Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

"Amerikkalainen tyttö lasikuulassa. Joskus Johanna ajattelee sitä. Yksinäisiä ajatuksia. Kaksi hahmoa vetisessä maisemassa. Älä työnnä rakkauttas liian kauas, Eddie. Ulla säihkenäyttämöllä, Johanna metsänrajan alapuolella, yksin kuten aina, pimeässä.
Kuoleman nuolema, Nöpö. "Niin paljon kuolemaa" Muisto Ullasta, kahden vuoden takaa, 2004. "Ylla kuoleman nuolema", Ulla Backström pyydystää kielellään lumihiutaleita pellolla." 

Säihkenäyttämö on itsenäinen jatko-osa Monika Fagerholmin upealle Amerikkalaiselle tytölle. Itsenäinen ainakin siinä mielessä, ettei se suoraan jatka Amerikkalaisen tytön tarinaa. Säihkenäyttämön tapahtumat kietoutuvat kuitenkin niin monikerroksisesti Amerikkalaisen tytön mysteerin ympärille, että kirjasta epäilemättä saa enemmän irti, jos on lukenut myös ensimmäisen osan. Amerikkalainen tyttö on kummassakin kirjassa eräänlainen alkupiste, lähtökohta josta Seudun tarinat ja tapahtumat lähtevät liikkeelle. Itse tyttö, Eddie de Wire, jää tässäkin kirjassa arvoitukseksi, jonka traaginen kohtalo kiehtoo mutta tuntuu myös poikivan yhä uusia murhenäytelmiä Seudulla.

Ensimmäisessä kirjassa Eddien kohtalo askarrutti Dorista ja Sandraa – kahta unohtumattoman ihastuttavaa kirjallista tyttöhahmoa. Säihkenäyttämössä amerikkalaisen tytön tarinasta on tullut Seudulla legenda, jonka pauloihin yhä uudet sukupolvet lankeavat. Tarina teinitytöstä, joka kuoli rakkauden takia elää vahvana: se päätyy matkamuistoihin, lauluihin ja näytelmiin. Mutta mikä on totuus amerikkalaisesta tytöstä – tietääkö sitä kukaan? Lukijakin, joka kenties edellisen kirjan lopussa luuli ratkaisseensa arvoituksen, joutuu nyt huomaamaan, että onkin kuullut vain yhden version tarinasta. Onko lopullista totuutta olemassakaan tarinassa, joka perustuu pitkälti nuorten ihmisten muistoihin? Muistoihin, joita vääristävät tarkoitukselliset valheet, pelot, uskollisuus ja väärinkäsitykset.

Säihkenäyttämön lukemisen jälkeen päällimmäisenä mielessäni on vahva tunne siitä, että sekä tämä kirja että Amerikkalainen tyttö on pakko lukea jossain vaiheessa uudelleen. Monestakin syystä. Ensinnäkin haluan päästä sukeltamaan vielä syvemmälle tarinaan: solmimaan irrallisia langanpäitä, etsimään piilotettuja vihjeitä ja rakentamaan tarkempaa kuvaa ylitsepursuavan runsaasta materiaalista. Toiseksi (hiukan ristiriitaisesti) haluan lukea kirjan keskittymättä niin paljon tarinaan: haluan nautiskella kielestä ja tunnelmasta, Fagerholmin ainutlaatuisesta maailmasta. Se maailma on tässäkin kirjassa nuorten tyttöjen ja naisten maailma. Maailma, jossa tyttöjen välinen ystävyys on keskeisessä osassa. Mutta ystävyyssuhteet – kuten tarinatkin – voivat osoittautua petoksiksi tai valheiksi.

Säihkenäyttämö ei yltänyt lukukokemuksena aivan Amerikkalaisen tytön tasolle, vaikka lumouduin ja ihastuin nytkin Fagerholmin kerronnasta. Yksi syy saattaa olla se, ettei yksikään Säihkenäyttämön henkilöhahmo noussut minulle yhtä tärkeäksi kuin Sandra ja Doris. Säihkenäyttämön keskeinen hahmo, Maj-Gun Maalamaa on kyllä mainio nuori nainen hänkin, ja ehkä osaisin toisella lukukerralla antaa hänellekin enemmän arvoa, kun en koko ajan puolittain odottaisi tarinan palaavan vielä esimerkiksi Sandran myöhempiin vaiheisiin.

Myös Amerikkalaisen tytön runsaus ja polveilevuus ihastuttivat minua enemmän kuin Säihkenäyttämön kehämäisyys: yksi Säihkenäyttämön iskulauseista on se että kansanlaulussa tapahtuu aina sama asia uudelleen ja uudelleen, ja tätä mottoa Fagerholm noudattaa niin tarinan kuin kielenkin tasolla. Ratkaisu on kiehtova, mutta myös hivenen uuvuttava, varsinkin kun Säihkenäyttämö on yleiseltä ilmeeltään paljon vakavampi kuin ilkikurisempi ja leikillisempi Amerikkalainen tyttö.

Kaikesta huolimatta Säihkenäyttämö vain vahvisti sitä innostusta ja ihailua, jolla Fagerholmin kirjoihin suhtaudun. Fagerholmin parissa tuntee näkevänsä kaiken aivan uudella tavalla: todellinen, kirjallinen ja kuviteltu muodostavat linssin, jonka läpi tarkasteltuna maailma näyttäytyy rikkaana, kiehtovana ja kimaltavana tekstinä.

Säihkenäyttämö on luettu myös Eilan kulttuuripläjäyksissä ja Kirjasiepossa.

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö (Glitterscenen, 2009)
Suom. Liisa Ryömä
Kansi/kannen kuva: Maria Appelberg/Tuija Lindström
Teos, 2009