Hannu Mäkelä: Musta on meri

Rakkaus on uni ja laulu; ja miten lempeä.
Huone soi. Ilman äänirauta säätää sanat.

Kuinka kauniisti Hannu Mäkelä kuvaakaan rakkautta Musta on meri -kokoelmassaan. Runot kertovat rakkaudesta ja vanhenemisesta – unista ja merestä. Särmättömästä kauneudesta ei kuitenkaan ole kyse: mukana kulkevat myös katkerat muistot menneisyydestä, nykyhetken pelot sekä ajatukset lähestyvästä kuolemasta.

Kokoelman runot tuntuivat rakentavan tarinaa, vaikka kyseessä ei mikään juonellinen kokonaisuus ole, eikä yksittäisissä runoissakaan kovin paljon tapahtumallisuutta ole. Runoissa kävellään, mietiskellään, tehdään havaintoja luonnosta ja säätilan muutoksista, nukutaan ja herätään. Kuitenkin tunsin lukiessani pääseväni kuin  matkalle.

Runojen kertojaminä – jo vanhemman puoleinen mies – viettää rakastettunsa kanssa aikaa meren rannalla Venäjällä. Päivät ovat levollisia: kävellään rannalla kiviä keräillen, syödään syrnikejä ja smetanaa, torkutaan ruokailun jälkeen lavitsalla.

Miten helppoa on olla ja olla vain,
jos halua ja innostusta riittää.

Runoja lukiessa tulee rauhallinen ja hyvä olo: kuin siirtyisi itsekin johonkin pieneen merenrantakaupunkiin, jossa kiireetöntä elämää rytmittävät syöminen ja nukkuminen. Runot kertovat unista, yön valvotuista hetkistä, painajaisista ja heräämisestä uuteen aamuun. Rakastavaiset nukkuvat samassa sängyssä: välillä toisiinsa painautuneina, välillä toisistaan etäällä. Yön valvotut tunnit nostavat mieleen myös  pelot ja epäilyn hetket. Öisin mielen voi vallata Pelko, jolla on veitsihampaat ja kaikkialle ulottuvat kädet. Mutta yöt ovat myös rauhan, mietiskelyn ja läheisyyden aikaa. Unen ja valveen rajamailla rakastavaiset koskettavat toisiaan.

Mäkelä kirjoittaa myös vanhuudesta – siitä kuinka päivät ovat

[...] jäytävää kipua,
jota ruumis kaikin keinoin yrittää kantaa,
koska mieli, vahva kuin lumivuohi,
kipuaa ylemmäs korkeuden vuoria,
joiden huippuja kylmyys yhä valaisee.

Vanhuus, elämän kulkeminen kohti loppuaan ja hetken hauraus ovat runoissa vahvasti läsnä. Tunnelma on surumielinen mutta lempeä ja samalla kirkas: hetket tuntuvat sitä arvokkaammilta, mitä vähemmän niitä on edessä.

Ja meri: se ympäröi kaikkea. Meren kohina kantautuu uniin, mainingit lyövät rantaan, ja aamulla aurinko värjää mustan meren kaikilla sävyillään.

Oi meri, sen ääni, kohu, tuoksu,
ilmassa lentävä jodi ja bromi.
Meri, meri, alata valpas, aina vapaa:
kaiken elämän keinuva kehto.

Kirjan on lukenut myös Jenni, joka aikoo lähteä näiden runojen matkaan vielä uudelleenkin.

Osallistun tällä kokoelmalla Saran runohaasteeseen.

Hannu Mäkelä: Musta on meri
Kannen kuva / suunnittelu: Sami Parkkinen / Laura Noponen
Paasilinna, 2013