Agatha Christie: Syyttävä sormi

Agatha Christien tuotanto on niin laaja, että lukijan on lähes mahdotonta muistaa kaikkia kirjoja tai juonia, murhaajista puhumattakaan. Moni Christien ystävä on varmasti tarttunut jo aikaisemmin lukemaansa dekkariin, eikä ole onnistunut tunnistamaan murhaajaa, vaikka tarina muuten muistuisikin mieleen. Toki Christiellä on vastapainoksi myös niitä kirjoja, joiden kohdalla murhaajaa tai tarinan koukkua ei todellakaan voi unohtaa: esimerkkinä voisin mainitavaikkapa Väärän vänkyrän talon tai Idän pikajunan arvoituksen.

Syyttävä sormien kohdalla sen sijaan olen muistanut kirjasta tiettyjä ykstyiskohtia ja erityisesti sen että olen aikoinaan pitänyt siitä kovasti, mutta en ole muistanut kirjan nimeä. Olen parikin kertaa tarttunut johonkin Christien dekkariin ajatellen, että tässä on nyt se etsimäni herkullinen pikkukylän murhamysteeri, jossa on mukana hauskoja romansseja, ja huomannut osuneeni harhaan. Mutta nyt onnistuin vihdoinkin löytämään oikean tapauksen, ja sain ilokseni todeta että kirja oli juuri niin viihdyttävä kuin muistelinkin.

Syyttävä sormi ei murhamysteerinä ole mitenkään erityisen mieleenpainuva tai poikkeuksellinen Christien tuotannossa vaan pikemminkin aika peruskauraa. Sen sijaan kirjassa on aivan mainio henkilökaarti ja mukavan leikkisä tunnelma, unohtamatta kuitenkaan tummia sävyjä, jotka tuovat mukaan tarvittavaa dekkarimaista jännitettä.

"En tahdo kieltää ettei nimetön kirje jättänyt karvasta makua suuhun. Sen se epäilemättä teki, mutta unohdin sen varsin pian. Toistaiseksi en näet ottanut sitä vakavalta kannalta. Ajattelin muistaakseni jotakin siihen suuntaan että tuollaista tapahtuu melko usein syrjäkylissä."

Jerry Burton on loukkaantunut pahasti lento-onnettomuudessa. Hänen jalkansa ovat jo hyvää vauhtia parantumassa, mutta hermot kaipaavat täydellistä lepoa. Niinpä Jerry matkustaa sisarensa Joannan kanssa Lymstockin pikkukylään, kanervikkoa kasvavalla nummella sijaitsevaan vanhaan huvilaan. Täydellistä rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan, sillä Jerry ja Joanna saavat pian niljakkaan kirjeen, jossa vihjataan etteivät he todellisuudessa ole sisaruksia. Pian heille selviää, että lähes jokainen kyläläinen on saanut nimettömän kirjeen. Sitten eräs kyläläinen löydetään kuolleena. Itsemurha, poliisi toteaa, laukaisevana tekijänä nimetön kirje. Kirjeiden kirjoittajaa aletaan etsiä aikaisempaa suuremmalla vakavuudella. Ja sitten tapahtuu murha – onko kirjeiden kirjoittaja pelästytetty liikkeelle?

Syyttävä sormi on tosiaan täynnä hauskoja ja värikkäitä henkilöitä. Toki hahmot ovat christiemäiseen tapaan vahvasti tyyliteltyjä, eikä kovin syvälle henkilöpsykologiaan sukelleta. Mutta se ei haittaa, koska Christie tekee tämän viihteellisen tyypittelyn niin taitavasti. On mainio seurapiirikaunotar Joanna, joka pukeutuu maaseutuelämää varten muotiasuun pour le sport. On eksentrinen kirkkoherran rouva joka laukoo totuuksia joita muut eivät ajattelekaan sanovansa ääneen; on vakavamielinen nuori tohtori; on viktoriaaninen vanhapiika. Ja luonnollisesti myös juoruilevia kyläläisiä, bridgen peluuta, vahvaa teetä, sherrytilkkasia ja aamiaiseksi munia ja pekonia.

Kirjan ainoa kauneusvirhe on oikeastaan tarinaan hiukan keinotekoisesti mukaan tuotu neiti Marple, joka ilmestyy mukaan vasta kirjan lopussa ratkaisemaan arvoituksen. Marplen rooli kirjassa on pieni ja oikeastaan täysin turha, ja päähenkilöt olisivat aivan hyvin voineet napata murhaajan kiinni ilman neidin apua. Muuten kirja on vallan erinomainen, viihdyttävä, hauska ja juuri sopivasti jännittävä. Melko täydellinen kesädekkari.

Syyttävän sormen ovat lukeneet myös Jokke joka analysoi kuinka Christien hämää lukijaa savuverholla; Nina joka piti kirjasta vaikka toivoi mukaan enemmän neiti Marplea ja Suvi joka nautti tarinasta täydellä sydämellä. Jonna pitkästyi äänikirjan parissa; Kirsi toteaa että Christie vie lukijaa kuin kuoriämpäriä; Anu kehuu henkilöhahmoja herkullisiksi; Sallan mielestä Lars Svedbergin lukemia Christie-äänikirjoja ei voi kuin kehua. Katjan blogissa Syyttävä sormi kisasi kirjamatsissa neiti Marple -novellia vastaan – kumpi mahtoi voittaa?

Osallistun kirjalla Lukulampun kesäkirjahaasteeseen, kategoriassa "kirja, jonka olen ostanut tänä kesänä".

Agatha Christie: Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1942)
Suom. Eva Siikarla
Kansi/kannen kuva: Pekka Loiri/Tom Adams
WSOY, 1972/1990