"On helppoa nostaa laitos idealistiselle jalustalle täydellisenä paikkana jossa tehdään kaikki se mitä me ihmiset emme kykene tekemään toisillemme. Samaan aikaan se tuntuu pelottavalta, koska se edustaa jokaisen ihmisen sisällä piilevää epätäydellisyyttä: epäonnistumista, heikkoutta, yksinäisyyttä."
Kummallinen lukukokemus tämä Niin raskas on rakkaus. Odotukseni kirjan suhteen olivat korkealla, vaikkakaan eivät taivaissa. Muutamat houkuttelevat arviot, erityisesti luottolukijani Katjan kirjoitus saivat minut kuitenkin aavistelemaan mieluisaa ja vaikuttavaa kirjakokemusta.
Kirjan lukeminen eteni sinänsä ihan sujuvasti. Stridsberg kirjoittaa hyvin kauniisti ja ilmavasti ja luo tekstillään voimakkaan visuaalisia hetkiä ja maisemia. Huomasin kuitenkin, että minulla oli kovasti vaikeuksia keskittyä kirjan sisältöön: useammin kuin kerran huomasin lukeneeni kappaleen tai sivun ajatusteni harhaillessa jossain aivan muualla. Kauneudestaan huolimatta Stridsbergin teksti ei vetänyt minua mukaansa.
Myös tarina ja henkilöhahmot jäivät kovin etäisiksi. Kirja kertoo isän ja tyttären suhteesta ja Beckombergan mielisairaalasta. Kertojana toimii enimmäkseen Jackie-tytär, joka kasvaa lapsuudesta nuoruuteen vieraillen isänsä Jimin luona sairaalassa. Jim on kuolemankaipuun riivaama alkoholisti, naistenmies ja ikuisesti koditon. Ja äiditön: kaipuu kuolemaan on ehkä kaipuuta kuolleen äidin luo. Jackie puolestaan varttuu isänsä läheisyydessä, mutta vailla isän rakkautta. Ja yrittää katkaista sukupolvien ketjun rakastamalla omaa poikaansa.
Lukiessa mieleeni nousi useamman kerran asia, jonka myös Omppu nostaa esille omassa kirjoituksessaan: romantisointi. En voinut mitään sille, että kirjan maalaama kuva mielisairaalasta ja sen potilaista tuntui rähjäromanttiselta ja runolliselta, ei todelta. Ehkä ei ollut tarkoituskaan tavoitella todellisuutta: kirjassa on unta, runoa, muistoja ja näkyjä haikean lempeänä keitoksena. Makuasioita, mutta itse vierastan usein sitä, kun kipeät teemat kuvataan näin voimakkaasti kauniin kautta.
Kirja, jolta odotin jotakin voimakasta ja ehkä riipivääkin, osoittautui lopulta minulle melko haaleaksi kokemukseksi.
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Beckomberga. Ode till min familj, 2014)
Suom. Outi Menna
Kansi:Tuija Kuusela
Tammi, 2016
Minulle kirja oli syvällinen ja uppouduin täysin kirjan tarinan vietäväksi. Pahinta oli isän välinpitämätön suhde tyttöönsä, joka halusi olla isänsä luona. Isän itsemurha-aikomukset ja puhuminen niistä lapselle oli kauheaa.
VastaaPoistaJoenkin huikeaa, että kirjat koskettavat eri tavalla eri lukijoita, mutta minulle tämä oli vuoden parhampia lukukokemuksia :)
Mai, sepä kirjoissa ja taiteessa ylipäätään on niin hienoa: koskaan ei voi tietää, kenen sielua mikäkin teos koskettaa. :)
PoistaKirjan aihe ja teemat olivat kiinnostavia, mutta kun muoto ei puhutellut, jäivät teematkin minulle etäisiksi.
Luimme tämän talvella lukupiirimme kanssa ja arviomme oli suunnilleen sama kuin sinulla - paljon kauniita sanoja mutta ei oikein tuntunut uskottavalta.
VastaaPoistaMrs Karlsson, Stridsberg osaa eittämättä asetella sanansa hienosti, mutta se ei nyt tässä kirjassa minulle riittänyt. Kaipasin rosoa ja erityisesti sitä uskottavuutta, toden tuntua.
PoistaMinä pidin tästä aika paljon, etenkin kirjan kielestä ja tunnelmasta. Muttia löysin silti, etenkin yksi inhottava asia kuvattiin ehkä liiankin kauniisti tai runollisesti.
VastaaPoistaKatja, huomasinkin kirjoituksestasi, että pidit. :) Minulle tässä tosiaan oli ihan liikaa sitä kaunista, joka pehmensi liikaa kirjan synkkiä teemoja. Ihailin ja välillä ihastelinkin silti välillä Stridsbergin luomia tunnelmia, eli oli lukukokemuksessa positiivistakin.
PoistaTuot tästä kirjasta hyviä näkökulmia esiin.
VastaaPoistaItse koin Stridsbergin kielen kauneuden jollakin tavalla vain lisävalottavan tarinan traagisuutta. ...Mutta nämä ovat niitä makuasioita...
Niin raskas on rakkaus jakaa vahvasti lukijoitaan.
Kaisa Reetta, makuasioita nimenomaan. Ja usein vaikeasti määriteltäviä. Mietin lukiessani usein, miksi kirja ei kolahda, vaikka siinä oli paljon sellaista mistä pidin, mutta jokin vain hankasi vastaan. Blogikirjoitus on sitten yritys avata näitä omia ristiriitaisia lukutuntemuksia. :)
Poista