maanantai 9. tammikuuta 2017

Emma Cline: Tytöt


"Ei heidän paljoa tarvinnut vajota – minä tiesin jo, että tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudalta noukittua tähtipölyä."

Olen kovasti kiinnostunut erilaisten pienten uskonnollisten tai aatteellisten yhteisöjen kuvauksista. Faktasta tai fiktiosta. Sellaisista joissa on ainakin jonkin verran ääriliikkeen tai kultin piirteitä. Siksi kiinnostuin myös Emma Clinen Tytöistä kuultuani että se pohjautuu Charles Mansonin käsittämättömään kulttiin, "Mansonin perheeseen", joka tunnetaan erityisesti raaoista murhista. Clinen kirjassa minua ei niinkään kiinnostanut Manson, vaan vääristyneen hippikultin kuvaus.

En itse asiassa tiennyt aikaisemmin Mansonin perheestä kovinkaan paljon, mutta kirjan luettuani vietin yhden illan lukien netistä Mansonista ja erityisesti Mansonin tytöistä. Selvisi, että Cline pohjaa tosielämän tapahtumiin paljon enemmän kuin luulin: hän ei ole lainannut Mansonin kultista vain kehyksiä vaan myös runsaasti yksityiskohtia. Tämä tieto sai kirjan tuntumaan vähemmän vaikuttuvalta – hiukan nuhjuisen tirkistelevältä.

Tyttöjen keskiössä on kultin liepeillä liikkuva 14-vuotias Evie, jonka turvallinen ja tavallinen lapsuus on alkanut säröillä vanhempien avioeron ja oman teini-iän tuomien muutosten myötä. Kesäloman tyhjiä päiviä kuluttaessaan Evie tutustuu kiehtovaan hippityttöön, Suzanneen, joka tuntuu näkevän Evien aivan eri tavalla kuin kukaan aikaisemmin. "Oot mietteliäs tyyppi. Jollain omalla tripilläsi, syvällä omissa ajatuksissasi", Suzanne sanoo Evielle, joka lumoutuu Suzannesta – ja omasta kuvastaan Suzannen silmissä.

Suzanne tutustuttaa Evien Russelliin ja tämän johtamaan yhteisöön. Evie ei ole ryhmän ykköskastia, hän palaa välillä kotiinsakin, mutta palaa aina takaisin. Kunnes ryhmä hylkää Evien, hetkellä joka tekee Eviestä ikuisesti ulkopuolisen.

Cline onnistuu mielestäni hyvin nuorten tyttöjen huomion- ja rakkaudennälän kuvauksessa. Evien epävarmuudessa ja eksyneisyydessä on paljon tunnistettavaa. Evie on hauras mutta yrittää kasvattaa itselleen kovaa kokemusten kuorta, pala palalta, äidille kerrotuilla valheilla, huumeilla, seksillä. Tarve tuntea itsensä erityiseksi, ei-keskiverroksi, saa Evien kääntymään niin nälkäisestä Suzannen, Russellin tai tarvittaessa vaikka isän uuden tyttöystävän puoleen.

Myös Evien ja Suzannen suhde on kiehtovaa, suorastaan koukuttavaa luettavaa. Sen sijaan itse kultti ja sen johtaja Russell jäävät valjuiksi. Cline ei onnistu kirjoittamaan Russelliin sen kummemin vetovoimaa kuin vaaraakaan, ja ehkä siksi kultin veriset seuraamukset tuntuvat irrallisilta ja epäuskottavilta. Uskomattomiahan ne tosielämän murhatkin ovat, ja mahdottomia selittää, mutta Clinen tyttöjen kokemukset tuntuvat jotenkin liian normaaleilta, liian viattomilta selittääkseen seuraamukset.

Moni lukija on moittinut aikuisen Evien kertojaääntä jäkiviisaaksi ja keski-ikäisen Evien tarinaa turhaksi. Jälkiviisaudesta olen ainakin osittain samaa mieltä (taaksepäin katsovassa kertojassa on välillä liikaa auki selittämisen makua), mutta aikuisen Evien osuudet sen sijaan kiinnostivat minua. Se, mitä kultin lyhytaikainenkin jäsenyys on Evielle tehnyt, missä määrin tämä on muuttunut ja missä määrin pysynyt samana. Kuinka katumus sekoittuu kaipaukseen. Nämä teemat toivat minulle Tyttöhin aivan uuden tason.

Ristiriitainen, mutta ehdottomasti kiinnostava ja kiehtova kirja.

Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Katja, Kaisa Reetta, Suketus, Ina ja Mai.

Emma Cline: Tytöt (The Girls, 2016)
Suom. Kaijamari Sivill
Kansi: Suzanne Dean
Otava, 2016

9 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostanut minua jo pitemmän sikaa, mutta onkohan tämä sittenkään minun kirjani. Kulttiin liittyvät murhat kuulostavat kammottavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, murhat eivät tässä kirjassa ole keskiössä, mutta on niiden kuvailu kuitenkin varsin epämiellyttävää. Ja ainakaan ei kannata käydä lukemassa kuvauksia niistä oikeista murhista (voin kokemuksesta sanoa...)

      Pitemmän sikaa. Hih! :)

      Poista
  2. Minusta tämä kirja olisi ollut hyvä ilman viittauksia Mansonin kulttiin. Tykkäsin tosi paljon kirjasta ja Evien kasvukertomuksesta nuorena ja ystävän etsimisestä ja rakkauden heräämisestä. Valitettavasti se ystävä kuului kulttiin. Näin voi käydä, nuori voi joutua ns. pahoille teille juuri ystäväporukan vuoksi.
    Pidin kirjaa nuoruuskirjana ja ystäväkirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, nuoruuskirja tämä oli, ehdottomasti, ja siitä puolesta pidin. Kultin kuvaaminen toi tähän kiinnostavuutta mutta ei ollut kuitenkaan käytännössä yhtä onnistunutta.

      Poista
  3. Samat kiinnostuksen kohteet tässäkin: uskonnolliset ja aatteelliset yhteisöt. Minua kyllä kiinnosti myös Mansonin kultti jo ennakkoon ja ehkä siksi petyin tähän kirjaan niinkin paljon. En löytänyt tästä oikein mitään syvää.

    Mutta hyvin kirjoitettu tämä on, ja koukuttava.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, näistä aineksista olisi voinut syntyä jotakin todella vaikuttavaa, mutta juuri kultin juvauksessa kirja jäi aika pinnalliseksi. Mutta en toisaalta pettynyt, koska odotukseni olivat aika matalalla mm. blogiarvioiden lukemisen jälkeen.

      Mutta kiinnostava kirja oli ja nopealukuinen, paikoitellen hienokin.

      Poista
  4. Samoihin aikoihin kun luin kyseistä kirjaa kuuntelin You Must Remember This -podcastin Manson-jaksoja. Oli kiinnostavaa yhdistää tositapahtumat ja tapahtumiin nojaava tarina. Harmillisesti kännykkä kuitenkin teki useammalla lenkillä tenän ja sarjan kuuntelu jäi kesken, joten tositapahtumien järkyttävä loppu on vielä kuuntelematta. En podcastin takia päätynyt googlettamaan Mansonin perhettä, joten ns. jännityksessä eletään vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, kuulostaapa mielenkiintoiselta. Ja hyvä itsehillintä sinulla, kun olet malttanut olla googlettamatta tapahtumia.

      Poista