"Kuolema ei ollut se vaikein asia vaan se, että ihmisten piti sairastaa salaa ja kuolla salaa tai joutua syrjityksi. Se ilkeys, mitä ihmiset joutuivat kohtaamaan, se oli tosi raskasta."
Hanna Nikkasen ja Antti Järven Karanteeni on kiinnostava ja koskettava katsaus Suomen aids-historiaan. Kirja ei ole sivumäärältään mittava (pituutta on vain reilut 200 sivua), mutta se onnistuu tarkastelemaan aihettaan todella monipuolisesti ja monesta näkökulmasta. Pääpaino on aids-epidemian varhaisissa vaiheissa: kirja kuvaa ennen kaikkea sairauden rantautumista Suomeen, aids-työn ja taudin hoitomuotojen kehittymistä sekä sitä yleistä asenneilmapiiriä, joka tautia ja sitä sairastavia ihmisiä ympäröi. Kirja kertoo aids-epidemiasta, mutta myös yleisemmin ihmisten peloista, ennakkoluuloista, surusta, yhteistyöstä, rakkaudesta ja sairauteen liittyvästä politikoinnista.
""Aidsilla voi olla hyvä puolensa, jos se saa homoseksuaalit kääntymään pois homoudesta", pohdiskeli göteborgilaispastori Bengt Birgersson Aftonbladetissa."
Suomessa, kuten useimmissa länsimaissa, ensimmäisista aids-potilaista suurin osa oli homomiehiä. Niinpä Karanteenissa on aidsin ohella paljolti kyse myös Suomen seksuaalivähemmistöjen historiasta. Kirjassa tuodaan esille esimerkiksi se, kuinka merkittävä rooli Setalla ja sen aktiiveilla oli aidsin vastaisessa työssä. Aidsin kytkeytyminen homoseksuaalisuuteen vaikutti myös voimakkaasti asenteisiin: moni päättäjä havahtui aidsin vastaisen työn tärkeyteen vasta siinä vaiheessä, kun heterot alkoivat sairastua. Monelle sairastuneelle aids taas merkitsi kaksinkertaista kaapissa oloa: sekä sairaus että seksuaalinen suuntautuminen salattiin usein kaikkein läheisimmiltäkin ihmisiltä. Aids heitti vettä homofobian myllyyn, ja monien silmissä jokainen homo oli hiv-positiivinen taudinkantaja.
"Leena Vehmaksen mielestä oli tärkeää, että muistokirjoituksessa kerrottiin Jannen kuolleen aidsiin.
"Se oli minun lapsi, ihana äidin poika. Minua ei hävetä lapseni tekemiset.""
Karanteeni ei ole vain aidsiin sairastuneiden ihmisten tarina. Se antaa äänen myös niille, jotka seuraavat sairautta läheltä: omaisille, puolisoille, lääkäreille, sairaanhoitajille ja järjestöaktiiveille. Aidsin kanssa eläminen on raskasta myös silloin, kun ei itse sairasta tautia: moni omainen ja aids-työtä tekevä paloi loppuun tai sairastui masennukseen. Mutta näiden vieressä eläneiden tarinat ovat myös täynnä rohkeutta, lämpöä ja tervettä järkeä. Näitä ominaisuuksia tarvittiin, kun aids-hysteria oli pahimmillaan.
"Käynnissä oli lääkintöhallituksen ensimmäinen koko kansalle suunnattu mainoskampanja, "AIDS on tappava tuliainen"."
Kirjaa lukiessa ymmärtää, kuinka vahvasti aids leimasi kokonaista aikakautta. Muistan itsekin mainoskampanjat, lehtijutut ja aidsin käsittelyn populaarikulttuurissa. Muistan myös sen pelon ilmapiirin, joka esimerkiksi lehdistä välittyi. Väittäisinkin, että Karanteeni on mielenkiintoista luettavaa kenelle tahansa, joka on elänyt kirjan kuvaamat ajat, vaikka tauti ei olisikaan henkilökohtaisella tasolla koskettanut – niin moneen ilmiöön aids kytkeytyy.
Hiv-epidemian taltuttaminen onnistui Suomessa poikkeuksellisen hyvin. Syiksi on esitetty mm. julkista terveydenhuoltojärjestelmää, varhaista puuttumista ja pehmeitä linjauksia hiv-politiikassa (esimerkiksi anonyymit testit ja pakkokeinojen välttäminen). Suomessa vältettiin pahimmat ylilyönnit niin median kuin hiv-politiikankin kohdalla. Kirja saikin pohtimaan myös sitä, millainen ilmapiiri nyky-Suomessa vallitsee: kuinka vastaava epidemia tämän päivän Suomessa hoidettaisiin?
Karanteenin ovat lukeneet myös Miska, Kirjasieppo ja Suketus.
Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta.
Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen.
Kansi: Eija Kuusela
Siltala, 2014
Minä olen sen verran nuorempi, etten muista tuollaista suurinta aids-pelottelua, mutta kyllähän se pitkään on ollut silti edelleen "kuolemantuomio", ja minun mielikuvissani aids on kyllä todella pelottava asia. Siksi tällaisen kirjan lukeminen teki hyvää, sairastuneiden ja läheisten kokemukset toivat inhimillisen näkökulman ja kokonaisuus on kiihkoton. Hyvä kirja!
VastaaPoistaSuketus, olin itse jopa hiukan yllättynyt siitä, kuinka paljon noista ajoista muistin, ja kuinka paljon kirja myös palautti asioita mieleen.
PoistaKirjassa oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista, ettei kaikkea voinut tuossa bloggauksessa tuoda esille, mutta lopussahan oli tosiaan myös tärkeitä pointteja siitä, ettei aidsia maailman mittakaavassa suinkaan ole voitettu. Ja että Suomessa esimerkiksi tutkimukseen ei enää niin satsata, kun sairaus ei niin voimakkaasti kosketa "meitä".
Todella hyvä kirja!
Kuulostaa todella hyvältä. Minä sain kirjan vihdoin kirjastosta ja odotan sen lukemista kovasti. Aihe on ehdottomasti tärkeä ja minua ilahduttaa kovasti se moniäänisyys, joka kirjassa mitä ilmeisemmin on näkyvillä. Aids-pelottelun aikaan en ole itse tainnut olla paikalla, mutta esimerkiksi Jonas Gardellin kirjat ovat tuoneet mielestäni ajan oloja naapurimaassa hyvin esille.
VastaaPoistaLinnea, tämä oli minusta hurjan mielenkiintoinen - toivottavasti sinäkin pidät!
PoistaTämä kirja keskittyy tietysti Suomeen, mutta välillä viitataan muidenkin maiden tapahtumiin. Olin ehkä hiukan yllättynyt siitä, että Ruotsissa kannanotot ja linjaukset tuntuivat olevan paikoin jyrkempiä kuin Suomessa.
Varasin juuri kirjastosta Jonas Gardellin trilogian kolmososan ja samalla varaukseen päätyi tämäkin: jotenkin tuntuvat sopivan yhteen. Minäkin olin 80-luvun hurjimman vaiheen aikaan ihan pikkumukula, mutta toki jonkinlainen mielikuva aiheesta on. Odotan mielenkiinnolla tämän lukemista, aihe on tosiaan tärkeä.
VastaaPoistaMiia, aihe on tosiaan tärkeä ja kiinnostava, eikä varmasti haittaa vaikkei olisikaan itse elänyt koko aidsin aikakautta läpi.
PoistaGardellia en ole itse vielä lukenut - pitäisi.