Eeva Tikan novellikokoelmalla on osuva nimi: Hidas intohimo. Näiden novellien intohimo on tosiaan hidasta, hiljaistakin, mutta intohimoa se selvästi on. Novelleissa ei tapahdu paljon, mutta niissä tehdään isoja oivalluksia, ymmärretään jotakin omasta sisimmästä tai kohdataan toinen ihminen tunnetasolla. Ilmassa on haikeutta, lempeyttä, katkeruutta, surua ja onnea.
"Ne yötkin, tummat ja hehkuvat, kuumat ja kirkkaat, kesäyön kuulas hämy paljaalla iholla - totta, yhtä totta kuin tämän talven lumi, tämän lyhyen päivän poistuva valo."
Tikka kirjoittaa kauniisti ja rauhallisesti - sovittelee sanoja yhteen tarkasti ja oivaltavasti. Hän suhtautuu henkilöhahmoihinsa ymmärtävästi vaikka näkee heidän heikkoutensa ja ongelmansa. On naisia, jotka pelkäävät kohtaamista miehen kanssa - pakenevat yksinäisyyteen vääränlaiseksi kokemaansa läheisyydenkaipuuta. On poikia ja tyttäriä, jotka etsivät yhteyttä vanhempiinsa - eläviin tai jo kuolleisiin. On koiria ja kissoja, jotka lohduttavat ja antavat läheisyyttä silloinkin, kun ihmiset pettävät. Ja on luonto, mullassa hitaasti kasvavat perunat, lumen tuoksu talvella ja omenapuun vaaleanpunaiset nuput alkukesästä.
"Kevät on olemassa jo ennen kuin se puhkeaa, se on vuodenajoista suloisin ja vaateliain, se tuoksuu silmuilta ja syvältä heräävältä maalta. Routa sulaa ja vesi valuu syviin hautoihin; tunnetko sen, äiti? Uskotko sinä sen?"
Neljäntoista novellin joukkoon mahtui pari hiukan etäisemmäksi jäänyttä tarinaa, mutta muuten ihastuin oikeastaan jokaiseen pieneen kertomukseen. Lukeminen tuntui välillä suorastaan pakahduttavalta - niin hienosti Tikka piirtää esiin ihmisten ajatukset ja tunteet. Vaikka henkilöhahmot olisivat yksinäisiä tai pettyneitä, Tikka ei surkuttele tai katso ylhäältäpäin: hän ymmärtää ja näytää että pettymysten ja väärien valintojenkin jälkeen elämään voi löytää iloa ja merkitystä. Siksi lukijakin on Tikan henkilöiden puolella ja näkee isot merkitykset pienissä ja hiljaisissa elämäntarinoissa.
En ole aikaisemmin lukenut Tikkaa, mutta tämän ensikohtaamisen perusteella tunnen löytäneeni mahdollisen uuden lempikirjailijan.
Hitaan intohimon on lukenut myös Minna.
Osallistun kirjalla Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.
Eeva Tikka: Hidas intohimo
Kansi: Jenni Noponen
Gummerus, 2007
Eeva Tikkaa en ole koskaan lukenut, ja mietin, että miksiköhän en. Joskus nuorempana yritin, koin tylsäksi, enkä ole sitten palannut enää näihin kirjoihin. Luulen, että näin kypsemällä iällä ehkä iskisi paremmin =D
VastaaPoistaMinäkin luulen, että Tikka saattaa sopia nimenomaan vähän varttuneemmalle lukijalle. Siis ainakin tämän yhden kirjan perusteella - en tietenkään tiedä, onko Tikan varhaistuotanto kuinka erilaista.
PoistaOlen lukenut Tikalta vain yhden runokokoelman, Odotuksen ja ilon, mutta rakastuin häneen jo. Pitäisi varmaan lukea tämäkin.
VastaaPoistaLiityin muuten lukijaksi ja linkitin sinut omaani! :)
Minäkin haluan lukea lisää Tikkaa, seuraavaksi ehkä jotain vanhempaa. Kiitos linkityksestä ja tervetuloa lukijaksi :)
PoistaMinäkin luin juuri ensimmäisen Tikkani ja ihastuin. Mykkä lintu on hieno romaani joka myös pakahduttaa ja liikuttaa. Haluan lukea lisää Tikkaa, ja Hidas intohimo on vahva ehdokas seuraavaksi kirjakseni häneltä :)
VastaaPoistaTikalla on onneksi monta kirjaa meille uusille ystäville luettavaksi :)
PoistaMinä en ole lukenut ensimmäistäkään Tikan teosta, mutta niin monien luottolukijoiden suosituksesta olen päättänyt, että pidän Tikasta. Tai tiedän pitäväni, vaikken ole lukenut. Tämä sinun kirjoituksesi taas vahvisti mielikuvaa. :)
VastaaPoistaMinäkin lähdin aika luottavaisesti lukemaan tätä, nimenomaan luotettavien tahojen suositusten perusteella. Eikä onneksi tarvinnut pettyä. Ihastuin erityisesti Tikan kieleen ja elämänviisauteen :)
Poista