Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä

"Ei miehen pidä kehua miten hyvä on ja miten on osannut ja kestänyt iskun, ei pidä mitään sellaista ääneen muille. Polun vieressä haisevat suopursut ja maanpainumista märkä mura, hyttyset ja ampiaiset inisevät ja surahtelevat. Mitä siitäkin menin sanomaan ja suurentelin, ei se edes tarkalleen niin ollut, mielessä alkaa pyöriä niin kuin nykyään melkein heti ja aina ajatukset alkavat toistaa rew ja forward jos olen puhunut liikaa ja typerästi, ja pää käy monta kertaa läpi miten olisi pitänyt paremmin tai olla vain hiljaa ja antaa olla."

Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä on kasvutarina nuoruudesta aikuisuuden kynnykselle, yhden kesän aikana. Kirjan minäkertoja on iäkkäämmänpuoleisten vanhempiensa ainoa lapsi. Isän huonon terveydentilan ja perheen rahavaikeuksien vuoksi poika ottaa kesätyön perhetutun peltifirmasta, jossa on töissä myös kehitysvammainen Rekuksi kutsuttu nuori mies. Pojan ja Rekun välille kehittyy toverillinen side, ja poika pyrkii suojelemaan Rekkua kolhuilta ja iskuilta, joita antavat niin peltifirman miehet kuin oma perhekin.

Tulevaisuuden suunta mietityttää poikaa. Pitäisikö jatkaa koulussa vai siirtyä jo ansaitsemaan rahaa? Miten naisten kanssa ollaan? Millainen miehen tulisi olla? Entä mitä Suomessa tapahtuu? Työpaikalla kaikki puhuvat politiikkaa: miesten puheissa taistelevat SMP, Keskustapuolue ja Kokoomus ja kaikilla on mielipide Kekkosesta ja Vennamosta. Myös päähenkilö on omalla mietteliäällä tavallaan kuohuksissaan siitä, että Kekkonen aiotaan valita presidentiksi uudelleen ilman vaaleja.

Miehiä ja ihmisiä viittaa jo nimellään Steinbeckin Hiiriin ja ihmisiin. Rinnastus syntyy ennen kaikkea Rekun tarinan kautta, mutta muitakin yhdistäviä teemoja voi löytää, esimerkiksi kohtalon, unelmien ja työn teemojen käsittelystä. Jalonen kumartaa Steinbecille, mutta kertoo kuitenkin aivan oman tarinansa.

Kirja on ennen kaikkea nuoruuskuvaus, ja sellaisena oivallinen. Jalonen ei ehkä kerro nuoruudesta mitään sellaista mitä ei olisi kerrottu aikaisemminkin, mutta hän antaa kyllä tutulle tarinalle oman värinsä. Kirjan nuoruus on tarkkailijan ja pohdiskelijan nuoruutta – päähenkilö miettii enemmän kuin toimii, hän tarkkailee itseään ja muita, suunnittelee tilanteita ennalta ja kelaa jo tapahtuneita asioita mielessään uudestaan. Mutta löytyy päähenkilöstä toimijakin, tarpeen tullen. Pojasta kasvaa vähitellen yhä enemmän mies.

Pidin erityisesti Jalosen kerronnasta ja siitä kuinka hän kielen kautta toi päähenkilönsä mielenmaiseman lähelle. Pidin, siitä huolimatta etten aivan helposti päässyt sisälle tarinaan. Kirjan alusta melkeinpä sata ensimmäistä sivua kulkivat hiukan tahmeasti, enkä tahtonut saada otetta tarinasta tai henkilöistä. Mutta kun sitten pääsin sisälle tekstiin ja sen rytmiin, viihdyin ja vakuutuin. Kirja on rauhallinen ja antaa tilaa niin henkilöhahmojen kuin lukijankin ajatuksille, ja se tuntui juuri nyt oikein hyvältä.

Kirjan ovat lukenet myös Minna, Jonna, Anneli, bleue, Arja ja tuijata.

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
Otava, 2014