Edith Wharton: Viattomuuden aika

1800-luvun loppupuolen New Yorkin seurapiirejä hallitsevat tiukat säännöt ja hierarkiat. Kaikki tietävät, ketkä kuuluvat parempiin perheisiin, ketkä ovat nousukkaita, ja mitkä kolme sukua ovat sosiaalisen arvoasteikon huipulla. Käyttäytyminen ja puheenaiheet ovat tarkasti säädettyjä, ja varsinkin naisen on tärkeää noudattaa hyviä tapoja ja olla lähes peroonattomuuteen asti puhdas ja moitteeton. Vieraskutsuilla naisen kuuluu istua paikallaan kuin kaunis kuva ja odottaa, että miehet tulevat puhumaan hänelle. Tätä ääneenlausumatonta sääntöä rikkoo ulkomailta New Yorkiin palannut Ellen Olenska, joka kulkee yksin vaikutusvaltaisten Van der Luydenien salin poikki voidakseen keskustella nuoren Newland Archerin kanssa.

Archer on kihloissa Ellenin serkun, nuoren ja suloisen May Wellandin kanssa, mutta huomaa pian tuhlaavansa enemmän ajatuksia Ellenille kuin Maylle. Ellen kun on niin erilainen kuin kaikki muut Archerin seurapiirien naiset: hän toteuttaa mielitekojaan spontaanisti, lausuu ajatuksensa suoraan eikä välitä kaikista käyttäytymistä koskevista säännöistä. May puolestaan puhuu ja käyttäytyy aina juuri niin kuin hänen asemassaan olevan nuoren tytön voi odottaakkin tekevän, ja Archer alkaa epäillä, onko Mayn kanssa mahdollista toteuttaa sitä tasa-arvoista liittoa, josta hän on haaveillut.

"Mutta tarkasteltuaan morsiantaan kaikilta näiltä puolilta Archer palasi lähtökohtaansa masentuneena ajatuksesta, että kaikki tämä vilpittömyys ja viattomuus olivat vain keinotekoinen tuote. Koulitsematon ihmisluonto ei suinkaan ollut vilpitön ja viaton. Se oli täynnä kaikkia vaistomaisen kavaluuden juonia ja itsepuolustuskeinoja, ja hän tunsi ahdistusta ajatellessaan tätä keinotekoista puhtauden tuotetta, jonka äidit ja tädit, isoäidit ja kauan sitten kuolleet esiäidit olivat yhteisvoimin muokanneet, koska sen oli määrä olla juuri sitä, mitä hän haluaisi, mihin hänellä oli oikeus, jotta hän miehiseksi tyydytyksekseen saisi murskata sen palasiksi kuin lumiveistoksen."

Edith Wharton kuvaa kiehtovasti maailmaa, jossa sovinnaisuus ja sosiaaliset pelit hallitsevat. Hyvällä käytöksellä on tarkat rajat, mutta niitäkin on mahdollista hiukan laajentaa, jos tuntee oikeat ihmiset tai järjestää kyllin houkuttelevia juhlia. Erityisesti miehille sallitaan tiettyjä vapauksia - ainakin ennen avioliittoa - mutta nainen voi helposti menettää maineensa ja asemansa. Toisaalta, koska naista pidetään älyltään ja moraaliltaan miestä alempana olentona, häneltä ei voidakaan edellyttää samanlaista totuudellisuutta ja vastuuta kuin mieheltä - siksi naisen on sallittua turvautua juonitteluun, valheisiin ja oikkuihin saadakseen tahtonsa perille tai turvatakseen asemansa.

Viattomuuden ajan tarina on periaatteessa hyvin yksinkertainen: perusjuonen voisi helposti tiivistää pariin lauseeseen. Mutta kirja tuntuu sisäisesti hyvin rikkaalta, koska Wharton kuvaa niin taitavasti kaikkia niitä pieniä asioita, jotka elävät tarinan pinnan alla. Valtapelejä, moralismia, pyrkimystä vilpittömyyteen, tukahdutettuja tunteita ja ääneenlausumattomia ajatuksia. Henkilöt elävät maailmassa, jossa vihataan "kohtauksia", ja jossa tunteista harvoin puhutaan suoraan - ja kuitenkin näilläkin ihmisillä on omat unelmansa ja intohimon kohteensa. Wharton kuvailee seurapiirien kaksinaismoralismia ja päähenkilöidensä tunne-elämää lempeän ironisella otteella, samanaikaisesti ivaillen ja ymmärtäen.

Naisen asema ja tasa-arvo ovat kirjan keskeisiä teemoja, ja niiden käsittelyyn tuo mielenkiintoisen lisän se, että asioita tarkastellaan koko ajan Newland Archerin näkökulmasta. Newland huomaa ympäristönsä tekopyhyyden ja epätasa-arvoisuuden, mutta hänen kapinointinsa niitä vastaan jää yleensä teoreettiseksi pohdiskeluksi: käytännön elämässä hän usein vaalii ja vahvistaa samoja arvoja, joille saattaa itsekseen naureskella. Ja vaikka Newland haaveilee kahden tasa-arvoisen ihmisen liitosta, hänen haaveisiinsa sopii aivan hyvin myös se, että hän itse opettaisi morsiamelleen, millaisia tämän mieltymysten ja ajatusten tulisi olla. Tuttavuus Ellen Olenskan kanssa pakottaa Archerin tarkastelemaan lähemmin paitsi ympäristönsä arvoja, myös omia valintojaan. Koska May ja Ellen nähdään Newlandin kautta, heidän motiivinsa ja tunteensa jäävät jossain määrin lukijan tulkittaviksi: onko May niin pinnallinen ja sovinnainen kuin miltä hän vaikuttaa, ja mitkä tekijät ohjaavat Ellenin valintoja?

Pidin Viattomuuden ajasta tavattoman paljon, sen verkkaisesta menneen maailman kuvauksesta, hienostuneesta tunnelmasta ja henkilöhahmoista. Myöskään kirjan teemat eivät ole niin vanhentuneita kuin ensialkuun voisi ajatella: sosiaaliset valtapelit, moraalikoodisto ja sukupuolten väliset suhteet vaikuttavat edelleen monin tavoin maailmassamme vaikka ilmenemismuodot ovat Whartonin kuvaamista ajoista muuttuneet.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen, kategoriassa American Realism.

Viattomuuden ajan on lukenut myös Maria.

Edith Wharton: Viattomuuden aika (The Age of Innocence, 1920)
Suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja
Otava, 2000/1955