"Elisabet, yhteiskuntaihminen Elisabet, piti boorivesitukkoja silmillään, pyyhki kölninvedellä ohimojaan ja otti peilin edessä hunajanväristen kiharakärkien peittämille kasvoilleen lempeän tyttömäisen ilmeen ilmestyäkseen teepöytään samanlaisena kuin aina ja ollakseen mielenliikutuksella taikka sen jäljillä järkyttämättä elämän järjestystä, rauhaa ja viehkeyttä."
Eletään 1930-luvun viimeisiä vuosia. Arkeologian tohtori Taunon ja tämän vaimon Elisabetin hyvin säädelty elämä uhkaa säröillä, kun tohtori ihastuu naapurin pavelustyttöön. Tohtori, joka on jo nuorena oppinut tukahduttamaan intohimonsa, näkee tytössä nuoren jumalattaren, ruumiiltaan ja mieleltään koskemattoman. Elisabet puolestaan yrittää kaikin voimin suojella perhettään kaikelta sellaiselta, mikä voisi rikkoa elämän kauniin järjestyksen. Samaan aikaan tohtorin sisar Naimi etsii oman nuoruutensa intohimoa palaamalla entisen miehensä Arturin luo.
Kirjablogeissa julkaistaan tänään kirjoituksia klassikoista. Reader, why did I marry him? -blogin emännöimän klassikkohaasteen ideana on lukea vihdoin klassikko jota ei häpeäkseen ole vielä lukenut. Minä valitsin luettavaksi Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän, joka oli roikkunut lukulistallani vuosikausia.
Odotin Säädyllisen murhenäytelmän olevan raskasta ja vaativaa luettavaa, ja yllätyinkin positiivisesti siitä, kuinka miellyttävä lukukokemus kirja oli. Hämäläisen kerronta on toki verkkaista, polveilevaa ja toisteista, mutta minulle kirjan hiljalleen keinahteleva rytmi oli pikemminkin hypnoottinen kuin puuduttava. Hämäläisen pitkät virkkeet ja asioiden yksityiskohtainen kuvailu vievät mukanaan ja lukija uppoutuu täydellisesti henkilöhahmojen maailmaan.
Niin, ne henkilöhahmot. Hämäläinen kuvaa päähenkilöidensä sisäistä ja ulkoista elämää kuin suurennuslasin läpi tarkasteltuna. Kuvatuksi tulee kiihtymyksen aiheuttama muutos ihon värissä, yskäisy jolla selvitellään kurkkua, hampaiden päättäväinen napsahtaminen vastakkain. Elisabetin sormet ovat raikkaan punaiset – tohtorin rinta on litteä ja kuiva. Kuvatessaan henkilöhahmojensa ulkomuotoa ja eleitä Hämäläinen ei kuvaa vain pintaa, vaan ulkokuori heijastelee sisäisiä tapahtumia. Ja samalla tarkkuudella kuvataan myös henkilöiden ajatukset ja tunteet, ne salaisimmat ja kielletyimmätkin.
Tarkkuudessaan Säädyllinen murhenäytelmä on ajoittain jopa julma kirja. Varsinkin Naimin, Arturin ja Arturin äidin keskinäisissä suhteissa on niin paljon nöyryytystä ja alistumista, hyväksikäyttöä ja haavoittumista, että lukija haluaisi välillä katsoa toisaalle. Mutta myös tohtorin ja Elisabetin hienostunut elämäntapa on tukahdutettuine tunteineen ja valheellisine teeskentelyineen viiltävää luettavaa.
Hämäläinen ei kuitenkaan ole tarkkailijana pelkästään julma, eivätkä hänen henkilöhahmonsa ole yksiulotteisia. Erityisesti tohtori ja Elisabet kasvavat tarinan edetessä moniulotteisiksi hahmoiksi, heikkouksineen, virheineen ja vahvuuksineen. Viehkeä, teennäinen, elämän kauneuden rajoihin sulkeva Elisabet on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kohtaamistani kirjallisista henkilöhahmoista.
Säädyllinen murhenäytelmä on ihmiskuvauksen juhlaa, mutta kirja on myös täynnä kiehtovaa ajankuvaa. Hämäläinen kuvaa sivistyneistön hallitun hienostunutta elämää, Töölön lamellitaloja, kesähuviloita ja Venäjältä kantautuvien metsäpalojen savun hajua. Hän kuvaa aikaa, jolloin sodan uhka leijailee ilmassa ja jolloin ihmiset "käärivät elämänsä vanuun", kieltäytyvät näkemästä asioita jotka järkyttäisivät elämän mukavuutta. Monella tavalla Säädyllinen murhenäytelmä tuntui tänäkin päivänä hyvin ajankohtaiselta.
Säädyllisen murhenäytelmän ovat lukeneet myös Morre joka suhtatutui teokseen kaksijakoisesti; Pii jonka mielestä kirjassa parasta olivat henkilöhahmot; Booksy joka joutui viimeisellä sivulla notkistamaan niskaansa ja seisomaan nöyränä todella suuren kirjan edessä; ja Salla joka ihmetteli kirjan luettuaan, miksi Hämäläistä ei arvosteta vielä enemmän.
Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä, 1941
Kansi: Sanna Sorsa
WSOY, 2007
Hieno kirja kuin myös tämän jatko-osa Kadotettu puutarha.
VastaaPoistaSamaa mieltä kuin Salla! Voisiko olla niin, että tapahtumien painolasti vieläkin rankaisee Hämäläistä: Kun hän julkaisi teoksensa, sen mitä oli todellisuudessa taspahtunut. Helsingin hienosto rankaisi Hämäläistä karttamalla häntä kuin ruttoa. Piirit tunnistivat kuka heistä oli kukin kirjoissa.
Leena, voi hyvin olla, että varsinkin naiskirjailijoita paheksutaan miehiä enemmän sitä, että kirjoitetaan itsestä ja läheisistä tunnistettavasti. Märta Tikkanen on ainakin puhunut tästä.
PoistaKadotettu puutarha täytyy ehdottomasti myös lukea jossain vaiheessa.
Säädyllinen murhenäytelmä on kirja, jota olen hipeltänyt mutta johon en ole tutustunut. Kirjoitat kuitenkin niin kiinnostavasti, että nostan tämän klassikkolistalleni jonoon. Verkkainen kerronta ja tarkkanäköisyys vihjaavat, että tämä olisi minulle hyvä syys- tai talvikirja.
VastaaPoistaKiitos Linnea. Säädyllinen murhenäytelmä sopisi varmasti erinomaisesti syksyn pimeneviin iltoihin. Suosittelen myös antamaan kirjalle aikaa ja tilaa: itsekin luin tätä nautiskellen mutta aika hitaasti.
PoistaKovin tarkka ja yksityiskohtainen kuvailu voi olla ihan hyväkin, jos ei ihan älyttömän pitkäksi veny, hmm. Vaikuttaa kyllä kiintoisalta eli voisin jopa harkita seuraavaksi kirjaksi tähän klassikkohaasteeseen.
VastaaPoistaElegia, Hämäläisellä kuvailu kieltämättä venyy aika pitkäksi. :) Mutta hän tekee sen kuitenkin niin kiehtovasti, että minä ainakin ihastuin ja suosittelen Hämäläisen lukemista lämpimästi.
PoistaOlen lukenut tämän joskus nuorempana, ja muistaakseni pidin kirjaa silloin hieman tylsänä. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä, luulen että tämä kolahtaisi minuun nyt paremmin. Hieno kirjavalinta klassikkopäivään!
VastaaPoistaMarika, olisin saattanut itsekin pitää Säädyllistä murhenäytelmää nuorempana tylsänä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän hitaista ja "tylsistä" kirjoista. Ja loppua kohti Säädyllinen murhenäytelmä oli minusta nyt suorastaan koukuttava!
PoistaKirja on tosian julma, tarkka ja elävä. Se aikanaan teki syvän vaikutuksen. Ajatonta, kuten hyvä kirjallisuus on. Kiitos tekstistäsi!
VastaaPoistaKiitos Tuija kommentista! Minäkin vaikutuin nyt suuresti Hämäläisestä.
PoistaKuten tiedät, minulla on tämä kesken ja yhden kesäkävelyn seuraksena aion lukea loppuun. Olen lukenut Hämäläiseltä vain Kylän ruusut, mutta uskon tämän olevan myös minun makuuni. Saatan säästellä syyskirjaksi, mikä tuli Linnean kommentista mieleeni.
VastaaPoistaKatja, minäkin uskon että Säädyllinen murhenäytelmä osuu sinunkin lukumakuusi. Odotan mielenkiinnolla ajatuksiasi kirjasta! :)
PoistaKun olen pahalla tuulella tai hermostunut, voin ottaa Hämäläisen kirjan ja uppoutua hetkeksi kieleen rauhoittuakseni, jaksaakseni vielä. Siinä on jotenkin aivan mahtava rytmi ja sanavarasto on... no, kaunis. Toki kirja on tarkka ja julmakin kertomus tapahtumasta, joka vaikuttaa monien elämään ja siinä on upeat henkilöhahmot, mutta minulle suurin juttu Hämäläisessä on kuitenkin nimenomaan kieli.
VastaaPoistaMinna, Hämäläisen kieli on tosiaan upeaa ja suuri osa kirjan viehätysvoimasta. Ja miten ihastuttavaa, että rauhoitut Hämäläisen kielen parissa!
PoistaKiitos vinkistä Liisa! Kirjoitin tämän itselleni muistiin, sillä en ole Hämäläiseltä lukenut mitään ja aina unohdan, että voisi.
VastaaPoistaOle hyvä, Kaisa! :) Minullekin tämä oli ensimmäinen kirja Hämäläiseltä ja mitä mukavin uusi kirjallinen tuttavuus.
PoistaAvioliittokuvaukset eivät yleensä kiehdo minua, mutta tästä kun kuulin ja luin hyviä arvioita niin jokin liikahti. Ostin omaan hyllyyn kauniina vuoden 1945 painoksena, ja siellä se nyt odottaa jos vaikka vihdoin tänä syksynä/talvena syventyisin siihen teekupillisen kanssa.
VastaaPoistaSuvi, Säädyllinen murhenäytelmä on avioliittokuvaus mutta niin paljon muutakin. Uskon, että tästä voi pitää vaikka ei muuten avioliittokuvauksista niin välittäisikään. Kannattaa ainakin kokeilla!
PoistaTästä on myös tasokas elokuva. Minulla on sen juliste kehystettynä.
VastaaPoistaPäähenkilöt olivat tosiaan aikanaan hyvin tunnistettavissa olevia kulttuurihenkilöitä, Tuulion pariskunta ja Olavi Paavolainen. Lahjakas Hämäläinen joutui paitsioon paljastavan tyylinsä vuoksi.