Heidi Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua

"Sataa
hidasta kirkasta lunta
kuin tähdet
   putoilisivat
Odotamme
pakkasen lauhtuvan ja
   surun johtavan jonnekin

Kello
  pyörii ympyrää
        Pöydällä
        on pino
           kodittomia hyhmäisiä
                   avaimia"

Heidi Liehun Luumupuu kukkii, se muistelee sinua  on viiltävän kaunis runokokoelma kuolemasta, menetyksestä ja surusta. Siitä, kuinka läheisen ihmisen kuolema jättää jälkeensä tyhjyyden, kivun ja muistot.

"Eikä mikään 
ollutkaan minun
   Vain tämä
kipu
Kaikki mikä minulla on jäljellä
                           sinusta"

Mutta se on myös runoja selviytymisestä, toivosta ja jatkuvuudesta. Siitä kuinka elämä surusta huolimatta jatkuu - kuinka luonto jatkaa kiertokulkuaan ja kuinka ihminen voi suuren murheen jälkeen rakastaa elämää entistä voimakkaammin. Luumupuu kukkii on täynnä elämän kauneutta, vaikka runojen aiheena onkin kuolema.

Liehun runojen kuvasto rakentuu vedestä ja jäästä, kukista, linnuista  ja auringosta, valosta ja pimeästä. Runojen suru on kirkasta, mutta valo ja kirkkaus merkitsevät myös toivoa, jatkuvuutta ja ikuisuutta. Koko kirja on kuin valoa - välillä häikäisevää ja julmaa, välillä kuultavaa ja toiveikasta.

Nämä runot ovat samanaikaisesti painavia ja kevyitä. Ne ovat raskaasta aiheestaan huolimatta helppolukuisia ja myös helposti tulkittavissa. Yksinkertaisen kauniita, lohdullisia runoja, jotka rauhoittavat mielen ja pysähdyttävät katsomaan maailmaa ja sen kauneutta.

"Annan surun ympäröidä minut
          kirkkaana ja varmana
      Otan sen vastaan
                        kokonaan

Hitaasti jäälautta kelluu
                 kohti kevättä
Sorsa pudottautuu
                    veteen

Lumisella kujalla
     äiti
         ja yksivuotias lapsi
                       tanssivat"

Näitä runoja ovat lukeneet myös Leena, Jenni ja Anki.

Heidi Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua
Wsoy, 2011