Sirpa Kähkönen: Rautayöt

"Ja raudan lemu sieraimissaan hän avasi vintin oven, ja lähti astumaan portaita ylös, yksi askel, lapset, pojat ja tyttäret, itkut, huudot, riidat, iltarukoukset, hiusten kampaamiset, kengät, vaatteet, parsimiset ja paikkuut. Toinen askel, pyykit, raskaat märkinä, ne ylös vinttiin, askel, askel, hän jaksoi, vaikka ne painoivat tonnin, ruumis muisti jaksamisensa, hartiat muistivat, käsivarret muistivat, selkä, niska, polvet, reidet, pohkeet. Ne kantoivat, tuhannet kerrat, ja käsi tarttui avaimeen, kesän paahteessa kuumenneeseen, talven pakkasissa jäätyneeseen, hikinen käsi tarttui, väänsi, ja kämmeneen hiertyi raudan lemu, hikisen, karkean raudan lemu."

Luin pari kuukautta sitten Sirpa Kähkösen Kuopio sarjan ensimmäisen osan Mustat morsiamet, ja ihastuin kirjaan suuresti. En malttanutkaan kovin kauan odotella ennen kuin tartuin jo tähän seuraavaan osaan. Ja loputkin osat odottavat jo lukemista, sillä sain kaikki tähän mennessä ilmestyneet kirjat lainaan anopiltani, joka hänkin kuuluu Kuopio-sarjan ihailijoihin.

Mustat morsiamet kattoi kokonaisen vuosikymmenen ja kertoi Anna Tuomen kasvutarinan muoresta neidosta jo kolmekymppisenä kovia kolhuja saaneeksi naiseksi. Rautayöt on  aikatasollaan tiiviimpi mutta henkilökuvaukseltaan laajempi. Kirja kuvaa talvisodan jälkeistä kesää, jonka aikana uuden sodan uhka on jo ilmassa, vaikka edellisen sodan palasia vasta kerätään. Annan mies Lassi on sodan jäljiltä vetäytynyt puhumattomaan ja tekemättömään yksinäisyyteen. Sota on vienyt miehiä, myös Annalle hyvin läheisen Jalmari Tuomen. Ruuasta on pulaa, elintarvikkeet ovat kortilla, ja naiset muuttavat kukkatarhansa kasvimaiksi.

Anna on edelleen tapahtumien keskiössä, mutta nyt asioita katsotaan useammasta näkökulmasta. Tuomen perhe Hilda-kälystä aina Annan kaksosvauvoihin asti saa oman äänensä kuuluviin, ja erityisesti Hildan ja Annan suhde on herkullisesti kuvattu: naiset tuntevat toisiaan kohtaan niin kateutta kuin kunnioitustakin, niin vierautta kuin toveruuttakin. Naisten väliset suhteet ovat muutenkin kirjassa tärkeitä: Annan suhde anoppiinsa, kadonneeseen ystäväänsä Liljaan ja uuteen ystävään Helviin, joka on Karjalan evakkoja.

Tässäkin kirjassa Kähkönen kuvaa hienosti historiaa pienen ihmisen kautta. Sota varjostaa ihmisiä niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin, mutta kaiken keskellä on silti jaksettava tehdä ruokaa, pestä pyykkiä ja hoitaa lapset. Hallayöt uhkaavat perunasatoa, dementoitunut anoppi ei ymmärrä miksi kahvi ei maistu kahville, ja Anna miettii välillä, onko elämä tosiaan tässä. Haaveet jostakin suuremmasta ja paremmasta nousevat välillä väistämättä mieleen, mutta pohjimmiltaan Anna toivoo kuitenkin toivoo että lapset saisivat nukkua, ja vanahat mummot [...] ja että äitit voisivat perunoita hakea.

Kähkösen kieli on hienoa, ja hän onnistuu lataamaan yksinkertaisen arjen niin täyteen tunnetta, että lukiessani tunsin välillä pakahtuvani. Henkilöhahmoista tuli heti ensimmäisessä kirjassa niin läheisiä ja eläviä, että tunsin suurta iloa kun sain kohdata heidät uudelleen Rautaöissä. En tiedä kuinka kauan maltan odottaa seuraavaa kohtaamista.

Rautaöistä ovat lukeneet myös Booksy, Maija, Tessa, Maria, Morre, Suketus, Salla ja Amma.

Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Otava, 2002/2010