Kolmekymppinen Satu Rommi matkusti vuonna 2005 Intiaan opiskelemaan astangajoogaa Sri K. Pattabhin joogainstituuttiin. Rommi päätyy suuren innostuksen vallassa perustamaan kahvilan kahden muun joogaopiskelijan kanssa - tarkoituksena on rahoittaa opiskelu ja eläminen Intiassa. Ruusuiset unelmat yrityksen pyörittämisestä törmäävät pian todellisuuteen: kahvilabisnes on raakaa työtä, eikä sanskriitin opiskelulle tai henkistymiselle jää tilaa, kun aika menee paikallisten työntekijöiden ja länsimaisten joogaopiskelijoiden kanssa taisteluun. Rommi kumppaneineen jaksaa kahvilabisnestä kaksi vuotta, jonka jälkeen Rommi kuitenkin jatkaa vielä elämää ja opiskelua Intiassa. Kahvi ja guruja keskittyy niihin kahteen vuoteen, joina Shakti-kahvilaa pyöritetään.
" - Saanko vähän pinaattia, ja pari palaa tomaattia, ja puolikkaan kananmunan, ja paistakaa ne kaikki erikseen eri pannuissa ilman öljyä."
Kahvia ja guruja koostuu melko lyhyistä, episodimaisista luvuista, joissa käsitellään vuoroin arkielämän vastoinkäymisiä, Intian länsimaistumista, naisen asemaa Intiassa tai astangajoogan harjoittamista. Luvut on nimetty hauskasti ja kuvaavasti, esimerkiksi Perunaapinaattiatomaattiavihanneksiaa!!! kuvaa Intian kaoottisuutta, meluisuutta ja tungosta; Tyttäreni on kypsynyt, voitteko auttaa käsittelee niitä käytännön pulmia, joihin länsimainen saattaa Intiassa törmätä; ja "Minä olen niin herkkä!" joogaopiskelijoiden mahdottomia vaatimuksia. Nämä joogaopiskelijoiden ja muiden länsimaisten oikuttelut ja omituisuudet ovat aivan mainiota ja välillä raivostuttavaakin luettavaa. Mitä enemmän länsimaisia Intiaan virtaa, sitä vähemmän paikallisia tapoja kunnioitetaan, ja aivan oma lukunsa ovat joogaopiskelijoiden erityisruokavaliot. Soijamaidoista, vehnättömyydestä ja sokerittomuduudesta ei luovuta, ja kahvilanpitäjille esitetään mitä kummallisempia sääntöjä siitä, mitä ruoka-aineita saa tai ei saa sekoittaa keskenään. (Kuitenkin kahvilan suklaatryffelit katoavat aina hetkessä herkkien joogaopiskelijoiden suihin.)
"Puolentoista vuoden aikana olen ymmärtänyt Intiasta vain sen, ettei täällä voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ikinä ei voi aavistaa, mikä seuraavaksi saa itkemään raivosta tai hihkumaan ihastuksesta tai vain raapimaan päätä hämmentyneenä. Kaikki Intiassa asumisen alkuvaiheessa kehittelemäni hienot teoriat Intiasta ovat päätyneet roskakoriin."
En ole itse käynyt Intiassa, joten en voi arvioida Rommin antaman Intia-kuvauksen todenmukaisuutta, mutta hyvin elävän kuvan Rommi maasta antaa. Hän ei missään nimessä kaunistele maan ongelmia, eikä omia reaktioitaan: esimerkiksi köyhyyteen törmää maassa väistämättä, ja lähes yhtä väistämättä siihen turtuu jos viettää maassa pidemmän aikaa. Intian länsimaistuminen aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, eikä länsimaisen naisen elämä Intiassa suju aina ongelmitta. Mutta Rommi kuvaa myös sitä, kuinka kaunista, värikästä ja mieletöntä elämä Intiassa parhaimmillaan on. Kirjaan mahtuvat niin vetelehtivät työntekijät ja suolistomadot kuin ihmisten ystävällisyys ja vaahtopäinä aaltoileva valtameri sadekauden aikaan. Rommi ei kuvittele tuntevansa maata läpikotaisin, vaikka onkin viettänyt siellä useamman vuoden, ja tämä antaa kirjalle mukavan, ihmettelevän asiantuntevan otteen.
Rommi kirjoittaa rennosti ja humoristisesti, mutta hauskojen ja merkillisten sattumusten lomassa on myös paljon asiaa. Voin lämpimästi suositella kirjaa nojatuolimatkaajille, Intian ystäville, joogaajille, oman yrityksen perustamisesta haaveilijoille ja kulttuurierojen pohdiskelijoille. Itse aion jatkaa Intian matkaa myös Rommin toisen kirjan, Moottoripyörällä Himalajalle, parissa.
Kahvia ja Guruja on luettu myös Mari A:n blogissa. Mari on lukenut myös moottoripyörämatkasta, kuten myös Jenni.
Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
Basam Books, 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti