Viime viikolla listasin viisi suosikkikirjailijaani, ja tällä viikolla pitäisi kertoa suosikkikirja suosikkikirjailijalta. Mikäpä sen mieluisampaa, eli ei kun listaamaan:
Dorothy L. Sayers: olen jo aikaisemmin tämän haasteen yhdeydessä listannut Juhlaillan kirjaksi joka tekee minut onnelliseksi. Juhlaillan ohella suosikki-Sayersini on Myrkkyä, joka on Sayersin tuotannossa eräänlainen siirtymävaiheen kirja. Se aloitti muutoksen kepeämmistä ja huumoripitoisemmista kirjoista kohti pohdiskelevampia ja henkilökohtaisempia kirjoja. Myrkkyä-kirjassa nämä Sayersin molemmat puolet ovat esillä, eli lukija saa nauttia herkkuja kaksin käsin.
Jhumpa Lahiri: novellin mestarilta pitäisi tietysti mainita novellikokoelma, mutta Kaima on kuitenkin rakkain Lahirini, luultavasti koska se oli ensimmäinen. Muistan aina ne kirkkaan kylmät, aurinkoiset pakkaspäivät, kun istuin sohvalla lukien ja juoden loputtomia teekupillisia, kirjasta lumoutuneena.
E.M. Forster: Talo jalavan varjossa on aina ja ikuisesti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani.
L.M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla on ehkä se rakkain Montgomery. Ei ehkä paras, mutta rakkain.
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät kaikessa rönsyilevyydessään ja rosoisuudessaan on ehkä jotenkin enemmän kirja minun makuuni, kuin Puhdistus, joka sekin on loistelias. Molemmat olen lukenut vain kerran, joten aika tulee osoittamaan, kumpi kestää paremmin aikaa ja lukemista.
***
Musiikkihaasteessa aiheena on kappale josta kukaan ei olettaisi minun pitävän. Minusta tämä kysymys on melkoisen mahdoton. Mistäpä minä tietäisin, mitä muut olettavat minun kuuntelevan. Omasta mielestäni musiikkimieltymykseni tietysti ovat aivan loogisia, koska niitä kaikkia yhdistää oma musiikkimakuni...
Aionkin röyhkeästi muuttaa kysymystä niin, että nimeän kappaleen josta en itse olisi odottanut pitäväni. Minulle kun käy usein niin, että kappale, yhtye tai artisti ensin ärsyttää ja sitten huomaankin ihastuneeni. Ja usein juuri tällaisesta musiikista loppujen lopuksi tulee sitä kaikkein mieluisinta musiikkia, joka kestää kuuntelua vuodesta toiseen.
Maj Karman kauniit kuvat oli aluksi minusta ärsyttävää tekotaiteellista venkoilua, mutta pian huomasinkin pitäväni kovasti tuosta venkoilusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti