Heidi Köngäs: Sandra

"Päähän ei millään mahdu että Janne lähti hevosen ja pyssyn kanssa niiden punakaartilaisten mukaan. Aikooko hän taistella? Ampua tai tulla ammutuksi? Mitä ne sillä kapinalla oikein meinaavat? En kuullut yhtään mitä ne miehet pihalla puhuivat, kun komensin poikia sisälle. Jäin vain ovelle katsomaan, kuinka minun mieheni vahva selkä loittoni pihalta maantielle."

Sandra on huutolaistyttönä kasvanut nainen, joka haluaisi elää omaa elämäänsä siivosti ja ahkerasti. Sandran miehellä Jannella on ollut elämässään kaksi onnen päivää: päivä jolloin hän vei Sandran vihille, sekä se päivä kun he muuttivat omaan torppaansa. Janne ja Sandra saavat elää torpassaan työteliästä mutta onnellista elämäänsä seitsemän vuotta, mutta sitten suuren maailman tapahtumat alkavat vaikuttaa syrjäisen Ylä-Väärin asukkaiden elämään. Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous, suurlakko ja lopulta kapina. Kapina, johon Janne viedään puoliväkisin, ja joka jättää Sandran yksin viiden lapsen kanssa.

Nykyhetkessä Sandran tyttärentytär Klaara kiinnostuu mummunsa tarinasta järjestellessään vanhoja papereita, joiden joukosta löytyy vanha vihko. Lyijykynällä kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä lukiessaan Klaara oppoutuu syvälle Sandran elämään. Klaaran ja Sandran tarinoiden rinnalla kulkee Jannen siskon Lyytin kirja: se kertoo levottomasta naisesta, joka etsii rakkautta.

En ole aikaisemmin lukenut Heidi Köngästä, vaikka hän on lukulistallani ollut jo pidempään. Nyt viimein monet kehut ja sisällissotateema houkuttivat minut Sandran pariin. En tiedä, edustaako tämä kirja Köngästä tyypillisimmillään, mutta kirja ei aivan vastannut sitä, mitä siltä odotin. Sandra oli minulle vain ihan hyvä kirja. Se ei päässyt ihon alle.

Jäin kaipaamaan Sandraan jotakin säröä tai ristiriitaa. Tämä pätee oikeastaan sekä kirjaan että Sandraan henkilöhahmona. Köngäs kuvaa toki järkyttäviä tapahtumia, mutta jokin jännite jäi minulta kirjasta puuttumaan. Jokin sellainen kulma, joka olisi ravistanut tai hätkähdyttänyt – saanut katsomaan tarinaa odottamattomasta kulmasta. Sandrassa henkilönä taas ei ollut juuri tarttumapintaa, koska hän on niin virheetön.

Kirjan etäistä vaikutusta korosti Köngäksen kieli, joka oli kaunista ja kuvailevaa juuri sellaisella tavalla, jonka usein koen itselleni vähän etäännyttäväksi. Tuntui, että Sandrankin kärsimys ja suru olivat kauniisti kuvailtuna kuin lumikukkia, joita Sandra ikkunalasista katselee. En kaipaa kurjuudella mässäilyä tai inhorealismia, mutta vierastan usein myös sitä, että julmia asioita kuvataan liian kauniisti.

Vaikka Sandra ei minuun vaikutusta tehnytkään, kiinnostus Köngästä kohtaan elää vielä. Ehkä kokeilen vielä Dora, Doraa – kenties siinä on enemmän kaipaamaani särmää.
 
Sandrasta ovat kirjoittaneet myös ainakin riitta k, Omppu, jaana, Elina ja Annika.

Osallistun kirjalla Ompun 1918-haasteeseen.

Heidi Köngäs: Sandra
Kansi: Anna Lehtonen
Otava, 2017