keskiviikko 23. elokuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Olin keväällä Gummeruksen syksyn uutuuskirjojen esittelytilaisuudessa, jossa Selja Ahava sanoi, että häntä hiukan ahdistaa jo etukäteen tieto siitä, että omaelämänkerrallisuus tulee nousemaan puheenaiheeksi hänen uutuuskirjansa kohdalla. Ja niin se on tosiaan noussutkin, useammallakin eri tavalla. Ehkä väistämättä. Tietyt aiheet ovat sellaisia, että ne herättävät ihmisissä halun tietää, onko tämä totta; tapahtuiko näin sinulle? Kuolema, väkivalta, sairaudet, seksuaalisuus: nehän ihmisiä ovat aina kiinnostaneet. Ja "perustuu tositapahtumiin" lisää kiinnostavuutta entisestään. Joistakin muista aiheista voi kirjoittaa fiktiota aivan rauhassa, eikä omakohtaisuus kiinnosta kuin korkeintaan kirjallisuudentutkijoita ja elämäkertureita.

Ennen kuin mieheni katoaa kuvaa päähenkilön suruprosessia aviomiehen sukupuolenkorjauksen aikana. Päähenkilö ja hänen kokemuksensa ovat monella tapaa kirjailija itse. Kirjasta tätä ei voi suoraan päätellä, mutta asiaa olisi luultavasti arvuuteltu, jos Ahava ei olisi omakohtaisuudesta haastatteluissa kertonut. Kirjan ympärillä onkin käyty paljon keskustelua siitä, kuinka tieto omaelämäkerrallisuudesta on vaikuttanut lukukokemukseen. Onko se koettu rohkeana, häiritsevänä tai paheksuttavana? Laskeeko kirjan arvo lukijan silmissä, jos sen markkinoinnissa hyödynnetään omaelämäkerrallisuutta?

No, markkinointi on hetkellistä, mutta hyvä teos jää (toivottavasti) elämään. Ahavan kirjalle ainakin toivoisi pitkää ikää ja lukijoita, sillä Ennen kuin mieheni katoaa on hieno ja kaunis kirja aivan riippumatta siitä, missä määrin se sekoittaa faktaa ja fiktiota. Se on taidokkaasti kirjoitettu, koskettava ja myös teemoiltaan kiinnostava, ajatuksia herättävä.

"Olisin halunnut rakastaa komeasti ja sanoa, että sehän on vain ihminen. Sitten muut olisivat voineet hämmästellä, miten selittämätön asia rakkaus on."

Kuinka paljon voimme koskaan tietää toisista ihmisistä tai ympäröivästä maailmasta? Näemmekö sen, mitä haluamme nähdä, sen mikä sopii omiin toiveisiimme ja haluihimme? Voimmeko luottaa siihen, että maailma on sellainen, millaisena sen näemme? Ja entä jos kaikki näyttääkin eräänä päivänä erilaiselta? Pidämmekö edelleen kiinni vanhasta maailmasta, vai pystymmekö näkemään uusin silmin? Entä jos on maanosan verran väärässä – entä jos Intia onkin Amerikka?

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa: aviopari keskellä aviomiehen matkaa naiseksi ja Kristoffer Kolumbus matkalla Intiaan. Kolumbuksen matkassa on sankaruutta, kuolemattomuutta, historian siipien havinaa, mutta se on myös tarina suuresta erehdyksestä, kolonialismista, tappamisesta ja epäilyksistä. Aviomiehen matka on rohkeutta, iloa, itsensä löytämistä, naiselle matka on surua, menetystä, katoamista. Kolumbus haluaa itsepäisesti pitää kiinni Intiastaan; nainen yrittää säilyttää miehen.

"Ja sitten minä teen sen mitä hän eniten pelkää. Päästän irti hänen kädestään  ja kaikki on selvää."

Nainen kokee aviomiehensä katoamisen edessä surua ja vihaa, niin suurta että se tuntuu melkein julmuudelta. Tuntuu, että naisen pitäisi ymmärtää ja tukea entistä miestään enemmän – ulkopuoleltahan näin on helppo ajatella. Naisenkin suru sekoittuu syyllisyyteen: miksi en pystynyt rakastamaan enemmän, miksi rakkauteni ei kestänyt tätä muutosta. Rakkauden kuoleminen on surua, ja se, kuinka vähän nämä entiset rakastavaiset toisiaan nyt ymmärtävät, toistensa surua tai suruttomuutta. Kuinka paljon he sanoillaan toisiaan satuttavat.

"Kaikki nämä vuodet kartassa oli tämä valkoinen alue, jonne meillä kummallakaan ei ollut reittiä."

Ahava kirjoittaa viiltävän kauniisti: teksti lukee kuin runoa. Kirja on tunteista raskas, mutta ilmaisussaan kevyt ja hengittävä. Täytyy myös ihailla sitä, kuinka taitavasti Ahava kutoo yhteen kaksi tarinanlankaansa. Kolumbuksen tuominen mukaan tarinaan saattaa kuulostaa teennäiseltä, mutta ainakin minulle se toimi loistavasti. Lähes kaikki oli tässä kirjassa kohdallaan. Ennen kuin mieheni katoaa vie mukanaan ja viipyilee mielessä pitkään lukemisen jälkeen, haikean kauniina muistona.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Helmi Kekkonen, Laura, tuijata, Elina, Tuomas, Erja ja riitta k.

Kustantajalle kiitos ennakkokappaleesta.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus, 2017 

6 kommenttia:

  1. Olen eri puolilla kommentoinut tuota omaelämäkerrallisuutta ja sen käyttämistä markkinoinnissa , joten nyt vaihteen vuoksi toteaan, että olen samaa mieltä tuosta, että se Kolumbus-juttu oli aivan mahtava veto tässä kirjassa + se, että kirjassa ei ole sivunumeroita. Nämä asiat haluan muistaan ja hienosti kirjoitetun tekstin ja unohtaa koko omaelämäkerrallisuushässäkän ja sen, että tätä on mainostettu tragediana. En vaan pysty ajattelemaan niin, vaikka toki se on toiselle osapuolelle tragedia, mutta sille toiselle itsekseen tuleminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tajusin tuon sivunumeroiden puuttumisen vasta kun luin siitä muiden kirjoituksista. Ja onko tosiaan niin, ettei lopullisessakaan versiossa numerointia ole? Hieno yksityiskohta.

      Minullakin tuo tragedia särähtää korvaan. En ole ihan varma, kutsuisinko tätä edes kertojan kohdalla tragediaksi. Suruksi kyllä ja kriisiksi ehdottomasti, mutta tragedia on minusta jotakin muuta.

      Poista
  2. Minustakin kirja on hyvää luettavaa kauniine kielineen ja kiintoisine rakenteineen, vaikkei edes tietäisi omakohtaisuudesta. Mutta ehkä se tuo aitouden tunnun. Ja pidin rohkeana tuoda esiin näkökulma, josta ei yleensä puhuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, uskon myös että omakohtaisuus tuo tähän aitoutta, ja luultavasti sellaista näkökulmaa jota puhtaalla mielikuvituksella voisi olla vaikea löytää. Hieno kirja.

      Poista
  3. Erittäin rohkea kirja. Voimakkaita tunteita ja siksi niin voimakas lukukokemus. En tiennyt omakohtaisuudesta kuin vasta jälkikäteen, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, minä tiesin juuri sen verran, että kirja perustuu omaan elämään, mutta en sen enempää, eikä tuo tieto lainkaan haitannut lukemista.

      Kuukausiliitteen jutun luin vasta myöhemmin, ja siinä paljastettiin kirjasta niin paljon yksityiskohtia, että juttu tuntui suorastaan spoilaukselta. Kerrottaisiinko puhtaasti fiktiivisestä kirjasta yhtä paljon olennaisia kohtauksia ja käänteitä heti ensimmäisissä lehtijutuissa? Tuskin.

      Poista