Susipalatsi ja kimppalukemisen ilot

Luin Hilary Mantelin Susipalatsin Kirjavan kammarin Karoliinan järjestämässä kimppaluvussa. Koska olen kirjoitellut ajatuksiani kirjasta kimppalukukeskusteluihin, ajattelin tänne omaan blogiini kirjoittaa kirjasta vain lyhyesti, ja kertoa lisäksi hiukan enemmän erilaisista kimppalukukokemuksistani.

Susipalatsi kuvaa Tudorien aikaa, Henrik VIII:n hovia, ja kertoo tutun tarinan siitä, kuinka kuninkaan pakkomielle saada Anne Boleyn vaimokseen muutti perusteellisesti Englannin kirkkoa, valtiota ja myös yksittäisten ihmisten kohtaloita. Mielenkiintoisen Susipalatsista tekee se, että Mantel ei tarkastele tapahtumia kuninkaallisten tai Boleynin sisarusten kautta, vaan hänen päähenkilönsä on hovin virkamies, alhaista syntyperää oleva Thomas Cromwell. Yleensä vallanhimoisena ja julmana kuvattu Cromwell on Mantelin kävittelyssä varsin sympaattinen hahmo -  taitava diplomaatti ja omaa etuaan ajava mies, mutta myös hyvä isä ja puoliso, oikeudenmukainen tuomitsija ja erinomainen ihmistuntija.

Susipalatsi on mielenkiintoinen ja selvästi laadukas kirja. Vaikka en kauheasti innostunut kirjasta, en voi oikeastaan moittia kirjaa muusta kuin siitä, että se minun mielestäni oli liian pitkä ja paikoin hyvin pitkäveteinen. Vaikka arvostan sitä, että Mantel kirjoittaa historiasta uskottavasti ja realistisesti - Susipalatsi ei ole mikään Hollywood-tulkinta Tudoreista - olisi pieni tiivistäminen tehnyt kirjasta helppolukuisemman. Jos historia ja erityisesti tämä aikakausi on sydäntä lähellä, Mantelin perusteellisuus on luultavasti lukijalle vain plussaa, mutta kun en itse ole mikään historiallisten tiiliskivien ylin ystävä, en jaksanut aina ihastella kaikkia yksityiskohtia tai historiallisten henkilöhahmojen uustulkintaa. Välillä kuitenkin viihdyin Susipalatsin parissa oikein hyvin, onnistuin jollain tavalla jopa kiintymään Cromwelliin, ja olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen siihen, että luin Susipalatsin.

Yksi syy tyytyväisyyteen on luultavasti se, että pidän kimppalukemisesta.

Jo lapsena pidin siitä, kun koulussa luettiin yhdessä - joko niin että joku luki kirjaa ääneen tai sitten kaikki lukivat kirjan itsekseen - ja jälkeenpäin keskusteltiin tai kirjoitettiin kirja-arvosteluita. Kerran myös keksimme ystäväni kanssa mukavan pienen kesälomaprojektin: kumpikin lukisi tahoillaan Don Quijoten. No, niin me sitten luimmekin, ja pikästyimme perusteellisesti klassikon parissa. Vaikka kumpikaan ei pitänyt kirjasta, on tuo kesäinen lukuprojekti jäänyt muistoihin ja Don Quijotesta on muodostunut meille pieni sisäpiirivitsi.

Tässä onkin minusta yhteislukujen suola. Vaikka valittu kirja ei aina olisikaan oman maun mukainen, on kimppuluku kokemus sinänsä. Parhaimpia kimppalukukirjoja ovatkin usein hiukan vaikeasti selätettävät kirjat - sellaiset joiden lukemisessa toisten lukijoiden kokemukset ja kommentit kannustavat jatkamaan. Yksin lukiessa tällaiset kirjat saattavat jäädä kesken tai sitten niiden lukeminen menee tahkoamiseksi ilman ajatuksia. Yhteisissä lukuprojekteissa jatkamaan voi kannustaa sekin, jos muillakin osallistujilla on ongelmia kirjan kanssa.

En ole koskaan kuulunut perinteiseen lukupiiriin, mutta erilaisiin nettilukupiireihin ja kimppalukuihin olen osallistunut. Näistä ehdottomasti paras ja unohtumattomin kokemus on ollut Joycen Odysseuksen lukeminen. Siinäkin kyseessä oli vaikea ja paksu opus, jota en ehkä olisi koskaan yksin saanut luettua. Varmaa on ainakin se, etten yksin olisi saanut siitä läheskään yhtä paljon irti. Omien kommenttien miettiminen, muiden kommenttien ja kysymysten pohtiminen ja myös pieni naureskelu kirjalle ja sen mahdottomuudelle tekivät lukemisesta antoisaa, ja loppujen lopuksi jopa pidin kirjasta, vaikkei siitä mitään lempikirjaa tullutkaan.

Millaisia kokemuksia teillä muilla on lukupiireistä tai kimppaluvuista? Perinteinen lukupiiri vai virtuaalinen? Millainen on hyvä lukupiirikirja? Häiritseekö pätkittäinen lukeminen - haluatteko kommentoida vasta koko kirjan luettuanne?

Hilary Mantel: Susipalatsi (Wolf Hall, 2009)
Suom. Kaisa Sivenius
Teos 2011