"Muistakaa, mitä sanoin ihmisaikuisen monimutkaisista tahtomisen kudelmista. Vauva tietää, mitä haluaa. Hän haluaa pahan olon pois ja hyvän olon tilalle. Sitten hänestä tulee lapsi ja hän alkaa empiä, hän tulee uhmaikään ja sekoaa tunteissaan. Sen jälkeen hän menee milloin oikealle ja milloin vasemmalle, hän tahtoo jäätelökioskilla milloin vaniljaa ja milloin mansikkaa, hän haluaa vuoroin koko maailman ja vuoroin vain yhden kotoisan kulman, punaisen mökin ja perunamaan. Eikä hän enää koskaan ole siinä, missä luuli olevansa."
Aluksi huomio: tässä kirjassa on aivan ihastuttava kansi. Halusin kirjan omaan hyllyyni jo pelkästään Sanna Manderin söpön kansikuvituksen vuoksi.
Toiseksi tunnustus: taidan vähän fanittaa Riikka Pulkkista. En ole varauksetta ihastunut kaikkiin Pulkkisen kirjoihin, mutta erityisesti hänen kolmas romaaninsa Vieras jätti minuun voimakkaan jäljen.
Riikka Pulkkisella taitaa olla maine vakavana, jopa tosikkomaisena kirjailijana. Ajatus Pulkkisesta kirjoittamassa kepeää ja viihteellistä chick litiä on herättänyt joissakin lukijoissa ihmettelyä: miten hiotun ilmaisun ja suurten aiheiden parissa viihtyvä kirjailija voisi onnistua komediallisen (ja joidenkin mielestä pinnallisen) genren parissa.
Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on toki erilainen kuin Pulkkisen aiemmat romaanit. Kirjallinen hyppäys ei ehkä kuitenkaan ole niin valtava loikka kuin äkkiseltään luulisi. Vaikka Raja ja varsinkin Totta ovatkin vakavuudessaan suorastaan ryppyotsaisia, ainakin minä löysin Vieraasta leikittelyä ja huumoria. Ihmissuhteista ja rakkaudestahan Pulkkinen on kirjoittanut kaikissa kirjoissaan, joten Iiris Lempivaaran sydänsurutkin hän hoitelee luontevasti.
Ja toisaalta, ei Pulkkinen tässä viihdekirjassaankaan täysin hattaraksi heittäydy. Parisuhdeongelmien, korkokenkien ja suklaan rinnalla kirjassa sivutaan vakavampiakin aiheita nuoruuden kasvukivuista siihen, mitä naisen tulisi olla. Ja Pulkkisen kieli kulkee älykkäästi, mutta aikaisempaa vapautuneemmin: tästä kirjasta ei synny vaikutelmaa sellaisesta liiallisesta hiomisesta, joka on tehnyt joistakin aikaisemminsra romaaneista hiukan raskaasti hengittäviä. Nyt Pulkkisen teksti pulppuilee ja virtaa. Myös kirjan huumori piilee ennen kaikkea sanoissa ja kielikuvissa, ei niinkään tapahtumissa.
Kirja rakentuu episodimaisesti lyhyistä luvuista, joiden nimet kuvaavat hyvin kirjan henkeä: Kyllä ja kuinka se opitaan. Liian täydellinen. Mielipuoli Foucault. Neiti Etsivät. Mitään sen kummallisempaa juonta kirjassa ei ole, vaan pienten sattumusten kautta kerrotaan, kuinka Iiris toipuu erosta ja oppii siinä sivussa itsestään ja elämästä. Ei siis mitään uutta ja mullistavaa, mutta toimivaa tavaraa. Pulkkinen ei uudista viihdekirjallisuutta mutta uudistuu kyllä itse kirjailijana. Tämän kirjan jälkeen on entistäkin mielenkiintoisempaa nähdä, mitä ja miten Pulkkinen seuraavaksi kirjoittaa.
Iiriksen sydämestä on kirjoitettu blogeissa paljon. Katso mitä mieltä olivat irisihmemaassa, Sanna, Taika, Lilli, Lukuneuvoja, Norkku, Mari, Anneli, Jonna, Marile, sonja, Jenni, Taru, Ilona, Anu, Jonna, Marja, Minna, Hanna ja HeidiBee.
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Kansi: Sanna Mander
Otava, 2014
Nimenomaan, toimivaa tavaraa. Jos ei Hilja Valtosia ja joskus lukiossa luettuja muutamia Kirsti Mannisen kirjoja oteta lukuun, tämä on viimeinkin hyvää kotimaista viihdettä. Luin kirjan Berliinin-lennolla (jo yli kuukausi sitten) ja viihdyin niin hyvin.
VastaaPoistaKatja, samoin minä viihdyin mainiosti. Vähän säästelinkin kirjaa, koska en halunnut hotkaista sitä ihan yhdeltä istumalta: luin aina muutaman luvun kerrallaan, ja sain aina pienen annoksen hyvää mieltä. :)
PoistaJa nyt muistutit minua taas siitä, että Hilja Valtostakin pitäisi lukea.
ÄÄh, mulla on mennyt lukujen mainiot nimet tyystin ohi äänikirjakuuntelussa. Ilkeiskö tämän ostaa myös kansissa ja lukea heti uudestaan...
VastaaPoistaHeidiBee, no kyllä minusta ilkeisi. :D Ajattelin itsekin, että tähän kirjaan voi hyvin tarttua joskus uudestaan, kun kaipaa vaikkapa jotakin lohtulukemista.
PoistaOn totta, että mistään hattarasta ei tässä kirjassa ole kyse, vaikka tyylilaji kepeä onkin. Kyllä tässäkin teoksessa mielestäni näkyy se, miten taitava kirjoittaja Riikka Pulkkinen on.
VastaaPoistaJonna, samaa mieltä. Nimenomaan kunnianhimoinen kieli tekee tästä kirjasta hyvää luettavaa, eikä sisältökään vailla merkityksiä ole.
PoistaHarmittaa, etten ole vieläkään lukenut tätä! Olen Riikka Pulkkisen fani, vaikka minua Vieras ei niin voimakkaasti sykähdyttänyt.
VastaaPoistaPulkkisesta tulee totta tosiaan vaikutelma melko vakavana kirjailijana, ja vakaviahan hänen kirjansa ovatkin. Kuuntelin erään radiohaastattelun, jossa Pulkkinen kertoi, että ei luokittele tätä teostaan romaaniksi. Raja, Totta ja Vieras ovat kuulemma romaaneja, mutta tämä on "vain" kirja. Hän ajattelee kaikkea hirvittävän tarkasti. En kyllä malta odottaa, että pääsen lukemaan tämän kirjan. Hauska nähdä, mitä Pulkkinen on saanut aikaan oman mukavuusalueensa ulkopuolella.
Iida, tuo kuulostaa kieltämättä ihan Pulkkiselta, tuo omien kirjojenkin tarkka määritteleminen. :) Olen usein hänen haastattelujensa yhteydessä kiinnittänyt huomiota juuri siihen, että hän lähestyy usein asioita hyvin käsitteellisesti ja pohdiskellen. Mutta kyllä Pulkkisessa on hupusuttelevakin puolensa, kuten tämä kirjakin todistaa.
PoistaTämä oli kyllä ehdottomasti ihana. Jos Pulkkinen jatkaa edes välillä tämän tyyppisen tarinan parissa, niin varmasti luen:)
VastaaPoistaSonja, minäkin lukisin mielläni Pulkkiselta toistekin jotakin kevyttä.
PoistaMinä olen tainnut joka vuosi veikata että Pulkkinen voisi olla Kirjan ja ruusun -päivän kirjailija. En vain ole ihan osannut kuvitella, millaisen kirjan hän kampanjaa varten kirjoittaisi - mutta sehän voisi olla jotakin tällaista!