Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Aamuaurinko
lämmittää mökin portaat.
Altis istuja
pääsee aikakoneella
onnellisimpiin kesiin.

Pekka Kytömäen esikoiskokoelmassa runoilija kulkee pitkin metsää ja kaupungin katuja, runokirja ja kynä taskussaan, ja havainnoi maailmaa. Eletään rauhallisesti, annetaan ajatusten kuplia – elämää ei kannata pikakelata. Kuljetaan metsässä viimeistä kertaa ennen lumen tuloa, mitataan aikaa onnentunteina, vuorataan kodin seinät kirjapinoilla maailman kylmyyttä vastaan.

Näiden runojen lukeminen rauhoittaa ja tekee hyvää. Pienet runot ihastuttavat ja houkuttelevat lukemaan lisää, napsimaan useamman kolmirivisen oivalluksen kerralla. Mutta yksittäisten runojen kohdalle kannattaa myös pysähtyä ja palata tutkailemaan tarkemmin, mitä näennäisen yksinkertaisen pinnan alle kätkeytyy.

Suuri osa runoista liikkuu luonnossa, mutta mukana on myös konttorirotan elämää, isyyden iloja, kaupungin loskaisia katuja ja ajatuksia elämän kulusta.

Marraskuun metsä
aavistaa jotain mitä
emme voi tietää.

Runoissa on paljon hiljaisesti myhäilevää huumoria. Sellaista, joka syntyy pienistä havainnoista ja oivalluksista, jotka saavat arkisetkin asiat näyttäytymään uudessa valossa. Tai sanaleikkejä, jotka kääntävät ajatuksen päälaelleen. Runoissa voi kulkea tutun maiseman läpi ja nähdä siinä uusia ja yllättäviä yksityiskohtia.

Kieltomerkille
pysäköinyt harakka,
kapinallinen.

Kytömäki havainnoi elämää ja erityisesti luontoa tavalla, joka tuo mieleen Risto Rasan runomaailman. Kytömäki osaa katsoa maailmaa rasamaisen tarkalla katseella ja tiivistää havaintonsa kolmeen tarkkaan riviin. Runous on suurennuslasi maailman katsomista varten.

Hetken häikäisee.
Kun saa silmät auki,
alkaa hämärtää. 

Kirjan on lukenut myös Elina, joka toteaa runojen olevan riemullisia. Tähän on helppo yhtyä.

Pekka Kytömäki on tuttu myös Poplaari-blogista.

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
Kansi: Anna Kytömäki
Sanasato, 2015