"Ingan kanssa Else sai olla hetken ilman kieltä, kellua sanojen hakkuuaukealla kuin lapsivedessä. Alkuun Inga puhui Elselle ruotsia ja Else tälle suomea. He vaihtoivat sanojaan, ojentelivat niitä toisilleen kuin runoja tai hirven sisäelimiä."
Johanna Laitilan esikoisromaanissa eletään Lapin sodan aikaa ja sodan jälkikaikujen aikaa. Sota hajottaa maailman ja ihmiset, vie ihmisten hengen tai rikkoo heidän mielensä. Tässä rikotussa maailmassa romaanin päähenkilö Else kasvaa naiseksi.
Else on isän tyttö, joka elää naisten keskellä. Äiti, mummo ja pikkusisko ovat kukin omalla tavallaan osa Elsen maailmaa. Teini-ikäinen Else joutuu evakkoon Ruotsiin, missä sielunsisko Inga avaa hänelle aivan uudenlaisen maailman. Ja sitten tulee komea ja eksoottinen apteekkarin rouva Irina, joka saa Elsen haaveilemaan uudenlaisesta elämästä.
Lilium regalen tarinassa ei kenties ole mitään kovin uutta tai yllättävää. Se, mikä nostaa kirjan siivilleen ja luo hengen tarinaan, on Laitilan tapa käyttää kieltä. Teksti on rehevää, kuvailevaa, kaunista, rumaa, monimuotoista. Kirja ja kirjan henkilöt elävät kielestä, kokevat asiat kielen kautta, luovat maailman sanoilla.
Else maistelee suussaan Ingan ruotsinkieltä ja tarjoaa tälle vastineeksi omia sanojaan, suomea ja pohjoisen murretta. Hän lukee Södergranin runoja ja elää niiden kautta rakkautta ja seksuaalista heräämistään. Sanat yhdistävät ja erottavat, niillä voidaan ilmaista suurta yhteisymmärrystä tai loukata julmasti.
Tärkeää on myös se, mitä ei sanota. Elsen äiti menettää surussaan kyvyn kommunikoida: hänen sanoiltaan putoaa pohja. Tietyistä asioista vaietaan tai niihin viitataan vain kiertoilmauksin. Kun asioista ei puhuta, ne voidaan saada katoamaan, tai ne voivat kasvaa liian suuriksi ja pelottaviksi.
Lilium regale ei ole kirjana täydellinen. Se on esikoisromaaneille ehkä tyypilliseen tapaan hiukan liian runsas, ja joidenkin teemojen ja henkilöhahmojen kehittely jää puolitiehen. Prologi ja epilogi ovat myös irrallisia ja pyrkivät ehkä liikaa selittämään ja avaamaan asioita lukijalle. Nämä puutteet annan kuitenkin kirjalle anteeksi, koska kokonaisuutena se oli minulle niin nautittavaa luettavaa. Upposin Laitilan kieleen ja annoin sen kuljettaa syvälle sanojen metsän siimekseen.
Lilium regalesta ovat kirjoittaneet myös Mai Laakso, Laura, Marjatta, tuijata, Leena Lumi ja Katja.
Johanna Laitila: Lilium regale
Gummerus, 2019
Kiinnostavaa lukea, miten sinä olet kokenut tämän romaanin kielen. Omaksi vaikutelmakseni on tullut, että toiset ovat olleet lähes hurmiossa, toiset taas kokeneet kielen liian runsaasti maalailevaksi.
VastaaPoistaItse en ole tätä vielä lukenut.
Saman vaikutelman olen saanut, että Laitilan kieli on jakanut lukijoita. Minä en lähtökohtaisesti ole mikään maalailevan kielen suurin ystävä, varsinkaan jos kieli on ns. liian kaunista. Laitilan kielessä on kuitenkin paljon voimakkaita sävyjä, ja lisäksi minua viehätti se, että kieli on tässä vahvasti myös teema, ei ainoastaan estetiikkaa.
PoistaKieli tässä on upeaa, omaperäistä, mutta kokonaisuus oli kuitenkin hieman hapuileva. Aineksia oli liikaa tai niitä ei osattu käyttää. Laitila on kuitenkin ehdottoman kiinnostava kirjailija.
VastaaPoistaTämä ei missään nimessä ole virheetön kirja, mutta viehätyin tästä silti kovasti. Jotenkin minua myös usein viehättää esikoiskirjoissa se tietty hapuilevuus, pieni epätäydellisyys jossa lupaukset ovat kuitenkin nähtävissä. Ja Laitilassa lupauksia on vaikka kuinka paljon.
Poistaminusta tämä oli kunnianhimoinen esikoisteos, jota suosittelen lukijoille.
VastaaPoistaEsikoisena Lilium regale on vahva ja vaikuttava, ja muutenkin hieno kirja.
PoistaKomppaan Maita eli kirja upea esikoinen. Olin heti sinut kielen kanssa ja mitään kaunomaalailuakaan ei ollut liikaa. Myös naistenvälinen suhde oli asetettu aikaansa ja esitetty hienosti. Pidin!
VastaaPoista♥
Pidin myös siitä, että kirja ja teksti eivät olleet liian kauniita vaan välillä aika hurjiakin. Hieno esikoinen!
Poista