään, mikä häntä eniten painoi. Sitä oli vaikea eritellä. Hänen sisällään oli heikko toivo paremmasta, jota ei kuitenkaan ollut olemassa. Joka ei ollut hänelle mahdollinen. Hän odotti miestään ja toisaalta pelkäsi tämän saapumista. Hän pelkäsi jotakin määrittelemätöntä tulevaisuudessa ja muisteli menneitä. Aikaa, jota ei enää ollut. Aikaa, joka ei koskaan palaisi."

Suomalainen Klarissa muuttaa perheineen Bostoniin miehensä työn vuoksi. Lentomatkalla Yhdysvaltoihin Klarissaa jo lapsena toistuvasti piinannut painajainen palaa: unessa nainen etsii epätoivoisesti lastaan. Lapsena Klarissa on nähnyt vain tuon yhden, samanlaisena toistuvan unenvälähdyksen, mutta Bostonissa unet alkavat kertoa naisen, Corinnen, tarina yksityiskohtaisemmin, kuin elokuvana. Vähitellen unet ja muut oudot tuntemukset alkavat vaivata Klarissaa yhä enemmän ja vaikuttavat jo hänen arkeensa ja ihmissuhteisiinsakin - varsinkin kun välivuosi kotiäitinä ei muutenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan.

Aika mennyt palaa on Kirjava kammari -blogista tutun Karoliina Timosen esikoisromaani. Vaikka tunnen Karoliinan vain virtuaalisesti, huomasin suhtautuvani kirjan lukemiseen erilaisella jännityksellä kuin täysin vieraan kirjailijan tuotokseen: aluksi lukemista jopa häiritsi se, että olin koko ajan kovin tietoinen siitä, että luen nyt nimenomaan blogikollegan kirjaa. Lisäksi suhtauduin hiukan epäillen kirjan uniteemaan, sillä en ole yleensä kirjallisuudessa suuri unikohtausten ystävä. Onneksi unet eivät tässä kirjassa pyri olemaan sen kummemmin realistisia unien kuvauksia kuin symbolisia viitteitäkään, vaan niiden merkitykset löytyvät muualta. Unikuvaukset eivät siis haitanneet lukukokemusta, ja vähitellen unohdin myös blogikollega-aspektin, ja uppouduin tarinaan.

Kirja etenee vuoroluvuin Klarissan ja Corinnen tarinaa seuraten: on Klarissan arkinen elämä nykyajassa, ja Corinnen 1900-luvun puolivälin vuosikymmenille sijoittuva, melodramaattisiakin piirteitä saava tarina. Klarissa ja Corinne, arkinen realismi ja romanttinen mennyt aika vuorottelevat ja täydentävät mukavasti toisiaan. Klarissan elämä saattaisi ilman Corinnea olla liiankin arkista, kun taas Corinnen tarina voisi kaikkine käänteineen tuntua yliampuvalta ilman Klarissan kokemuksia. Lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan eteenpäin - vielä yhden luvun - ja varsinkin kirjan loppupuolta luin suorastaan ahmien. Vaikka tietyt juonenkäänteet olivat minusta aika ennalta-arvattavia, luin innokkaasti eteenpäin - en niinkään saadakseni tietää mitä tapahtuu kuin nauttien jännitteestä, joka tapahtumien ja henkilöiden ympärille rakentuu.

Pientä ennalta-arvattavuutta kirjassa siis on: tapahtumia sekä pohjustetaan että selitetään omaan makuuni hiukan liikaa. Tämä ei kuitenkaan kauheasti haitannut, koska kirjan idea ei minusta ole yllättävissä juonenkäänteissä vaan tarinassa ja sen merkityksissä. Hiukan enemmän avoimuutta ja arvoituksellisuutta olisin tarinaan kuitenkin toivonut, koska juuri ne kohdat joissa näitä piirteitä esiintyi, olivat minusta erityisen onnistuneita. Kirjan teksti etenee suurimmaksi osaksi luontevana ja helppolukuisena, vaikka välillä arkisten puuhien kuvailu oli melkein luettelomaista. Myös dialogi oli välillä hiukan jäykkää, mutta tunnelman luonnista sekä henkilöhahmojen ajatusten ja tuntemusten kuvauksesta pidin.

Sekä Klarissan että Corinnen tarinoissa nousevat vahvasti esiin äitiyden ja naisen elämänvalintojen teemat, ja niiden käsittely onkin yksi kirjan ehdottomista vahvuuksista. Millainen on hyvä äiti; riittääkö äitiys naisen elämän sisällöksi; lapsen menettämiseen liittyvät pelot; uran ja äitiyden yhdistäminen - kaikkia näitä teemoja ja kysymyksiä kirjassa sivutaan. Äitiys ei ole yksinkertaista tai yksiselitteistä: äiti saattaa ripustautua rakkaudessaan lapseensa liikaa, ja rakastava äiti voi kyllästyä lastensa seurassa. Ja äitiyden kautta on helppo syyllistää ja tuomita: erityisesti tämä ulkopuolisen syyllistämisen teema nousi minulle tärkeäksi.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta paljon, ja tempauduin mukaan sekä Klarissan että Corinnen tarinaan. Pidin siitä, että vaikka kirja oli juonivetoinen, tarinan jännite ei rakentunut keinotekoisten cliff hangereiden varaan, vaan perustui hienovaraisempaan arvoituksellisuuteen.  Aika mennyt palaa ihastuttikin minua juuri arvoituksellaan, mystiikallaan ja jopa häpeämättömällä dramatiikallaan. Ja vaikka kirja ei juonivetoisuudessaan ihan ominta minua ollut, se onnistui vakuuttamaan minut nimenomaan tarinallaan - kertomuksella johon uppoutua muun maailman unohtaen.

Kaikki kirjasta ilmestyneet blogijutut ja muut arviot päivittyvät Karoliinan blogiin.

Osallistun kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Kansi: Emmi Kyytsönen
Tammi, 2012