Nathan Hill: Nix

"Kaikki murenee suoraan ihmisten silmien edessä. Heiltä menee työpaikat alta, eläkkeet katoavat yhdessä hetkessä. Heille lähetetään kolmen kuukauden välein selvitys, jonka mukaan heidän eläkesijoituksensa arvo on pudonnut kymmenen prosenttia kuutena kvartaalina perätysten. Heidän talonsa arvo on pudonnut puoleen siitä mitä he maksoivat siitä, eivätkä heidän työnantajansa enää saa lainaa palkanmaksuun, ja Washingtonin touhu on pelkkää ilveilyä, ja heidän kotinsa on täynnä  kiinnostavaa tekniikkaa ja he katsovat älypuhelintaan ja kysyvät itseltään: 'Miten ihmeessä maailma, joka pystyy tuottamaan jotain näin uskomatonta, voi olla niin paska?' Sitä he kysyvät. Meillä on tutkittu tätä."

Lähdin lukemaan Nathan Hillin kehuttua Nixiä suurin odotuksin. Olihan kirjaa ylistetty melkein joka puolella, ja lisäksi sen teemat kuulostivat kiinnostavilta: 1960-luvun yhteiskunnallinen liikehdintä, 2000-luvun talousromahdus ja totuudenjälkeinen aika sekä perhetarina jossa poika pyrkii selvittämään äitinsä salaisuuksia.

Kun kirjasta oli takana noin kolmannes, olin lukijana turhautunut. Kirja eteni jotenkin tahmeasti: siinä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta se ei myöskään temmannut mukaansa. Kirjassa tuntui olevan valtavasti aiheita, henkilöitä ja juonenpätkiä, mutta mikään niistä ei hirveästi houkutellut lukemaan eteenpäin. Tuntui, että kirjassa oli hirveästi tavaraa mutta kovin vähän painoa.

Mistä Nix sitten kertoo? Yhtäältä se on tarina miehestä, joka on lapsena joutunut äitinsä hylkäämäksi. Samuel Andresen-Anderson on kirjallisuuden opettaja, joka on kymmenen vuotta yrittänyt kirjoittaa esikoisromaania lunastaakseen yhden julkaistun novellin nostattamat suuret odotukset. Aihe suureen romaaniin ilmestyy yllättäen tosielämästä: Samuelin äiti on hyökännyt tulevan presidenttiehdokkaan kimppuun ja päätynyt ainakin hetkeksi maan ykköspuheenaiheeksi. Samuel lupaa kirjoittaa törkykirjan äidistään, kuitatakseen yhdekkä iskulla sekä esikoiskirjasta maksetut ennakot että äitiä kohtaan tuntemansa katkeruuden.

Toisaalta kirja seuraa Samuelin äidin, Fayen nuoruuden tarinaa. Faye on kiltti tyttö, joka on aina pelännyt epäonnistumista niin paljon, että jokainen askel riskinottamisen suuntaan on laukaissut paniikkikohtauksen. Kuinka tämä kiltti tyttö siis on päätynyt osaksi Chicagon mielenosoituksia ja joutunut pidätetyksi syytettynä prostituutiosta?

Samuelin ja Fayen lisäksi kirjassa seurataan esimerkiksi Samuelin oppilasta joka huijaa tiensä läpi opintojen, nettipeliaddikti Pwnagea, Chicagon opiskelija-aktivisteja, opiskelijatyttöön rakastunutta poliisia ja Allen Ginsbergiä.

Voi olla, että lähdin lukemaan Nixiä väärin odotuksin. Olin innostunut erityisesti lupauksista 60-luvun poliittisen liikehdinnän kuvauksesta, ja odotin kirjan pureutuvan nimenomaan yhteiskunnallisiin kysymyksiin, aatteisiin ja ajankuvaan. Mutta kävikin ilmi, että vuoden 68-tapahtumat ovat kirjassa enemmänkin tapahtumien näyttämö kuin aihe.

Olin pettynyt siihen, kuinka yhteiskunnallinen kantaaottavuus typistyy Hillin käsittelyssä lähinnä henkilökohtaisten tunteiden kuvaukseksi. Faye on ajelehtija, joka osuu keskelle mielenosoituksia lähinnä sattumalta ja koska on ihastunut liikkeen kauniskasvoiseen johtajaan. Poliisiväkivalta kuvataan yhden mustasukkaisen poliisin kostoretken kautta. Henkilö, jolla tuntuu olevan selkeimmät motiivit toiminnalleen, on häikäilemätön opportunisti.

Ehkä juuri tässä onkin Hillin sanoma. Ei ole mitään suuria aatteita, on vain harhailevia ihmisiä henkilökohtaisine ongelmineen ja itsekkäine tarpeineen. Tätä näkemystä tuntuvat vahvistavan myös kirjan nykyaikaan sijoittuvat tapahtumat. Ja varmasti yhteiskunnallisten liikkeiden ympärillä onkin paljon niitä, jotka vain liikkuvat ajan ja massojen mukana, niitä jotka ajavat vain omia etujaan, ja niitä jotka ovat valmiita kääntymään tuulen mukana. Mutta onko siinä kaikki?

Nixin loppupuoliskon lukeminen sujui sutjakammin kuin alku, ehkä siksi että olin jo hyväksynyt sen, että kirja oli erilainen kuin odotukseni siitä. Ajoittain Hillin kerronta veti hyvin, toisinaan tunsin edelleen tylsistyväni luettelomaisen kuvailun ja loputtomien sivuhenkilöiden tungoksessa. Lopussa kirja tuntui vielä kerran lässähtävän, koska Hill sortui selittämään kirjansa sanomaa melkein rautalangasta vääntäen. Henkilöiden ongelmat ja keskinäiset suhteet myös ratkeavat odottamattoman siististi, juonenpätkät punoutuvat yhteen, ja kaikki on kovin seesteistä. Valtakunnassa on kaikki hyvin.

Luulen, että nuorempana olisin pitänyt Nixistä paljon enemmän kuin nyt. Ehkä olen vain ehtinyt lukea jo liian monta Suurta Amerikkalaista Romaania, eikä Hill tarjoa tuohon perinteeseen mitään kovin uutta ja yllättävää. Toki on muistettava, että kyseessä on Hillin esikoisromaani, mikä ehkä selittää sekä ylitsepursuavaa runsautta, että tiettyä omaperäisyyden puutetta. Tulevaisuus näyttää, löytääkö Hill kirjalliseen ääneensä enemmän jotakin omaa.

Nixin ovat lukeneet myös esimerkiksi Kirjaluotsi, Erja, Amma, Laura, MarikaOksa sekä Kirsin Book Clubin jäsenet.

Nathan Hill: Nix (The Nix, 2016)
Suom. Raimo Salminen
Kansi: Oliver Munday
Gummerus, 2017