Brett Anderson: Hiilenmustat aamut

Brittipopin suurista nimistä Suede on aina jäänyt minulle kaikkein etäisimmäksi.  Itse asiassa yksikään niin sanotuista neljästä suuresta ei ole kuulunut kaikkein rakkaimpien bändieni joukkoon, mutta siinä missä pidin Blurista, inhosin Oasista ja viehätyin Pulpista, en koskaan oikein saanut otetta Suedeen. Bändillä oli joitakin hienoja kappaleita, mutta siinä kaikki.

En siis ollut lähtökohtaisesti kiinnostunut Brett Andersonin muistelmista. Sitten luin Katjan bloggauksen, ja ajattelin että Hiilenmustat aamut voisi olla mielenkiintoinen ihan vain kirjana, eikä sitä lukeakseen tarvitsisi olla Suede-fani. Kun kirja sitten tuli vastaan kirjaston pikalainahyllyssä, nappasin sen mukaani kesälomalukemiseksi.

Ja hyvä että nappasin, sillä pidin Hiilenmustista aamuista varsin paljon. Muistelmat keskittyvät Andersonin lapsuus- ja nuoruusvuosiin, aikaan ennen Sueden menestystä. Anderson kirjoittaa impressionistisesti, luoden enemmän tunnelmia kuin suoraviivaista kerrontaa. Tuokiokuvien ja anekdoottien kautta syntyy kuva nuhruisesta ja hiukan alakuloisesta lapsuudesta Sussexissa sekä rähjäromanttisesta nuoruudesta Lontoossa. Kirjaa lukee melkein kuin romaania, lukuunottamatta viimeisiä lukuja, jotka kuvaavat Sueden ensiaskeleita ja muistuttavat enemmän perinteistä bändielämäkertaa. Andersonia itseään lainaten: tarina karkaa omille teilleen ja muuttuu kuvailevasta juonivetoiseksi.

"Kun vuosi kului ja syyskuu taas alkoi, otin lempeän eron Manchesterista, tuosta kovasta, kauniista kaupungista ylpeine asukkaineen, jota johtaan tunnen yhä vieläkin niin paljon kiintymystä, mutta jonka kosteat, tuuliset kadut eivät koskaan oikein tuntuneet kodilta, ja niin ajauduin takaisin Lontoon loisteeseen ja hyörinään."

Monella tapaa Hiilenmustat aamut on rakkauslaulu Britannialle ja siksi herkullista luettavaa kaikille anglofiileille. Anderson kertoo pyrkineensä musiikissaan dokumentoimaan brittiläisyyttä, ei ylistämään sitä, ja samaa pyrkimystä voi nähdä myös näissä muistelmissa. Andersonin Iso-Britannia on ehdottomasti luokkayhteiskunta, jossa köyhän elämä ei ole helppoa, ja hänen Lontoonsa on paskainen ja sen pulssi likainen. Ja kuitenkin kaikessa on myös lumoa ja romantiikkaa: Anderson rakastaa Lontoon roskaisia katuja, ja lukija rakastaa niitä hänen kanssaan.

Vaikka kirjan loppupuoli ei ole yhtä ihastuttavaa luettavaa kuin alku, on sekin kiinnostava. On esimerkiksi mielenkiintoista huomata, kuinka Andersonin taiteilijan ego puskee esiin, kun hän alkaa kertoa Suedesta ja musiikistaan. Oman ainutlaatuisuuden korostaminen ja pienet aikalaisiin suunnatut ilkeilyt tuntuvat keski-ikäisen miehen kirjoittamina jopa hiukan koomisilta ja rikkovat kirjan lempeän haikeata tunnelmaa. Kokonaisuudessaan kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys ja toimiva paketti. Jos Anderson osaa joskus tarkastella Sueden uraa samalla kaukonäköisellä nostalgialla kuin lapsuuttaan, lukisin mielelläni jatkoa muistelmille.

Lue tämä, jos rakastat brittipoppia ja 1990-luvun musiikkikulttuuria, jos kuvaukset joutilaista päivistä teekupillisineen ja paahtoleipineen houkuttelevat tai jos kaikki englantilainen aiheuttaa sinussa onnen väristyksiä. Ja, tietysti, jos rakastat Suedea.

Katjan lisäksi kirjan ovat lukeneet myös Simo ja Kaisa V.

Brett Anderson: Hiilenmustat aamut (Coal Black Mornings, 2018)
Suom. Sirje Niitepöld
Esipuhe: Riku Korhonen
Kansi: Riikka Majanen
Sammakko, 2018