"sylikkäin katsoimme televisiosarjaa, entinen naiseni ja minä, sarjaa, jota väitin ihailevani vaikka kammoksuin"
Kuinka toivonkaan, että olisin ehtinyt kirjoittaa Neiti U:sta heti kirjan luettuani. Nyt kirjan lukemisesta on jo yli kaksi kuukautta, ja tuntuu etten osaa enää juuri muuta kuin huudahtaa: Rakastin tätä kirjaa!
Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on seitsemän toisiinsa limittyvän kertomuksen kokoelma neideistä N, K ja U sekä neitiherrasta. Siinä kirjoitetaan kirje tekniselle isännöitsijälle, listataan entisten heilojen ominaisuuksia ja pureudutaan parisuhteen kehitysvaiheisiin. Ja ollaan neuroottisia – piehtaroidaan epävarmuudessa – mässäillään sosiaalisella kömpelyydellä.
Henkilöhahmojen päähänpinttymät ja ajatussolmut ovat nolostuttavan tuttuja kaikille meille, joilla on taipumusta tekojemme ja ajatuksiemme ylianalysointiin. Turunen annostelee kuitenkin neuroottisuutta niin isolla kauhalla, ettei lukiessa aina tiedä pitäisikö nauraa vai kiemurrella kiusaantuneena. Mitään ilkeää Turusen sävyssä ei ole: hänen henkilöhahmonsa ovat liikuttavia ja samaistuttavia kaikessa ylitseampuvuudessaan.
Turunen käyttää kieltä riemastuttavan kekseliäästi. Sanavalinnat kutkuttavat mieltä ja kitalakea: tekstiä tekee mieli maistella ja makustella suussaan. Pilkkusäännöt ja kielioppi saavat taipua Turusen omiin sääntöihin, eikä kirjan rakenne muutenkaan noudata totuttuja malleja. Kikkailevaa? Totta kai. Kiehtovaa, ilahduttavaa, virkistävää? Ainakin minulle.
Kieliopin lisäksi Turunen leikittelee sukupuolella, hämmentää käsityksiämme siitä, kuinka sukupuoli ja seksuaalisuus esitetään. Mitä jos emme tiedä henkilöhahmon sukupuolta heti ensi lauseista lähtien? Mitä jos joudumme vaihtamaan käsitystämme kesken lukemisen? Mitä jos sukupuoli voi olla jotakin muuta kuin mies tai nainen? Onko se hämmentävää, ilahduttavaa vai samantekevää?
Neiti U ei varmastikaan ole kaikkien makuun. Minulle se on yksi lukuvuoden kirkkaimmista valopilkuista.
Neiti U:n ovat lukeneet myös esimerkiksi Suketus, Omppu, Elina, Linnea ja Katja.
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Kansi: Jussi Karjalainen
Siltala, 2018
Huudetaan yhdessä. Metelöidään ja riemuitaan.
VastaaPoistaTämä on yksi tämän vuoden ihan helmiä. Niin jotenkin täysin kokonaisvaltaisesti puhutteleva. Ah!
Joo, huudetaan ja hihkutaan! Mikä kirja!
PoistaRakastan sitä, kun kirja saa mielen pulppuilemaan ja käymään ylikierroksilla, ja Neiti U teki sen.
Tämä oli kyllä melkoinen elämys. On jäänyt vahvasti mieleen, vaikken sitten lopulta kuitenkaan osannut aivan heittäytyä tämän mukaan. Joskin kirje tekniselle isännöitsijälle oli aivan tolkuttoman hulvaton.
VastaaPoistaMinuun tämä iski ihan täysillä! Ihanan raikas ja omanlaisensa, tunsin aivan virkistyväni kirjan parissa.
PoistaKaikessa tarkoituksellisessa kikkailussaan tämä oli kyllä riemastuttavaa luettavaa! Etenkin siksi, etten heti luettuani edes tiennyt, että mitä olin lukenut. Ehkä en tiedä vieläkään. Hyvä!
VastaaPoistaOn tosiaan virkistävää, kun kirja vähän hämmentää, ihmetyttää, saa miettimään omia reaktioita. Minulle tämä oli kuin piristysruiske, hurjan ilahduttava.
Poistaihania! :)
VastaaPoistaPaikoin pidin paljon, paikoin ärsyynnyin. Ehkä se on vain hyvän kirjan merkki. Tulkitsin joitain heittoja ilkeilyksi, enkä ollenkaan pitänyt tyyppejä vilpittöminä, en oikeastaan ketään heistä. Aivan erilaista lukemista - mutta virkistäväähän tämä oli!
VastaaPoistaSitäkin voi mielestäni pitää hyvän kirjan merkkinä, että eri lukijat kokevat esimerkiksi henkilöhahmot ihan eri tavoin. Ei ole valmiiksi pureskeltua tai liian tuttua. Minulle tässä ei ollut mitään ärsyttävää, mutta voin kyllä ymmärtää senkin, että toisille on. :)
Poista