"Sataa
hidasta kirkasta lunta
kuin tähdet
putoilisivat
Odotamme
pakkasen lauhtuvan ja
surun johtavan jonnekin
Kello
pyörii ympyrää
Pöydällä
on pino
kodittomia hyhmäisiä
avaimia"
Heidi Liehun Luumupuu kukkii, se muistelee sinua on viiltävän kaunis runokokoelma kuolemasta, menetyksestä ja surusta. Siitä, kuinka läheisen ihmisen kuolema jättää jälkeensä tyhjyyden, kivun ja muistot.
"Eikä mikään
ollutkaan minun
Vain tämä
kipu
Kaikki mikä minulla on jäljellä
sinusta"
Mutta se on myös runoja selviytymisestä, toivosta ja jatkuvuudesta. Siitä kuinka elämä surusta huolimatta jatkuu - kuinka luonto jatkaa kiertokulkuaan ja kuinka ihminen voi suuren murheen jälkeen rakastaa elämää entistä voimakkaammin. Luumupuu kukkii on täynnä elämän kauneutta, vaikka runojen aiheena onkin kuolema.
Liehun runojen kuvasto rakentuu vedestä ja jäästä, kukista, linnuista ja auringosta, valosta ja pimeästä. Runojen suru on kirkasta, mutta valo ja kirkkaus merkitsevät myös toivoa, jatkuvuutta ja ikuisuutta. Koko kirja on kuin valoa - välillä häikäisevää ja julmaa, välillä kuultavaa ja toiveikasta.
Nämä runot ovat samanaikaisesti painavia ja kevyitä. Ne ovat raskaasta aiheestaan huolimatta helppolukuisia ja myös helposti tulkittavissa. Yksinkertaisen kauniita, lohdullisia runoja, jotka rauhoittavat mielen ja pysähdyttävät katsomaan maailmaa ja sen kauneutta.
"Annan surun ympäröidä minut
kirkkaana ja varmana
Otan sen vastaan
kokonaan
Hitaasti jäälautta kelluu
kohti kevättä
Sorsa pudottautuu
veteen
Lumisella kujalla
äiti
ja yksivuotias lapsi
tanssivat"
Näitä runoja ovat lukeneet myös Leena, Jenni ja Anki.
Heidi Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua
Wsoy, 2011
Kauniisti kirjoitat tästä. Kuin kuulaasti jään läpi kirkastuen.
VastaaPoistaMinä en tiedä mitään niin vaikeaa kuin arvioida runoa, tunnetilaa. Silti niitä janoan, aina vaan...
Kiitos Leena :) Usein runoista ei tosiaan osaa sanoa muuta kuin sen, pitääkö niistä vai ei. Runosta voi pitää valtavasti, vaikka se jäisi itsellekin arvoitukselliseksi. Tunteeksi jota ei osaa tulkita.
VastaaPoista