A S Byatt: Riivaus

"Silloin tällöin on lukemista, joka saa ihon kananlihalle, olemattoman turkin karvat siirottamaan ja vapisemaan, kun kaikki sanat palavat ja loistavat kovina ja selvinä ja äärettöminä ja täsmällisinä kuin liekehtivät kivet, kuin tähtien pisteet pimeässä – lukemista jolloin tieto, että me pääsemme perille kirjoitetusta poikkeuksellisella tai paremmalla tai tyydytystä tuovalla tavalla, tulee ennen kuin pystymme lainkaan sanomaan, mitä me tiedämme tai mistä me sen tiedämme. Tällaisessa  lukemisessa tunnetta, että teksti on vaikuttanut täysin uudelta, koskaan ennen näkemättömältä, seuraa melkein heti tunne, että se on aina ollut siinä, että me lukijat olemme aina tienneet, että se on sellainen kuin se on, vaikka me vasta nyt käsitämme ja täysin tajuamme, että olemme sen tienneet."

Nuori kirjallisuudentutkija Roland Michell löytää sattumalta 1800-luvun runoilija Randolp Henry Ashin kirjeluonnoksen, joka on ilmeisesti jäänyt huomaamatta muilta kilpailevilta Ash-tutkijoilta. Kirje vihjaa yhteyteen, jopa romanssiin toisen viktoriaanisen runoiljan Christabel LaMotten kanssa. Päästäksen löytönsä kanssa eteenpäin, Roland joutuu ottamaan yhetyttä LaMotte-tutkija Maud Baileyyn. Kaksikko suhtautuu kirjallisuudentutkimukseen samalla pakkomielteisellä intohimolla, ja he uppoutuvat nopeasti yhä syvemmälle Ashin ja LaMotten tarinaan. Vähitellen myös muu akateeminen maailma alkaa havahtua siihen, että Roland ja Maud ovat kirjallisuudentutkimuksellisen sensaation jäljillä.

A S Byatt on luonut Riivaukseen sellaisen monikerroksisen tarinakudelman, että lukijaa sekä ihastuttaa että uuvuttaa. Paitsi että Byatt kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa – 1980-luvulla ja 1800-luvulla – hän on luonut joukon erilaisia tekstityyppejä: Ashin ja LaMotten runoja ja kirjeitä, kirjallisuudentutkimusta, päiväkirjoja. Myös tyylilajit ja tunnelmat vaihtelevat viihtellisestä romantiikasta ja jännityksestä historiallisiin pastisseihin ja postmoderneihin pohdiskeluihin todellisuuden fiktiivisestä luonteesta.

Riivauksen lukeminen otti aikansa. Aloitin kirjan jo viime syksynä. Pidin kirjasta, mutta se eteni hyvin hitaasti, enkä aivan saanut otetta tarinasta. Etenin ehkä sata sivua, jonka jälkeen kirjaston kirjat eräpäivineen alkoivat vaatia huomiotani, ja Riivaus jäi tauolle. Palasin kirjan pariin keväällä, mutta etenin hyvin pienissä pätkissä. Heinäkuussa tartuin kirjaan jälleen kerran, kertasin hiukan kirjan alkupuolta, ja luin jäljellä olleet viitisensataa sivua loppuun varsin sutjakkaasti.

En ole ainoa, jolle Riivauksen lukeminen on ollut haasteellista. Esimerkiksi Katja kirjoitti vähän aikaa sitten omasta pitkästä matkastaan kirjan kanssa.

Mikä Riivauksessa sitten on niin haastavaa? Ainakaan minulla kyse ei missään vaiheessa ollut siitä, etten olisi pitänyt kirjasta. Riivaus ei myöskään ole suunnattoman vaikea, sisällöltään tai tekstiltään. Kirja on kyllä runsas, rönsyilevä ja monikerroksinen ja toki myös pitkä. Toisaalta Byattin Lasten kirja on vielä massiivisempi järkele ja vähintään samanlainen runsaudensarvi, ja siihen kirjaan hullaannuin aivan täysin. Riivaukseen en missään vaiheessa ihastunut samalla tavalla, vaikka nautin siitä kovasti, kun pääsin kunnolla lukemisen vauhtiin. Se vauhtiin pääseminen ei vain ollut helppoa.

Ehkä ongelma oli kirjan alku. Byatt esittelee nuoren kirjallisuudentutkijan ja tämän intohimon Randolp Henry Ashia kohtaan, mutta lukijan on hiukan vaikea saada kiinni tästä Rolandia vaivaavasta riivauksesta. Fiktiivinen kirjailija Ash on lukijalle tässä vaiheessa täysin tuntematon, eivätkä Byattin Ashille sommittelemat runot varsinaisesti tempaa mukaansa  ja saa jakamaan Rolandin innostusta. Kirjan henkilöhahmojen ja eri aikatasojen esittely etenee huolellisen verkkaisesti ja vaatii lukijalta kärsivällisyyttä. Mutta kun henkilöt ja heidän risteilevät tarinansa alkavat saada tarkemmin erottuvia piirteitä ja peroonallisuutta, Riivauksen maailma alkaakin kiehtoa ja kiinnostaa. Jopa LaMotten ja Ashin runot alkavat viehättää, mitä pidemmälle tarina etenee.

Kirjan jäkisanoista luin, että Byatt on kirjoittanut useita artikkeleita Iris Murdochista. Tämä oli hauska tieto, koska lukiessani ajattelin muutaman kerran, että Riivaus tuo jollain tapaa mieleen Murdochin. Yhteistä on esimerkiksi tietty etäinen viileys, omaan maailmaan sulkeutumisen vaikutelma, jonka molemmat kirjailijat teoksissaan luovat. Myös yksityiskohtaisuus, voimakas visuaalisuus ja kirjavat henkilöhahmot muistuttavat Murdochista. Kuten Murdoch, Byatt vaatii lukijalta keskittymistä ja omistautumista ja tempaa parhaimmillaan syvälle tekstin syövereihin.

Riivaus on suuri ylistyslaulu kirjoittamiselle, lukemiselle ja myös akateemiselle tutkimukselle. Se on vaativa, vaikkakaan ei vaikea, ja lopulta lukijansa runsaasti palkitseva kirja.

Riivauksen ovat lukeet myös Jenni, Kuutar, Alma Kalma ja Ulla.

A S Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus (Possession. A Romance, 1990)
Suom. Marja Alopeus. Runojen suomennos Leevi Lehto
Jälkisanat: Sanna Nyqvist, Merja Polvinen
Kansi: Iiro Oivo
Teos, 2008