Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Yasunari Kawabata: Lumen maa


"Kylmät, pilviset päivät seuraavat toisiaan Lumen maassa kohta kun puut ovat ruvenneet varistamaan lehtiään ja tuuli viilentynyt. Taivas näyttää alati hautovan pyryä. Lähellä ja kaukana käy korkeiden vuorten 'huippurengas' – niin kuin sikäläinen väestö sanoo – valkeaksi. Rannikolla mylvii meri, täällä vuoret; kuuluu kaukaista jyminää, jota kansa sanoo 'mahan murinaksi'. Kun näkee 'huippurenkaan' ja kuulee 'mahan murinan', on pian lumituisku tiedossa. Tämänkin Shimamura oli lukenut vanhasta kirjasta."

Lumen maa on alue Hondon saaren pohjoiskärjessä. Kuumien lähteidensä ja kauniiden maisemiensa vuoksi se on matkailijoiden suosiossa: esteetikot saapuvat Lumen maahan ihailemaan lumisia vuorenhuippuja tai syksyn vaahteranlehtien loistoa. Erääseen Lumen maan syrjäiseen pikkukaupunkiin saapuu myös tokiolainen Shimamura, varakas mies joka tuntee joutilaan elämäntapansa olevan vaaraksi itsekunnioitukselleen. Matkat vuoriston rajaseuduille ovat Simamuralle keino kasvattaa itsekunnioitusta – kenties myös tuntea jotakin. Shimamuran elämänasennetta kuvaa hänen usein käyttämänsä ilmaus, vaivanhukkaa. Vaivanhukkaa tuntuvat Simamuran mielestä olevan kaikki ponnistelut, harrasteet ja usein tunteetkin.

Shimamura tapaa kuitenkin Lumen maassa kaksi naista, jotka saavat hänet palaamaan pieneen kylään yhä uudelleen. Voimakkaampi suhde hänellä on nuoreen geishaan, Komakoon, joka on kiehtova yhdistelmä ilolintumaisuutta ja puhtautta. Etäämmältä Shimamuraa kiinnostaa nuori Yoko, jonka ääni on niin kaunis, että se tekee alakuloiseksi.

Outo unenomaisuus hallitsee Kawabatan pienoisromaania. Kovin paljon ei oikeastaan tapahdu, mutta kirjan tunnelma on tiheä. Se miltä asiat ja ihmiset näyttävät on ainakin pintatasolla merkittävämpää kuin se mitä tapahtuu tai tehdään. Aikakin tuntuu välillä liikkuvan kuin unessa takautumineen ja siirtymineen.

Lumen maa on ehdottomasti esteettinen kirja, mikä ei tarkoita että se olisi kauttaaltaan kaunis. Shimamura ei esimerkiksi päähenkilönä ole erityisen miellyttävä kaikessa etäisyydessään ja sitoutumattomuudessaan. Hän kykenee suuriin tunteisiin, mutta niitä herättävät hänessä pikemminkin kuvat ja äänet kuin ihmiset. Tunteet ovat kirjassa usein kätkettyjä – kuin geishan valkoiseksi maalattujen kasvojen taakse piilotettuja. Henkilöt ovat yksinäisiä, kenties masentuneitakin, ja tuntuvat puhuvan toistensa ohi.

Verkkaisessa tapahtumattomuudessaan ja esteettisyydessään Lumen maa muistuttaa välillä enemmän runoa kuin tarinaa. Se tuo lukijan eteen kuvia, jotka ovat välillä häikäisevän kauniita, välillä häiritseviä tai yllättäviä. Humalainen geisha puree käsivartensa ihon verille, krysanteemeista riippuvat jääneulaset näyttävät liivatteelta, Komakon suu on kuin iilimatorengas. Kirja tulvii värejä, valoa ja pimeyttä: Komakon puhtaaksi pesty iho hehkuu yhtä punaisena kuin vaahteranlehdet syksyllä, jääpirstaleet kimaltavat ja Linnunrata huuhtoo maata harsomaisella valollaan.

Lumen maa on täydellinen kirja hitaisiin hetkiin ja kiireettömän harmaisiin päiviin. Minut kirja onnistui kietomaan kummalliseen lumoukseen, etäiseen mutta vahvaan kuten kirja itse. Se sai minut kaipaamaan lunta ja talven valoa, yksinäisiä hetkiä vuoristossa ja hidasta kauneutta, jota voisi löytää teeseremonioista tai kylpyläelämästä.

Lumen maan ovat lukeneet myös Sara, Valkoinen Kirahvi, Katja, Sanna ja Jenni.

Yasunari Kawabata: Lumen maa (Yukiguni, 1947)
Englannista ja saksasta suomentanut Yrjö Kivimies
Kansi: Markko Taina
Tammi, 2012/1958

8 kommenttia:

  1. Tämä oli tunnelmallinen ja hieno romaani, vaikka tässä tosiaan ei paljon tapahdu ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna,huomaan nykyään kaipaavani yhä useammin rauhallisia ja tapahtumattomia kirjoja. Ei niitäkään toki aina halua lukea ja ne vaativat tietyn mielentilan, mutta tämä sopi juuri nyt omiin tunnelmiini hienosti. :)

      Poista
  2. Tämä oli vaikuttava lukukokemus, minun ensimmäinen Kawabatani, mutta ei varmasti viimeinen. Erityisesti siitä on jäänyt mieleen vahvoja tunnelmia ja hyvin elävästi kuvattuja maisemia - huomasin arviotasi lukiessani etten muistanut kaikkia tapahtumia enää kovinkaan tarkkaan vaikkei lukemisesta ole vielä ihan vuottakaan. Kirjaa ajatellessa ensimmäisenä tulevat aina mieleen valtavat lumikinokset, vanha juna ja upea hehkuva ruska. :)

    Ja vau, miten kauniisti taas kuvailit kirjaa, olet ihan hurjan taitava kirjoittaja! <3 Kawabata alkoi tekstisi myötä kiinnostaa taas niin paljon, että tekisi mieli lukea häneltä pian jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ihanasta kommentista. <3

      Minäkin luen varmasti lisää Kawabataa, vaikka tuskin ihan heti. Luulen, että hän vaatii ihan omanlaisensa tunnelman ja aika paljon sulattelua. Ja minullakin Lumen maa oli ennen kaikkea tunnelmaa ja voimakkaita mielikuvia. Hyvin paljon myös värejä.

      Poista
  3. Liisa, saavutit kirjan hengen jotenkin niin täysin! <3 Minullekin tämän tunnelma ohitti muun, en edes muista tarinaa, mutta kirjan aikaansaaman melankolisen ja silti niin kuulaan mielialan kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. <3 Lumen maa on tosiaan nimenomaan tunnelma-kirja. Luulen, ettei kirjaan edes pääsisi sisälle, jos yrittäisi lukea sitä ensisijaisesti tarinana: täytyy vain jättäytyä mielikuvien vietäväksi.

      Poista
  4. Tämä odottaa minua hyllyssä, kuten niin monet, monet muut lukemattomat... Palajan tekstiisi tarkemmin hiukan myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minullakin tämä sai odottaa hyllyssä lukemista jonkin aikaa, mutta kirja ansaitsikin juuri oikean hetken itselleen.

      Poista