Maria Peura on hätkähdyttävän hieno ja monipuolinen kirjailija. Kolmen Peuralta lukemani kirjan perusteella uskallan näin sanoa. Esikoisromaani On rakkautes ääretön on yksi ruumiillisimpia lukukokemuksiani koskaan. Kirja oli niin ahdistava ja ihon alle menevä, että voin pahoin sitä lukiessani – ja kuitenkin kirjassa oli myös kauneutta, niin sanoissa kuin sisällössäkin. Päiväkirjamainen, kirjoittamista ja kirjailijuutta pohtiva Antaumuksella keskeneräinen puolestaan on kiehtova, inspiroiva ja aivan ihana kirja.
Novellikokoelma Tunkeilijat taas on jo itsessään todella monipuolinen ja moniääninen teos. Novellien tunnelmat ja tyylilajit vaihtelevat laidasta toiseen. On unenomaisia hetkiä, suoraviivaista kerrontaa ja epäluotettavia kertojaääniä. On meänkieltä ja runollista symboliikkaa. On lasten, vanhempien, pakolaisten, turistien, vanhusten ja rikollisten tarinoita.
Mitä ovat ne tunkeilijat, joita novelleissa kuvataan? Jotakin vierasta, epämukavaa, epäilyttävää. Tunkeilijat voivat olla turvapaikanhakijoita tai eri kulttuurin edustajia. Ne voivat olla epämiellyttäviä ajatuksia, jotka häiritsevät omaa totuutta maailmasta. Tunkeilija voi ylittää fyysiset tai näkymättömät rajat, hyvin tai pahoin aikein. Tunkeilija merkitsee jonkinlaista muutosta, ja siihen voi suhtautua torjuen, uteliaasti, aggressiivisesti tai avoimin mielin.
Kuten novellikokoelmista usein, Tunkeilijoista on jäänyt mieleen enemmän yleinen tunnelma kuin yksittäiset tarinat. Tunkeilijoiden tunnelma oli terävä, häiritsevä, välillä lempeä, usein julma. Nautin Peuran tarinoiden lukemisesta, silloinkin kun en ihan tavoittanut niiden merkitystä. Peura osaa luoda sanoillaan todellisuutta, sekä realistisia että maagisia maailmoja, joiden sisälle on helppo solahtaa.
Tunkeilijoista ovat kirjoittaneet myös Arja, Omppu, Suketus, Jonna ja Tuomas.
Tunkeilijat oli yksi tämän vuoden hyllynlämmittäjistäni.
Maria Peura: Tunkeilijat
Kansi: Eevaliina Rusanen
Teos, 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti