Anna Burns: Maitomies

"Olin luullut että se, miltä kasvoni näyttivät, millaiseksi ne muovasin, millaisina ne ulkomaailmalle esitin, oli oma asiani, omassa hallinnassani. Luulin, että todellinen minäni oli läsnä, piilossa aluskasvullisuuden seassa, mutta ohjat käsissään. Luulin myös, että olin valinnut avukseni alaisen enkä mitään kapinallista, joka käänsi roolit ylösalaisin ja alkoi hallita minua. Niin siinä kuitenkin kävi, ja ensimmäiseksi kasvoilleni."

Nimeämätön kaupunki määrittelemättömänä aikana on jakautunut eri leireihin. On oikeauskoisia ja vääräuskoisia, on me vastaan rajantakaiset ja vettentakaiset, on irtautujia ja puolisotilaallisia joukkoja. Yhteisön jäsenten roolit ja rajat on määritelty tarkasti, ja ehkä siksi ketään ei kutsuta nimellä, vaan ihmiset ovat vanhimpia veljiä, keskisiskoja, tablettityttöjä, atomipommipoikia ja ehkä-poikaystäviä.

Kirjan minäkertoja on 18-vuotias tyttö, johon Maitomieheksi kutsuttu vanhempi mies alkaa kiinnittää huomiota. Maitomiehen sanotaan kuuluvan puolisotilaallisiin joukkoihin, ja minäkertoja saa pian huomata tulleensa leimatuksi Maitomiehen naiseksi. Yhteisö uskoo omaan versioonsa tapahtumista, eikä minäkertojalla tunnu olevan mitään mahdollisuutta vaikuttaa omaan tarinaansa.

Burns kuvaa vaikuttavasti yhteisöä, jota hallitsevat kontrolli ja pelko. Juorut, vanhat uskomukset ja ylhäältä annetut säännöt hallitsevat kirjan henkilöiden ajatusmaailmaa. Kaikki totutusta poikkeava on epäilyttävää, ja sopeutumattoman leiman voi saada pienimmästäkin syystä. Minäkertoja toteaa usein, että yhteisöllä ei ole sanoja ilmiöiden ja tunteidensa ilmaisemiseen. Kun ajattelua ja toimintaa kontrolloidaan ja vahditaan, omille havainnoille ei jää tilaa. Silloin ei pysty edes näkemään taivasta minkään muun värisenä kuin sinisenä – ei edes auringonlaskun aikaan.

Kirjan tunnelmassa on jotakin raskasta ja tahmeaa. Teksti on periaatteessa eleettömän yksinkertaista mutta myös tiivistä pitkine kappaleineen ja lukuineen. Tapahtumia kuvaillaan yksityiskohtaisesti, ja tarina tuntuu etenevän verkkaisesti. Välillä palataan aikaisempiin tapahtumiin tai siirrytään ajassa eteenpäin. Paljon jätetään sanomatta. Kaikki tämä luo ahdistavaa tunnelmaa – lukiessa tuntee siirtyvänsä epämiellyttävän lähelle kirjan yhteisöä, jossa kaikkea ja kaikkia tarkkaillaan ja arvostellaan, ja jossa väkivalta tuntuu häilyvän jatkuvana uhkana ilmassa.

Maitomies oli painostava, ajoittain raskaskin lukukokemus, mutta samalla äärimmäisen kiehtova. Rivien väleissä ja sanojen takana tuntui tapahtuvan paljon, ja kirjan maailma tarjosi runsaasti tulkinnan mahdollisuuksia. Tarinan pintatasolla Maitomies on melkeinpä niukka, mutta pinnan alla se on runsaudessaan pysäyttävä.

Maitomiehestä ovat kirjoittaneet myös Anu, Nanna ja Katja.

Anna Burns: Maitomies (Milkman, 2018)
Suom. Laura Jänisniemi
Docendo, 2019