Sivut
▼
tiistai 8. joulukuuta 2015
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
"Äitini tekee koko ajan paljon järjestelyitä, ettei erikoisuus söisi meitä elävältä, että vaikuttaisimme tavallisilta, siis ihan vaan normaaleilta. Äitini täytyy siivota hirveän usein tai oikeastaan koko ajan, sillä tavallisen ihmisen kotona ei voi olla sotkuista. Äitini kävelee ympäriinsä, taittelee pyykkejä ja etsii kadonneita keittiösaksia. Aina on jotain hukassa, tavarat elävät omaa elämäänsä ja kaaos vaanii aina nurkan takana."
Äidin mielestä ei ole juuri mitään pahempaa kuin olla erikoinen, erottua joukosta, herättää huomiota. Normaalin ihmisen täytyy elää tavallisesti, sääntöjen mukaan. Sääntöjä äidin elämään tarjoavat esimerkiksi uskonto ja ravintosuositukset. Rasvaa ja sokeria kammoksuva äiti onkin ammatiltaan ravitsemusterapeutti. Hän elää elämäänsä samalla tavalla kuin syö ruokaansa: säntillisesti, ilottomasti ja keinotekoisiin makeutusaineisiin turvautuen.
Tytär näkee Jumalan istumassa puutarhassa tupakkaa poltellen. Tytär haluaisi syödä lihapiirakoita ja kermaleivoksia. Tytär lukee kirjan Nancy Spungenista ja ajattelee, että tuolla tavalla hänkin haluaa elää: narkkarina roskalaatikossa. Pikkukaupungissa ei kuitenkaan voi elää kuten Nancy. Tyttö leikkaa tukkansa, alkaa pukeutua isänsä vanhoihin vaatteisiin ja pyrkii taidelukioon. Tie vie Helsinkiin, teatterikorkeakouluun ja maailmalle, mutta tyhjä kohta tytön sisällä ei täyty.
Saara Turunen kertoo Rakkaudenhirviön kasvutarinaa sekä kipeästi että kepeästi. Paikkaansa ja tietänsä etsivä kertoja on riipaisevan eksyksissä itsensä kanssa, ja Turunen osaa kuvata lapsuuden ja nuoruuden kasvukivut niin, että vanhempikin lukija eläytyy ja muistaa, kuinka kipeää aikaa nuoruus usein oli. Paikoitellen päähenkilön masennuksen ja tyhjyyden tunteet valuvat kirjan sivuilta lukija iholle kuin tahmea kalvo.
Kuitenkaan Rakkaudenhirviö ei ole masentava kirja. Siinä on surua ja ahdistusta, mutta myös huumoria, hulluttelua ja hällä väliä -meininkiä. Turunen kirjoittaa oivaltavaa, terävää ja paikalleen napsahtavaa kieltä. Turusen tekstissä niin absurdit kuin rujotkin tapahtumat kerrotaan samalla tavalla naama peruslukemilla. Lukijaa naurattaa ja hirvittää.
Pidin Rakkaudenhirviöstä kovasti. Objektiivisesti tarkastellen kirjassa voi nähdä esikoisromaanille kenties tyypillisiä kauneusvirheitä. Se toistaa jonkin verran itseään, tarinaa olisi voinut tiivistää ja kohtauksia karsia. Mutta ehkä kirja olisi samalla menettänyt jotakin viehätysvoimastaan – ehkä hiotummassa Rakkaudenhirviössä ei olisi ollut samaa nuoruuden ääntä ja vimmaa. Minuun Turusen ääni vetosi, ja tavoitin sen kautta myös palasia omasta nuoruudestani.
Rakkaudenhirviöstä ovat kirjoittaneet myös ainakin Arja, Katja, Mari A, Airi, E ja Pihi nainen.
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Tammi, 2015
Kuulostaa mielenkiintoiselta, äitiys ja siihen liittyvät asiat eivät ole minulle tuttuja (tosin kyllä minulla sellainen on), mutta nuoruus sitäkin ajankohtaisempaa. Pitää laittaa lukulistalle!
VastaaPoistaKirjavaras, äiti nähdään tässä koko ajan tyttären silmin, eli kirja ei varsinaisesti pureudu äidin kokemusmaailmaan. Nuoruudesta kirja enemmänkin kertoo. Mutta toki lukiessa tulee miettineeksi esimerkiksi äidin ja tyttären suhdetta ja äidin vaikutusta tyttären persoonaan.
PoistaTiedätkö Liisa, minusta tuntuu, että en tule tykkäämään Rakkaudenhirviön äidistä. Pelkäänpä, että saatan jopa ahdistua. Olen nyt heilunut pienen ikuisuuden sen välillä, koska tämän luen ja luenko. Sitten tuli Statovci, joka kehui Rakkaudenhirviötä ja sitten tulit sinäkin ja lisäsit kiinnostustani.
VastaaPoistaOmppu, äiti on kirjassa kieltämättä monella tapaa ahdistava hahmo. Mielenkiintoinen hahmo, josta ei oikein voi pitää - mutta jota voi yrittää ymmärtää.
PoistaRakkaudenhirviö tuntuu jakavan aika paljon mielipiteitä. Minusta kirja oli mainio, mutta tiedän myös toisia, joita se on ärsyttänyt tai puuduttanut. Ja mielipiteitä jakavat kirjathan ovat aina lähtökohtaisesti mielenkiintoisia.
Kiva että tykästyit. Mä olin teoksen alussa aivan liekeissä mutta jotenkin loppua kohden väsyin...
VastaaPoistaAnnika, lopussa oli kieltämättä vähän toistoa, mutta minä viihdyin silti.
PoistaKyllä, olisin pitänyt tiiviimmästä, mutta toisaalta se knasumaisuus olisi sitten hävinnyt. Symppaan kyllä kovasti päähenkilöä ja luulen jopa tajuavani monet hänen tunnelmansa. Aitoa, ja osin riipaisevaa, kuten sanot. Blogissani on muuten sinulle hauska haaste, jos ehdit ja haluat osallistua: http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2015/12/alyttomat-joululahjatoiveet-haaste.html
VastaaPoistaArja,minä jotenkin viihdyin tämän seurassa niin hyvin, ettei pieni pitkittyminen haitannut.
PoistaKiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa.
Tämä kirja odottelee mulla lukemista. Tunnustan, että ennen teoksen saamaa voittoa en edes ajatellut lukevani Rakkaudenhirviötä. Näin se mieli muuttuu...
VastaaPoistaKaisa Reetta, kieltämättä sitä joskus lukee kirjoja ihan vain ehdokkuuksien ja palkintojen vuoksi - ja saattaa löytää helmiä. Ainakin siinä mielessä kirjallisuuspalkinnot ovat paikallaan.
Poista