Katja Kallio: Säkenöivät hetket

"Sopimus oli sanaton, jos sinä hyppäät niin minäkin hyppään, ja he antautuivat tuntien huikaisevaa iloa nousten korkeuksiin, jonne kellään muulla ei ollut asiaa. He tunsivat jo vatsassaan ne säryn säikeiset aavistukset, jotka muuttuisivat yhä viiltävimmiksi naurun jatkuessa. Mutta sitä oli myöhäistä enää ajatella. He nauroivat jo niin, etteivät saaneet sanaa suustaan. Nauru taivutteli heitä kaksinkerroin, painoi heidän kätensä vatsalle ja kasvoille. Välillä he päästivät pienen ulvahduksen, ja jatkoivat taas.
Sitten he makasivat jo maassa ja kääntyilivät puolelta toiselle helpottaakseen tuskaansa."

Aikahypyt voivat olla ongelmallisia kirjallisuudessa. Tiedättehän: kirjailija esittelee miljöön ja henkilöhahmot, luo kiehtovan tunnelman ja saa lukijan kiintymään henkilöihin. Ja sitten hypätään ajassa vuosia eteenpäin, henkilöhahmot ovat vanhentuneet ja muuttuneet, osa on jäänyt matkan varrelle ja tapahtumapaikkakin on kenties muuttunut. Voi käydä niin, että kirjailija joutuu houkuttelemaan lukijan uudelleen puolelleen – ja siltikin lukija saataa koko loppukirjan haikailla vanhan asetelman pariin.

Jotain tällaista minulle tapahtui Katja Kallion Säkenöivien hetkien parissa. Pidin todella paljon kirjan alusta, jossa Inga Troberg viettää tyttärensä Ellyn kanssa verkkaisia kesäpäiviä Hangon Hotel Pension Bellevuessa. Inga on hiukan salaperäinen, hauras hahmo, joka kätkee sisälleen salaisuuksia ja herättää kenties siksi muissa hotellivieraissa huolenpidon sekaista uteliaisuutta. Elly-tyttärellä sen sijaan tuntuu olevan koko elämä edessään, varsinkin sen jälkeen kun hän ystävystyy aristokraattisen Pepin kanssa.

Kallio punoo kirjansa ensimmäisillä sadalla sivulla tiheän vaikka raukean tunnelman, jolla kietoi minut pauloihinsa. Saatoin tuntea kuuman auringonpaisteen ihollani, maistaa kahvin ja leivokset, nähdä maiseman jonka värit ovat kuin helteessä haalistuneet. Nautin porvariston hillityn charmin kuvauksesta: julkisivuista joita kannatellaan pystyssä kuin hyvää ryhtiä ja seurustelusäännöistä joiden rikkominen voi olla kohtalokasta. Pidin salaisuuden verhoista, jotka yllättäen heilahtivat sivuun.

En kuitenkaan saanut jäädä viipyilemään kylpylähotellin tunnelmiin, sillä Kallio kelaa yllättäen aikaa eteenpäin parikymmentä vuotta. Huomio siirtyy Ellyn aikuisuuden kynnyksellä oleviin tyttäriin, Harrietiin ja Beataan. Siskokset kilvoittelevat keskenään ja täydentävät toisiaan, kamppailevat ja pettävät. Elämä ei tunnu tarjoavan kenellekään kirjan naisista aivan sitä mitä nämä odottavat – vaikka säkenöiviä hetkiä itse kunkin tielle osuu.

Kirjan tunnelma säilyy voimakkaana loppuun asti. Sävyt ovat tummia, yleistunnelma haikea. Kallio kuvaa taas kerran taitavasti ihmismielen alempia kerroksia: kateutta, epävarmuutta, pettymyksiä, häpeää. Mukana on kuitenkin myös lempeyttä ja ymmärrystä: Kallio tuntuu välittävän henkilöistään. Nautin kirjan lukemisesta – ja kuitenkin jokin viimeinen silaus jäi puuttumaan. Ehkä jäin omassa mielessäni liiaksi kiinni alun tunnelmiin enkä missään vaiheessa saanut kolmannen sukupolven kokemuksista samalla tavalla kiinni. Tai sitten olisin kaivannut jotakin, mikä olisi rikkonut kirjan hienostuneen tyylikkyyden. Vaikka nautin juuri siitä viipyilevästä tavasta, jolla Kallio tarinaansa kuljettaa, se ei ehkä aivan kantanut läpi kirjan 400 sivun.

Säkenöivät hetket kuljetti minua lempeästi mukanaan. Se jätti kuitenkin jälkeensä tunteen siitä, etten aivan päässyt koskettamaan jotakin luvattua kauneutta.

Muissa blogeissa: Katjalle kirja oli myönteinen mutta ristiriitainen kokemus; Jennin mielestä kirja on kuin auringonpaisteessa maaliaan rapisuttava vanha pitsihuvila; Karoliinalle kirja tarjoili tummaa hehkua ja pimeää valoa; Susa melkein häkeltyi kirjan vahvuudesta ja syvyydestä; Minna odotti paljon mutta sai jotakin; Erja nautti tavattomasti kirjan lukemisesta; Maria vertaa Kalliota Sirpa Kähköseen ja Jane Austeniin; Joanan kirja sai miettimään; Arjan mielestä kirjaa on luettava huolellisesti ja ajatuksella; Kirjakko ruispellossa tunsi olevansa kirjan parissa kuin huonosti käyttäytyvä mies; Mai Laaksolle kirja oli hieno lukukokemus.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kansi: Emmi Kyytsönen
Otava, 2013