Claudie Gallay: Tyrskyt

"Olennot joiden ei pitänyt koskaan kohdata. Jotka olisivat voineet kohdata näkemättä toisiaan.
Kohdata sanomatta toisilleen mitään.
He osuvat yhteen."

Tyrskyt on tarina kohtaamisista. Se on myös tarina surusta, menetyksestä ja toipumisesta. Ja merestä. Se kertoo tutkijanaisesta, joka on saapunut pieneen merenrantakylään tarkkailemaan lintuja. Nainen on muukalainen ja tarkkailija, ja hän sukeltaa syvälle kyläläisten salaisuuksiin ja kohtaloihin - ehkä omaa kipuaan paetakseen. Kylään saapuu myös toinen muukalainen, mies nimeltä Lambert. Lambertilla on oma menneisyytensä kylässä ja omat haavansa: naisen tavoin hänen on kohdattava vanhat aaveensa tehdäkseen rauhan nykyhetken kanssa.

En ennen lukemista oikein tiennyt, mitä odottaa Tyrskyiltä. Vaikka kirja on ollut kirjablogeissa esillä ahkerasti, minulle oli syntynyt hyvin epämääräinen kuva siitä, mistä kirjassa oikeastaan on kysymys. Sen olin kyllä pannut merkille, että joissakin lukijoissa Tyrskyt on herättänyt hyvin voimakkaita tunteita. Esimerkiksi Jenni on kirjoittanut Tyrskyistä ainakin kolme kertaa. Jos kirja nousee jollekin lukijalle näin tärkeäksi, omakin kiinnostukseni usein herää: haluan tietää millainen on kirja, joka on kokemuksellisesti ollut niin vaikuttava.

Päätin aloittaa Tyrskyjen lukemisen juhannuksena: uumoilin merellisen tunnelman sopivan hyvin sateisen juhannuspäivän tunnelmaan. Tähän mennessä olin jo onnistunut kehittämään kohtalaiset odotukset kirjaa kohtaan: en välttämättä odottanut ihastuvani, mutta aavistelin kuitenkin lukukokemusta, jossa uppoutuisin täysin väkevätunnelmaisen kirjan maailmaan. Järkytyksekseni lukeminen oli kuitenkin alussa todella takkuista. En saanut kirjasta mitään otetta, ja luin melkein väkisin eteenpäin.

Suurin ongelma oli kirjan kieli. Joskus käy niin, ettei pysty osoittamaan  mitään varsinaista vikaa kirjailijan tavassa kirjoittaa, mutta teksti ei vain kerta kaikkiaan ole samalla taajuudella oman mielen kanssa. Gallayn teksti oli minulle juuri sellaista. Huomasin usein lukeneeni kokonaisen sivun muistamatta siitä mitään: ajatukseni olivat lähteneet omille teilleen, ja jouduin lukemaan monet kohdat useaan kertaan sisäistääkseni ne.

En kuitenkaan halunnut luovuttaa kehutun kirjan kanssa, ja luin sinnikkäästi eteenpäin. Jossain kirjan puolivaiheilla huomasin, että lukeminen lähti rullaamaan paremmin. Ehkä olin tottunut tekstin rytmiin, koska lukeminen ei enää tuntunut väkisinvääntämiseltä, ja aloin jopa nauttia kielestä. Ja kun sain tekstistä kiinni, sain kiinni myös kirjan tunnelmasta ja henkilöhahmoista, jotka siihen asti olivat jääneet vieraiksi. Etäiseksi kirja jäi minulle loppuun asti (Gallayn tapa kirjoittaa ei vain ollut minua varten), mutta löysin kirjasta kuitenkin paljon hyvää. Ennen kaikkea päähenkilön suru ja kaipaus oli kuvattu upeasti.

"Puristin kädet nyrkkiin. Ymmärtää mitä? Että jonain päivänä sitä herää eikä enää itke? Kuinka monta yötä olinkaan purrut tyynyä, halunnut saada takaisin kyyneleet, tuskan, halunnut jatkaa valitusta. Mieluummin niin."

Ennen kaikkea sain kiinni siitä, miksi Tyrskyt on monille ollut niin suuri kirja. Vaikka se ei ollut minun kirjani, se jätti jäljen. Jälki on harmaan ja mustan sävyinen, merivedestä suolainen, kaipauksesta kipeä, hiukan sotkuinen ja nuhraantunut. En tiedä, säilyykö jälki pitkään vai himmeneekö se nopeasti. Monilla muilla Tyrskyjen jälki on jäänyt iholle pysyvästi.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan- haasteeseen.

Claudie Gallay: Tyrskyt (Les Déferlantes, 2008)
Suom. Titia Schuurman
Kansi: Satu Ketola
Avain, 2010

Bloggarit ovat lukeneet Tyrskyjä sangen ahkerasti. Ihastuneita ovat olleet ainakin Sara, Janninna, Ina, Laura, Leena, Susa, Anna Elina ja Emma. Hiukan maltillisemmin mutta kuitenkin positiivisesti suhtautuivat Katja,  Elma Ilona, Erja, Aletheia, Katri ja Minna (Ilse). Sen sijaan Anki pettyi Tyrskyihin.