Sivut
▼
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Amor Towles: Seuraelämän säännöt
"Yksi selitys on ilmeisesti se, että kaikilla kaupungeilla on oma romanttinen vuodenaikansa. Arkkitehtoniset, kulttuuriset ja puutarhakulttuuriset muuttujat osuvat jossain vaiheessa vuotta auringon suhteen sellaiseen asemaan, että miehet ja naiset tuntevat poikkeuksellisen romanttisia tunteita ohittaessaan toisensa kadulla. Niin kuin joulun aikaan Wienissä tai huhutikuussa Pariisissa.
Meille newyorkilaisille se aika on syksy. Kun syyskuu koittaa, huolimatta siitä, että päivät pimenevät ja lehdet putoavat harmaiden syyssateiden painosta, tuntuu tietyllä tavalla helpottavalta, että kesän pitkät päivät ovat takana, ja ilmassa väreilee paradoksaalinen nuortumisen henki."
Seuraelämän säännöt on täynnä ylläolevan lainauksen kaltaisia viehättäviä tunnelmapaloja. Siinä, että eri kaupungit ovat romanttisimmillaan tai parhaimmillaan tiettyyn aikaan vuodesta ei ole ajatuksena mitään uutta tai mullistavaa, eikä Amor Towles varmaan tässä esikoisessaan mitään uutta ja mullistavaa pyri tarjoilemaankaan. Kirja tuntuu olevan kunnianosoitus paitsi vanhalle New Yorkille myös vanhalle kirjallisuudelle, elokuvalle ja musiikille ja varhaisemmille New York -kuvauksille. Kirja kumartaa kunnioittavasti Truman Capoten, Billie Holidayn ja Edith Whartonin suuntaan, ja siinä on samaa henkeä kuin Woody Allenin jazzilla säestetyissä elokuvissa tai screwball-komedioissa napakasti sanailevine sankarittarineen.
Towlesin nokkela sankaritar on Katey Kontent, työläisperheen tytär, joka työskentelee sihteerinä, mutta liikkuu vapaa-ajallaan myös huolettoman etuoikeutettujen yläluokan edustajien seurassa. Perijättäret, liikemiehet ja debytantit siemailevat sampanjaa, juhlivat läpi yön, poikkeavat jazzklubeilla ja kahviloissa ja kilpailevat siitä, kuka valloittaa kenet. Seurapiireissä voi pärjätä suvun ja syntyperän avulla, mutta myös liikkumalla oikeassa seurassa ja tuntemalla säännöt, jotka koskevat pukeutumista, keskustelunaiheita ja käytöstä. Tämän Kateykin saa oppia omien ja ystäviensä kokemusten kautta.
Seuraelämän säännöt on viihdyttävä ja tunnelmallinen kirja, mutta sen verran kepeä etten usko sen jättävän kovin suurta jälkeä itsestään. Viihdyin kirjan parissa, ja siinä oli paljon sellaista, mistä pidin. Pidin viipyilevästä tunnelmasta ja päähenkilöstä: Katey oli mukavan itsenäinen ja ironinen nainen - ei ihan tyypillinen sankaritar. Pidin myös kirjan romantiikasta, joka ei ollut niinkään parisuhderomantiikkaa kuin asenne, jolla suhtauduttiin ihmisiin, elämään ja New Yorkiin.
Valitettavasti kirjassa oli myös sellaista, johon en niin ihastunut. Koska kirja pohjaa niin vahvasti nostalgiaan ja muiden taiteilijoiden teoksiin, siinä on ulkopuolisuuden ja pastissin tuntua. Kirja ei muistuta niinkään elettyä elämää kuin kuvauksia elämästä. Kirja on ripoteltu täyteen aikakauden julkkiksia, kirjoja, elokuvia ja tapahtumia, mutta ne kaikki ovat juuri niitä, jotka nykyajan ihminen 1930-luvulta tietää - eivät välttämättä niitä, jotka 1930-luvun nuori nainen olisi maininnut muisteloissaan. Kirja olisi myös kaivannut tiivistämistä, sillä vaikka pidän tapahtumattomasta tunnelmoinnista, Towlesin tapahtumattomuus oli toisinaan vain tapahtumattomuutta, ilman tunnelmaa tai merkitystä. Myös käännöksessä oli kummallisen paljon hassuja kömmähdyksiä, vaikka teksti yleisesti ottaen kulki ihan hyvin eteenpäin.
Kaiken kaikkiaan lukukokemus jäi kuitenkin positiivisen puolelle. Odotin jotakin kepeää ja viihdyttävää luettavaa, johon voi uppotua sohvalla teekupin ja suklaalevyn kanssa, ja sellaisen sain. Jos olisin odottanut jotakin koskettavampaa ja vaikuttavampaa, olisin saattanut pettyä, mutta laadukkaan viihdekirjan tarpeeseen tämä vastasi paremmin kuin hyvin.
Seuraelämän säännöt on jakanut bloggareiden mielipiteitä ja arviot vaihtelevat ihastuneesta suorastaan tuohtuneisiin. Kirjan ovat lukeneet ainakin Maria, Karoliina, Minna, Tuulia, Amma, Kirjakko ja Kati.
Osallistun kirjalla So American-haasteeseen, kategoriassa Modern Men Writers.
Amor Towles: Seuraelämän säännöt (Rules of Civility, 2011)
Suom. Hanna Tarkka
Kansi: Martti Ruokonen
WSOY, 2012
Olipa hyvä arvio! Meinasin kirjoittaa seuraavaksi lauseeksi, että olisin voinut kirjoittaa sen sanasta sanaan itse, mutta se näytti törkeältä itsekehulta. :D Tarkoitus ei ollut siis viedä kunniaa erinomaisesta kirjoituksestasi vaan sanoa, että olin kaikesta tässä kirjassa aika samaa mieltä. :)
VastaaPoistaJa sitten vielä sellainen PS. että ei minusta sentään hyvä ja samanmielinen ole samoja asioita, mutta nyt kävi niin, että juttusi oli minusta oikein hyvin kirjoitettu ja rakennettu JA lisäksi olin vielä samaa mieltä kaikesta. Hih.
PoistaHihii, olisin saattanut ymmärtää tarkoituksesi ilman selvennyksiä, mutta nyt asia varmaan ainakin tuli selväksi :)
PoistaJa kiitos - ilahdutti kuulla että arvio oli mielestäsi hyvä, koska tämä oli niitä blogijuttuja, joiden kanssa tuli vähän puurrettua, koska halusin saada juuri tietyt asiat kirjasta sanottua.
Minä olen koko ajan kahden vaiheilla, lueako tämä vaiko ei. Haluaisin lukea jonkun kepeän, mutta fiksun kirjan. Ja esim. sinun ja Karoliinan bloggausten perusteella tämä on sellainen. Toisaalta kirja ei ole ollut ollenkaan esim. Ilselän Minnan mieleen. Hmm. No, luen varmaan, jos kirja osuu sattumalta kohdalle vaikkapa kirjastossa. Kiinnostaa kuitenkin. :)
VastaaPoistaMinusta tämä on nimenomaan kepeä ja fiksu, mutta ei kannata odottaa mitään sen enempää. Tietyssä mielentilassa sitä kaipaa juuri tällaisia kirjoja, mutta joskus muulloin tällainen kevyt nokkeluus voisi olla ärsyttävääkin. Minulla kirja osui sopivaan hetkeen.
PoistaEn usko, että tämä sinullekaan olisi mikään suuri elämys, mutta hyvän viihdekirjan kaipuuseen suosittelen tätä kyllä.