Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni

Tuiskun punapäinen sisarusparvi järkyttyy kuullessaan, että heidän leskeksi jäänyt äitinsä suunnittelee avioliittoa. Mari, Vivi, Nikke ja Riki eivät mielestään tarvitse uutta isää, eivätkä he ymmärrä miksi äiti kaipaisi muuta seuraa kuin lapsensa ja opettajakollegansa. "Menevätkö ihmiset tosiaan vielä noin vanhoina naimisiin?", ihmettelee Nikke. Äidin sulhasehdokaskin on lapsista käsittämätön: kirkonkylän lääkäri, laiha ja hiljainen Pekka Poukama, joka kaiken lisäksi on eronnut edellisestä vaimostaan. Eronnut mies on jossain määrin paheksuttava ilmestys 1960-luvun pikkukaupungissa.

Ja sitten kuvioissa ovat mukana vielä Poukaman tyttäret, joista tietysti avioliiton myötä tulisi Tuiskujen sisarpuolia. Ulla ja Anna, jotka ovat niin laimeita, että "voisivat yhtä hyvin kävellä valmiiksi hautausmaalle". Tuiskun lapset aikovat tehdä kaikkensa estääkseen avioliiton ja epätoivottavan sisarussuhteen.

Poukaman tytöt ovat omalla tahollaan yhtä kauhuissaan mahdollisesta avioliitosta, eivätkä he ole yhtään sen ihastuneempia meluaviin Tuiskun sisaruksiin kuin nämä heihin. Ja kun Tuiskun ja Poukaman sisarukset eräänä iltana kohtaavat, he päättävät yhdistää voimansa ja perustaa Tuisku-Poukama-liiton vastustamisyhdistyksen. Yhdistyksen toiminta johtaa väistämättä parempaan tutustumiseen, mutta lämpiävätkö lapset silti ajatukselle perheiden yhdistymisestä?

Tuletko sisarekseni kuuluu niihin Virtasen kirjoihin, joita en ole lukenut lapsuuden jälkeen. Kesällä lukemani Ruusunen oli niin positiivinen jälleennäkeminen, että halusin lukea uudelleen myös muita Virtasia.

Tämä kirja rinnastuu mielessäni erityisesti kahteen ensimmäiseen Selja-kirjaan: tässä on samanlaista viehättävää ajankuvaa ja nostalgiaa höystettynä perhe- ja ystävyyssuhteiden kuvauksella. Myös tietty herttaisuus ja optimismi yhdistää kirjoja. Kirjassa ei ole sellaisia tummempia sävyjä, joita alkoi näkyä jo aikaisemmin ilmestyneen Virva Seljan yksityisasian alkoholismi- ja avioerokuvauksissa. Myöskään yhteiskunnalliset ja poliittiset teemat eivät varsinaisesti ole esillä tässä kirjassa, mutta uusperheaihe kyllä tuo tähänkin kirjaan Virtaselle ominaista syvyyttä ja vakavuutta. Ennakkoluulottomuus ja raikkaus jolla Virtanen käsittelee vaikeita aiheita jaksaa ihastuttaa. Tässäkin kirjassa esimerkiksi Ullan ja Annan näyttelijän työn valinnut äiti tuo tarinaan  oman mielenkiintoisen lisänsä - samoin se kuinka uusperheliitto ei ole vain kahden rakastuneen ihmisen asia, kun koko suku haluaa puuttua liittoon.

Henkilöhahmoissa kirja häviää mielestäni monelle muulle Virtasen kirjalle. Siinä missä vaikkapa Seljan sisaruksista jokaisesta rakentuu ehjä ja moniulotteinen kuva, jäävät tässä kirjassa nuoremmat sisarukset hiukan statisteiksi Ullan ja Marin rinnalla. Herkkä ja epävarma Ulla ja voimakastahtoinen mutta itsepäinen Mari ovat kyllä molemmat hyviä hahmoja, ja näiden kahden hiljalleen kehittyvä ystävyys on kiehtovasti kuvattu. Kirjan aikuisista löytyy myös hyviä hahmoja, erityisesti Poukaman tyttöjen äiti ja isoäiti olivat mielenkiintoisia.

Kirjan alku oli minusta parempi kuin juonivetoinen loppupuoli, mutta kaiken kaikkiaan Tuletko sisarekseni oli hauska ja mielenkiintoinen lukukokemus. Aikuislukijalle tämä ei minusta tarjoa niin paljon kuin jotkut muut Virtasen kirjat, mutta lasten- ja nuortenkirjana luulisin tämän toimivan tämänpäivän nuorillekin. Ainakin itse muistan lapsena viehättyneeni Virtasen tavasta maalata ajankuvaa ja kuvata ympäristöä esimerkiksi vaatteilla, asunnoilla ja luontokuvauksilla. Virtasen maailmat ovat aina värikkäitä ja eläviä ja täynnä yksityiskohtia, ja kun kaikki kuorrutetaan huumorilla ja herkullisella kielellä, syntyy ajattomia tyttökirjaklassikoita.

Kirjan ovat lukeneet myös Katja ja Salla.

Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni, 1966
WSOY, 1973