Vuosi 2018 kirjoina

Vuoden 2017 kirjavuosikoosteessani kirjoitin, että toivoisin vuodelta 2018 enemmän suuria lukuelämyksiä, ja että haluaisin lukea uutuuksien lisäksi enemmän klassikoita ja oman hyllyni kirjoja. Nyt, kun katson mennyttä lukuvuotta taaksepäin, voin todeta molempien asioiden toteutuneen. Kirjavuosi oli hyvä ja sen varrelle osui useampi todellista lukuiloa tuottanut kirja. Ja Hyllynlämmittäjät-haasteen ansioista luin klassikoita ja muuta vanhempaa kirjallisuutta enenmmän kuin monena aikaisempana vuotena.

Hyllynlämmittäjistä kirjoitan tarkemmin myöhemmin. Aion tänäkin vuonna koota 12 hyllynlämmittäjää luettavaksi, koska haaste oli niin antoisa. Kooste viime vuoden haasteesta sekä tämän voden hyllynlämmittäjät tulevat blogiin lähipäivinä.

Mitkä kirjat siis jäivät vuoden varrelta voimakkaimmin mieleen?

Ihanat Turuset:

Saara Turunen ja Eeva Turunen vastasivat kahdesta ehkä eniten lukuiloa tuottaneesta kirjasta. Sivuhenkilö ja Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ovat kirjoina melko erilaisia niin muodoltaan, kielenkäytöltään kuin tunnelmaltaankin, mutta kumpikin herätti minussa tunnistamisen, oivaltamisen ja riemun tunteita.

Laura Gustafsson:

Luin Gustafssonilta viime vuonna Pohjan ja Korpisoturin ja rakastin molempia kiihkeästi. Gustafssonin vimma ja äkkijyrkkyys virkistävät ja voimaannuttavat.

Yllättäjä:

En ollut aikonut lukea Brett Andersonin Hiilenmustia aamuja, ennen kuin eräs luottolukija kehui sitä. Onneksi luin, sillä Andersonin rähjäisen runolliset muistelmat tarjosivat ihanan näköalan Englantiin ja taiteilijan nuoruusvuosiin.

Toinen yllättäjä:

George Saundersin Lincoln bardossa ei kuulostanut ollenkaan minun kirjaltani, mutta onneksi annoin sille mahdollisuuden, koska huomasin viihtyväni sen seurassa mainiosti. Lincoln bardossa ei ollut tunnepitoinen lukukokemus, mutta se kutkutti mieltä, tarjosi pureskeltavaa ja ihastutti kekseliäisyydellään.

Vuoden viihdyttävin:

Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu onnistui olemaan hauska ja mukaansatempaava ja samalla koskettava ja oivaltava. Yhdellä istumalla ahmaistava herkkupala.

Painava:

Han Kang  kuvaa Ihmisen teoissa väkivaltaa ja sen seurauksia hillityn julmasti. Hyytävä kirja, joka ei tarjoa juurikaan valon pilkahduksia.

Klassikko:

John Galsworthyn Omenapuu on vähäeleisyydessään ja herkkyydessään täydellinen pieni kirja.

Monta muutakin hyvää kirjaa vuoteen mahtui – kaikista en ole vielä ehtinyt kirjoittaakaan. Bonuksena haluankin vielä tarjoilla yhden näistä bloggaamista odottavista kirjoista, kirjan joka ehdottomasti tarjosi lukuiloa, kirjan jolla oli

Kaunein kansi:

Lukuiloa myös vuodella 2019!