Jack London: The Call of the Wild

Sain toivotuksi joululahjaksi Kindlen, ja latasin siihen ensimmäiseksi Jack Londonin  kirjan The Call of the Wild saadakseni American Realism -kategorian täyteen So American -haasteeseeni. Kirjoitan Kindle-kokemuksistani todennäköisesti enemmän testailtuani laitetta lisää - nyt siis keskityn Londonin kirjaan. Se on pieni tarina Buck-koirasta, luonnon kutsusta ja selviytymisestä.

Ensimmäisen painoksen kansi

1800-luvun viimeisinä vuosina, Klondiken kultakuumeen aikaan vetokoirat ovat haluttua omaisuutta. Siksi myös Buck-koira varastetaan kalifornialaiselta omistajaltaan. Buckista koulitaan kestävä ja tottelevainen vetokoira pitämällä sitä nälässä ja pieksemällä. Buck myydään omistajalta toiselle, se ajetaan loppuun kovissa olosuhteissa - ja samalla Buck tuntee koko ajan erämaan kutsun, pääsee lähemmäksi primitiivisiä juuriaan ja suden luontoaan.

"And when, on still cold nights, he pointed his nose at the star and howled long and wolflike, it was his ancestors, dead and dust, pointing nose at star and howling down through the centuries and through him. And his cadences were their cadences , the cadances which voiced their woe and what to them was the meaning of the stiffness, and the cold, and the dark."

Londonin kirja jäi lukukokemuksena melko laimeaksi. Suurin ongelma minulle oli se, että tapahtumia seurataan Buckin näkökulmasta. London antaa Buckille hyvin inhimillisiä piirteitä: se ajattelee, muistelee, tuntee ylpeyttä työstään ja tulkitsee ihmisten käyttäytymistä. Vaikka London selvästi pyrkiikin tekemään Buckin mielenliikkeistä koiramaisia ja eläimellisiä, sen motiivit ja käyttäytyminen ovat silti monin paikoin kovin ihmismäisiä. Muut henkilöhahmot - niin koirat kuin ihmisetkin - ovat yksiulotteisia hyviksiä tai pahiksia. Myös kirjan tarina on varsin suoraviivainen matkakertomus: se kuvaa sekä konkreettista matkaa Kaliforniasta Alaskan erämaihin, että Buckin matkaa koirasta sudeksi.

Aivan loppupuolella kirjaan kuitenkin tuli vetoa ja mielenkiintoa, jotka nostivat lukukokemuksen ihan kelvolliseksi. Viimeinen luku keskittyy kuvaamaan Buckin uudelleenlöytyvää yhteyttä luontoon, ja vaikka koiran muuttuminen myyttiseksi Aavekoiraksi, lähestulkoon sudeksi, ei kenties ole täysin uskottava, siinä oli outoa viehätystä. Siinä missä kirja muuten tuntui pyrkivän kuvaamaan realistisesti Buckin koiranelämää, kirjan loppu sai tarunomaisia ja vertauskuvallisia piirteitä.Kyse ei enää ollut vain yhden koiran tarinasta, vaan yleisestä kaipuusta takaisin luontoon, vapaudesta ja olemisen riemusta.

Jack London: The Call of the Wild, 1903
E-kirja-versio; Project Gutenberg