"Lait on säädetty sen varalta, mitä ihmiset pelkäävät kaikkein eniten itsessään. Älä tapa, oli Shingin ainoa ylistetty Laki. Kaikki muu oli sallittua, mutta ehkäpä vain siksi, että oli niin vähän muuta mitä he todella halusivat tehdä...Peläten omaa syvää viehtymystään kuolemaan Shing saarnasi Elämän kunnioitusta ja petkutti omalla valheellaan lopulta myös itseään."
Pieneen kylään hoipertelee alaston, muistinsa ja puhekykynsä kadottanut kissansilmäinen mies. Kyläläisten hoidossa mies oppii vähitellen puhumaan ja saa nimekseen Falk. Muistojaan hän ei kuitenkaan löydä, ja vähitellen Falk ymmärtää että hänen on pakko lähteä etsimään vastauksia. Kuka on tyhjentänyt hänen mielensä? Kuka hän oikeasti on? Onko kaiken takana Shing, joka on hajottanut Maailmojen Liiton ja joka hallitsee nyt terralaisia valheilla ja pakottamalla nämä tietämättömyyteen ja eristäytyneisyyteen? Vai voiko Falk uskoa siihenkään, mitä hän on kyläläisiltä oppinut Shingistä ja maailmasta?
Le Guin kuvaa kiehtovasti maailmaa, joka on valloittajien jäljiltä taantunut askeettiseen ja eristäytyneeseen elämäntapaan, mutta jossa elävät legendat kehittyneemmistä ja vapaammista ajoista.Välillä legendat heräävät eloon: ilma-aluksen repivä ääni leikkaa hiljaisuuden tai erakkovanhus omistaa yllättäen lentolaitteen. Mutta suurimmaksi osaksi ihmiset elävät pienissä heimoissa, suhtautuvat muukalaisiin epäluuloisesti ja elävät tiukkojen sääntöjen ja uskomusten mukaan. Maailmassa, jossa tieto ja kaikenlainen kehitys ovat kiellettyjä, ihmiset sulkeutuvat ja epäilevät kaikkea.
Harhakaupunki on osa Le Guinin Hainilaista sarjaa ja nostaisin kirjan yhdeksi sarjan parhaimmista. Ei se toki yllä huippukaksikon (Pimeyden vasen käsi ja Osattomien planeetta) korkeuksiin, mutta heti seuraavalle tasolle kyllä. Kirja on tarinaltaan varsin yksinkertainen, mutta siinä on hieno tunnelma joka vähäeleisyydessäänkin tiivistyy loppua kohti melkoisen voimakkaaksi. Se on sävyiltään tummanpuhuva mutta pohjimmiltaan humaani ja toiveikaskin.
On vaikea määritellä, mikä tekee Le Guinista niin kiehtovan silloinkin, kun hän kirjoittaa jotakin päällisin puolin niin simppeliä kuin tämä Harhakaupunki. Mutta niin se vain on: Le Guin ei tarvitse koukeroita ja kommervenkkejä, vaan hän vie mukanaan ajatuksten ja sanojen voimalla.
Harhakaupungista ovat kirjoittaneet myös Raija, marjis ja Johnny.
Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki (City of Illusions, 1967)
Suom. Jyrki Iivonen
Kansi: Samppa Ranta
Avain, 2012
Luin teini-iässä koko Le Guinin suomennetun repertuaarin, ja todella, teksti olisimppeliä, mutta kirjoissa oli hienoja vastakkainasetteluja, lulisin, että tätä ei oltu vielä 1970-luvun lopussa suomennettu. Pidin Osattomien planeetasta, ja myös Pimeyden vasemmasta kädestä. Myös alkuperöinen Maameren velhon trilogia oli hyvin rakennettu.
VastaaPoistaDeekoo, tämä on tosiaan suomennettu vasta muutama vuosi sitten. Ja paljon taitaa Le Guinia edelleenkin olla suomentamatta.
PoistaMaameren valhot ovat hienoja, pidän alkuperäisen kolmikon lisäksi myös viidennestä ja kuudennesta osasta - vain Tehanu jätti vähän kylmäksi.