Miss Lonelyhearts on nuori mies, joka toimittaa sanomalehden sydänsurujen palstaa: hän vastaa sairaiden, rampojen, raiskattujen, elämässä ja rakkaudessa pettyneiden lukijoiden kirjeisiin. Palsta on alkanut lehden toimituksessa vitsinä, mutta vähitellen Miss Lonelyheartsin sisälle kasvaa möykky, joka estää häntä tuntemasta mitään.
Näistä lähtökohdista lähdin lukemaan Miss Lonelyheartsia. Ajattelin kyllä kohtaavani surumielisyyttä ja synkkyyttä, mutta kirja osoittautuikin hyytävän kylmäksi satiiriksi.
Satiiri on minulle ongelmallinen tyylilaji. En oikein saa siitä otetta, koska satiirissa asioihin suhtaudutaan usein etäännytetysti, ei eläytyen. Lisäksi Miss Lonelyhearts oli minusta varsin epämiellyttävä kirja. Siinä pahoinpideltiin vanhuksia, petettiin, huudettiin ja harrastettiin tunteetonta seksiä. Ja nuoret miehet huvittelivat naureskelemalla joukkoraiskauksille. Varsinainen ihmisyyden ylistys siis.
"Kun vanha mies pysyi yhäkin vaiti, Miss Lonelyhearts tarttui hänen käsivarteensa ja väänsi sitä. Gates yritti kiskoa hänet irti, mutta hän ei suostunut irrottamaan otettaan. Hän väänsi kaikkien sairaiden ja kurjien, murtuneiden ja petettyjen, puhumattomien ja kykenemättömien kättä. Hän väänsi Epätoivoisen, Murtuneen sydämen, Kaikkeen kyllästyneen, Tuberkuloottisen pettyneen vaimon kättä.
Vanha mies alkoi kirkua."
Ei ollut yhtään minun kirjani tämä Miss Lonelyhearts. Jos kirja olisi ollut pidempi, olisin luultavasti jättänyt sen kesken, mutta koska pituutta oli vain sata sivua, luin kirjan sinnikkäästi loppuun. Tavallaan ehkä ymmärsin, mihin kirjan kärki kohdistui, mutta ei tämä saanut minua ajattelemaan ja pohdiskelemaan ihmisen välinpitämättömyyttä, unelmien pettävyyttä tai nautintoon tähtäävän elämän tyhjyyttä. Lähinnä tunsin vain vastenmielisyyttä. Satiirin ja yönmustan komedian ystävät varmaan saisivat tästä enemmän irti.
Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (Miss Lonelyhearts, 1933)
Suom. Antero Tiusanen
WSOY, 2011
Huh! Kiitos varoituksesta :-) Eikä tuon tekstinäytteenkään perusteella oikein vedä puoleensa...
VastaaPoista(Kerran innostuin Opuscolon todella pelottavan arvion jälkeen lainaamaan kirjan, joka kuulosti kiinnostavan kammottavalta ja makaaberilta. Ei enää ikinä! Nyt uskon vaan.)
...ja minähän taas usein mainitsen tämän kirjan kun esitetään se mahdoton kysymys kaikkien aikojen parhaasta kirjasta.
VastaaPoistaMutta en minä tätä satiirina lue (lajityyppi ei Westille ole kuitenkaan tuntematon, Iisi miljoona on puhdasta satiiria) vaikka mustaa huumoria toki olikin, erityisesti herra Shriken hahmossa.
Kai se riippuu siitä miten hyvin lukija pääsee Miss Lonelyheartsin ahdistuksen ja kompleksien sisälle, koska siellä tämä kirja kyllä potkii lujaa.
Mutta joo, vanhusten pahoinpitelyä, petosta, huutoa, ryyppäämistä, tunteetonta seksiä, sadistisia valtapelejä, joukkoraiskausvitsailua, pakattu noin sataan sivuun. Onhan tämä myrkyllisen kyyninen kirja.
Yyh, ei kuulosta minunkaan kirjaltani. Nimen perusteella kuvittelin jotain chick litin tapaista, vaikka mieskirjoittajan perusteella arvasin kyllä vaikutelman vääräksi jo ennen kuin luin juttusi. :)
VastaaPoistaTämän kirjan nimi jäi mieleen kirjallisuudenopintojen ensimmäisenä vuonna luetusta Harold Bloomin esseeteoksesta Lukemisen ylistys. Jossain vaiheessa suunnittelin lukevani kaikki Bloomin kirjassa mainitsemat kanonisoidut must-readit, mutta jäi aikomukseksi. :) Ja tämä Lonelyhearts nyt ei ainakaan ole minun kirjani!
VastaaPoistaEi kuulosta minunkaan kirjaltani tämä, vaikka kirjan nimi houkutti minut heti tänne lukemaan, että mistä on kyse. :)
VastaaPoistaBooksy: hui, tunnen vastuun painavan harteitani, jos potentiaaliset lukijat jättävät nyt kirjan väliin! Tämä olisi toki siinä mielessä hyvä kirja kokeilla omia rajojaan, että pituutta ei tosiaan ollut kuin se 100 sivua.
VastaaPoistaMutta en kyllä pysty suosittelemaan tätä vilpittömästi. Onneksi muitakin mielipiteitä on, kuten seuraavasta kommentista näkyy.
hdcanis: mahtavaa saada vastakkainen näkemys kirjasta :)
Luulen, että yksi suurimmista ongelmista minulle olikin juuri se, etten pystynyt millään tasolla samaistumaan yhteenkään henkilöhahmoon. Tässä liikuttiin jotenkin niin eri maailmassa, kuin missä itse asustan.
Luru: kirja oli tosiaan suunnilleen niin kaukana chick litistä kuin voi olla :) Jos ei lue takakansitekstejä, voi kyllä kokea melkoisen järkytyksen, jos tarttuu tähän kirjaan kivan nimen perusteella...
Maria: minullakin oli joskus joku kunnianhimoinen projekti lukea joku vastaava lista läpi, mutta huomasin pian että siinä joutuu harrastamaan ihan liikaa pakkolukemista. Kaikki arvostetut ja palkitut kirjat kun vain eivät voi kolahtaa jokaiseen.
Tykkään kuitenkin lukea klassikoita, koska niiden joukosta löytää usein todellisia helmiä. Tällä kertaa ei vain kolahtanut ollenkaan.
Katja: nimi on tosiaan houkutteleva. Minä kyllä tiesin kirjan perusajatuksen, mutta tyylilaji tuli vähän yllätyksenä. Olin tosiaan odottanut jotain melankolista ja kaunista...
Pohdiskelin tuossa että millä vertauksilla kuvaisin tätä kirjaa sellaisille jotka eivät siitä mitään tiedä...jonkun amerikkalaisen hardboiled-kirjoittajan kuten Dashiell Hammetin tai Horace McCoy kirjoittama Dorian Grayn muotokuva?
VastaaPoistaOscar Wilde siellä kumminkin taustalla kummittelee, miljöö ei vain ole viktoriaaninen Englanti vaan lamakauden Yhdysvallat.
Mutta joo. Toimii tosiaan parhaiten jos lukija kykenee eläytymään suhteellisen epämiellyttävään vakavaa depressiota sairastavaan nimihenkilöön (ja ehkä vähän myös nenättömään tyttöön, tuberkuloottisen pettyneeseen vaimoon ja ketä heitä oli) tai lukijalla on todella kipeä huumorintaju. Mutta suosittelen ainakin parin ensimmäisen sivun verran antamaan mahdollisuuksia, koska kuten sanottu minusta tämä on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista.
"Miss Lonelyhearts, my friend, I advise you to give your readers stones. When they ask for bread don't give them crackers as does the Church, and don't, like the State, tell them to eat cake. Explain that man cannot live by bread alone and give them stones. Teach them to pray each morning: 'Give us this day our daily stone.'"
mielenkiintoinen tuo Wilde-rinnastus. Ei olisi itselleni tullut mieleen, mutta nyt kun sanoit, niin rinnastus kyllä käy järkeen. Hammetia tai McCoyta en ole lukenut, joten niistä en osaa sanoa.
VastaaPoistaMinuun tämäntapainen huumori ei tosiaankaan uppoa. Olin jopa hieman hämmentynyt, kun takakansitekstissä puhuttiin kirjan näennäisen hauskoista tapahtumista, joiden alle kätkeytyy kipeitä asioita (tai jotain vastaavaa), koska minusta kirja oli pinnaltakin vain surullinen ja ahdistava.
Tuo on kyllä harhaanjohtava takakansiteksti, ne ajoittaiset annokset sitä mustaa huumoria jää kyllä sen ahdistuksen jalkoihin. Westin toiseen kirjaan, Iisiin miljoonaan, tuo takakansi vielä sopisikin.
VastaaPoistaHmm, hämäävä nimi ja harhaanjohtava takakansi, saattaa olla luvassa enemmänkin lukijoita joiden mahdollisiin ennakko-odotuksiin tämä kirja ei tule sopimaan...
Toisaalta on ihan hauskaa lukea välillä kirjoja, jotka pääsevät yllättämään. Monista tunnetummista ja enemmän puhutuista kirjoista on niin hyvät ennakkotiedot, että usein saa juuri sitä mitä odottaakin...
VastaaPoista