sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
"Ei miehen pidä kehua miten hyvä on ja miten on osannut ja kestänyt iskun, ei pidä mitään sellaista ääneen muille. Polun vieressä haisevat suopursut ja maanpainumista märkä mura, hyttyset ja ampiaiset inisevät ja surahtelevat. Mitä siitäkin menin sanomaan ja suurentelin, ei se edes tarkalleen niin ollut, mielessä alkaa pyöriä niin kuin nykyään melkein heti ja aina ajatukset alkavat toistaa rew ja forward jos olen puhunut liikaa ja typerästi, ja pää käy monta kertaa läpi miten olisi pitänyt paremmin tai olla vain hiljaa ja antaa olla."
Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä on kasvutarina nuoruudesta aikuisuuden kynnykselle, yhden kesän aikana. Kirjan minäkertoja on iäkkäämmänpuoleisten vanhempiensa ainoa lapsi. Isän huonon terveydentilan ja perheen rahavaikeuksien vuoksi poika ottaa kesätyön perhetutun peltifirmasta, jossa on töissä myös kehitysvammainen Rekuksi kutsuttu nuori mies. Pojan ja Rekun välille kehittyy toverillinen side, ja poika pyrkii suojelemaan Rekkua kolhuilta ja iskuilta, joita antavat niin peltifirman miehet kuin oma perhekin.
Tulevaisuuden suunta mietityttää poikaa. Pitäisikö jatkaa koulussa vai siirtyä jo ansaitsemaan rahaa? Miten naisten kanssa ollaan? Millainen miehen tulisi olla? Entä mitä Suomessa tapahtuu? Työpaikalla kaikki puhuvat politiikkaa: miesten puheissa taistelevat SMP, Keskustapuolue ja Kokoomus ja kaikilla on mielipide Kekkosesta ja Vennamosta. Myös päähenkilö on omalla mietteliäällä tavallaan kuohuksissaan siitä, että Kekkonen aiotaan valita presidentiksi uudelleen ilman vaaleja.
Miehiä ja ihmisiä viittaa jo nimellään Steinbeckin Hiiriin ja ihmisiin. Rinnastus syntyy ennen kaikkea Rekun tarinan kautta, mutta muitakin yhdistäviä teemoja voi löytää, esimerkiksi kohtalon, unelmien ja työn teemojen käsittelystä. Jalonen kumartaa Steinbecille, mutta kertoo kuitenkin aivan oman tarinansa.
Kirja on ennen kaikkea nuoruuskuvaus, ja sellaisena oivallinen. Jalonen ei ehkä kerro nuoruudesta mitään sellaista mitä ei olisi kerrottu aikaisemminkin, mutta hän antaa kyllä tutulle tarinalle oman värinsä. Kirjan nuoruus on tarkkailijan ja pohdiskelijan nuoruutta – päähenkilö miettii enemmän kuin toimii, hän tarkkailee itseään ja muita, suunnittelee tilanteita ennalta ja kelaa jo tapahtuneita asioita mielessään uudestaan. Mutta löytyy päähenkilöstä toimijakin, tarpeen tullen. Pojasta kasvaa vähitellen yhä enemmän mies.
Pidin erityisesti Jalosen kerronnasta ja siitä kuinka hän kielen kautta toi päähenkilönsä mielenmaiseman lähelle. Pidin, siitä huolimatta etten aivan helposti päässyt sisälle tarinaan. Kirjan alusta melkeinpä sata ensimmäistä sivua kulkivat hiukan tahmeasti, enkä tahtonut saada otetta tarinasta tai henkilöistä. Mutta kun sitten pääsin sisälle tekstiin ja sen rytmiin, viihdyin ja vakuutuin. Kirja on rauhallinen ja antaa tilaa niin henkilöhahmojen kuin lukijankin ajatuksille, ja se tuntui juuri nyt oikein hyvältä.
Kirjan ovat lukenet myös Minna, Jonna, Anneli, bleue, Arja ja tuijata.
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
Otava, 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Säästelen tätä kirjaa jouluun ja luulen, että tuollainen rauhallinen rytmi on silloin juuri hyvä ja oikea.
VastaaPoista<3
Katja, tämä on varmasti oikein hyvä joulukirja, vaikka kovin kesäinen tarina onkin. :) Mutta tuo rauhallisuus ja myös nostalgia sopivat varmasti jouluisiin tunnelmiin.
PoistaOstin tämän itselleni synttärilahjaksi, ja aion lukea kirjan ihan lähiaikoina. Odotukset ovat kovat, Jalonen on niin huikea. Kävin nyt vain silmäilemässä ja toteamassa, että pidit lopulta kirjasta tahmean alun jälkeen. <3
VastaaPoista(Alkavalla viikolla vihdoin Oxfordia! Lähden kohta Lontooseen ja postaan sieltä! :)
Iloa ja marraskuun lempeää valoa alkavaan viikkoosi! <3
Sara, minulle tämä oli ensimmäinen Jalonen, mutta tuskinpa viimeinen. Pidin kovasti, vaikka lämpeninkin vähän hitaasti enkä ihan täysin hurmaantunut. Kovasti kiinnostaa nyt lukea lisää, Poikakirja tai 14 solmua Greenwichiin...
Poista(Jee Oxfordille! Ja sinulle ihanaa Lontoota, teetä ja skonsseja ja englantilaista sadetta!)
Tämä on tosiaan rauhallinen kirja ja vaatii siten oikean mielentilan lukemiseen. Kirja tarjoaa hienoa ajankuvaa.
VastaaPoistaJonna, ajankuva oli lempiasioitani kirjassa, todella kiehtovasti tavoitettu menneen maailman tuntua. Tykkäsin.
PoistaOijoi, olen niin varma, että tämä on vuoden Finlandian saaja, koska jätin kirjan kesken. Sanojasi lainaten varmaan tämän takia:
VastaaPoista"Jalonen ei ehkä kerro nuoruudesta mitään sellaista mitä ei olisi kerrottu aikaisemminkin"
Kerronta oli kyllä mukavanoloista, mutta en vain jaksanut.
Mari a, vai sellainen Finlandia-vainu sinulla. :) Minusta tämä oli hyvä, mutta ei ehkä sillä tavalla erityinen, että kirja nousisi ainakaan oman kirjavuoteni ihan huipulle.
PoistaLuen just yhtä Jalosen kirjaa ts. Poikakirjaa. Tässä on lukuvinkki heille, jotka rakastavat lyhyitä lauseita.
VastaaPoistaMai Laakso, Poikakirja kiinnostaa tämän jälkeen minuakin. Jalosen ilmaisu on kieltämättä tiivistä, silloinkin kun virkkeet ovat pidempiä.
PoistaOlisin kuvitellut sinun enemmänkin hullaantuvan tähän, jotenkin. Tykkäsin paljon, vaikka olen kärsimätön lukija. Tunnelma ja henkilöt on niin hienovireisesti kuvattu, herkästi, mutta ilman ylitunteellisuutta. Miehekkäästi?
VastaaPoistaArja, pidin kovasti mutta kieltämättä en nyt aivan hullaantunut. :) Mitään vikaahan tässä ei ollut, mutta en ehkä tullut lukijana yllätetyksi.
PoistaMukavaa miehekkyyttä kirjassa oli, uskottavan poikamaisella otteella.
Kirjan yhteys Hiiriä ja ihmisiä -romaaniin kiinnostaa kovin. Ehkä kirja löytää vielä minunkin lukulllistalleni. Kiitos tästä! :)
VastaaPoistaKaisa Reetta, Hiiriä ja ihmisiä -viittaus toimii minusta tässä hyvin, ei liiaksi kirjaa halliten. Tämän jälkeen teki myös mieli lukea Hiiriä ja ihmisiä uudelleen.
Poistahttp://hmlteatteri.fi/esitykset/1517066
VastaaPoistaNyt myös näyttämöllä :)