"Jos kerran olin matkalla helvettiin, olkoon se sitten helvetti. Ei enää vaheellisia valheita. Ei enää kirottua taikuutta. Sinä vihaat minua ja minä vihaan sinua. Katsotaan kuka vihaa parhaiten. Mutta ensin, ensin tuhoan sinun vihasi. Nyt. Minun vihani on kylmempi, voimakkaampi, eikä sinulla ole enää vihaa millä lämmitellä. Sinulla ei ole mitään."
Bertha Mason on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin kuuluisa hullu nainen ullakolla – Mr Rochesterin ensimmäinen vaimo, joka on lukittu Thornfield Hallin kolmanteen kerrokseen. Kuuluisuudestaan huolimatta Bertha on salaperäinen ja persoonaton hahmo, jonka tehtävä on edustaa pimeyttä, kaaosta ja epäjärjestystä ja toimia vastavoimana Jane Eyrelle.
Mutta millainen Berthan oma tarina voisi olla? Jean Rhysin Siintää Sargassomeri on yksi mahdollinen vastaus tähän kysymykseen. Rhys ottaa Brontën kertomuksen lähtökohdakseen, mutta kasvattaa tarinan ja teemat odottamattomaan ja omannäköiseen suuntaan. Siintää Sargassomeri ei niinkään lainaa Kotiopettajattaren romaanista, vaan keskustelee, kommentoi ja katsoo teemoja uusista kulmista.
Rhysin tarinassa Bertha on Antoinette Cosway, jamaikalainen tyttö, jonka perhe on orjuuden lakkauttamisen jälkeen köyhtynyt ja joutunut epäsuosioon. Kun Antoinetten äiti menee uudelleen naimisiin herra Masonin kanssa, perheen taloudellinen asema paranee, mutta sitä seuraavat edelleen orjuuden ajan seuraukset, roturistiriidat ja myös Antoinetten äidin mielen järkkyminen. Masonin perheen miehet haluavat järjestää Antoinettelle sopivan avioliiton ja houkuttimena asian järjestämisessä käytetään rahaa.
Kotiopettajattaren romaanissa Bertha Mason nähdään Jane Eyren silmin ja Mr Rochesterin kuvaamana. Jane näkee Berthan vain pari kertaa, ja näissä kohtaamisissa Bertha on pelottava mielipuoli: punasilmäinen, ulvova, eläimellinen. Mr Rochester taas kertoo ensimmäisen vaimonsa olleen jo ennen raivohulluutta matalamielinen, juopotteleva ja kykenemätön älylliseen keskusteluun. Kaikesta päätellen Bertha on kuitenkin ollut kaunis ja myös hyvin seksikäs nainen, joka on saanut Rochesterin nuoren veren kuumenemaan.
Jean Rhys piirtää ensimmäisestä rouva Rochesterista varsin erilaista kuvaa. Antoinettessa on kyllä synkkämielisyyttä ja epävakautta, mutta hän ei ole tylsämielinen tai rappiollinen. Hän on kuitenkin passiivinen ja muiden tahtoon alistuva: hän ottaa samalla tavalla alistuen vastaan niin järjestetyn avioliiton kuin mielipuoleksi tuomitsemisenkin. Toisaalta Antoinettessa on myös samaa salaperäistä voimaa kuin Jamaikan luonnossa – voimaa joka luultavasti pelottaa Rochesteria.
Kirjassa asetetaan vastakkain niin erilaiset kulttuurit kuin sukupuoletkin. Jamaikan luonto kuvataan eksoottisena, melkeinpä tukahduttavan voimakkaana. Värit ja tuoksut tulevat lukijan iholle ja ilma tuntuu lukiessa raskaammalta hengittää. Ulkopuolisena saarelle saapunutta Rochesteria Jamaika ja sen asukkaat sekä kiehtovat että pelottavat. Mustat ihmiset ja heidän tapansa ovat Rochesterille outoja ja vieraita, ja samaa vierautta hän alkaa nähdä myös Antoinettessa, joka on liian eksoottinen ja liian erilainen.
Antoinetten hulluus on tietenkin kirjan mielenkiintoisimpia aiheita. Ajaako Rochester Antoinetten hulluuteen halutessaan kesyttää tämän? Antoinettesta tulee Bertha; kauniista ja herkästä tytöstä apaattinen nainen, jolla on roikkuva tukka ja turvonneet kasvot. Entä missä määrin Rochester itse on rahan, vallankäytön ja juonittelun uhri. Rhys ei anna yksiselitteisiä vastauksia, mikä tekee tarinasta entistä kiehtovamman.
Siintää Sargassomeri on täynnä salaperäisyyttä, outoa tunnelmaa ja selittämättömyyttä. Siinä on unenomaisuutta ja ahdistavaa painostavuutta, mutta myös hiukan vaarallista kauneutta. Lukeminen vaatii keskittymistä, koska niin paljon jätetään kertomatta tai kerrotaan kätketysti. Siintää Sargassomeri on niitä kirjoja, jotka tuntuvat arvoituksilta vielä lukemisen jälkeenkin. Tarina ja sen tulkinnat eivät jätä rauhaan vaan jäävät vaivaamaan mieltä kirjan kansien sulkeuduttua.
Siintää Sargassomeren ovat lukeneet myös marjis, Sara, Kirsi, Booksy, Niina T, Jokke ja Salla. Marile vertailee kirjaa Kotiopettajattaren romaaniin.
Jean Rhys: Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, 1966)
Suom. Eeva Siikarla
Wsoy, 1968
Jess, mahtavaa, että luit tämän ja bloggasit! :)
VastaaPoistaMinulla on ollut pitkään mielessä, että haluaisin lukea tämän, ja juttelimmekin kaverini kanssa, jos ottaisimme tämän joku kerta lukupiiriimme. Tämä bloggaus innosti minua entisestään. Vaarallinen kauneus yhdistettynä unenomaiseen ja ahditavaan painostavuuteen kuulostaa hyvin lupaavalta! :) Kotiopettajattaren romaani on yksi lemipikirjojani, ja minua muutenkin on aina viehättänyt tällaisten vastakertomusten idea, joissa "paljastetaan" kuuluisista teoksista se toinen, pimentoon jäänyt puoli.
Anna, sama juttu: Kotiopettajattaren romaani on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, ja olin suunnitellut tämän kirjan lukemista jo pidemmän aikaa. :)
PoistaRhysin kirja on toki hyvin erilainen kuin Brontën teos, niin tyylillisesti kuin teemoiltaankin. Mutta ehkä kirja juuri siksi toimiikin niin hyvin, koska sitä on pakko lukea itsenäisenä teoksena eikä vain Kotiopettajattaren romaanin jatkeena.
Tämän kirjan nimi on jo yksistään niin houkutteleva, että tarinan haluaisi lukea. Mutta muutenkin kiinnostaa: Kotiopettajattaren romaani on hieno teos, joten siksikin tähän kirjaan pitäisi tarttua.
VastaaPoistaJonna, kirjan nimi on minustakin ihastuttava. Kyllä tämä kirja on Kotiopettajattaren romaanin ystäville ehdottomasti kiinnostavaa luettavaa, vaikka kaikki eivät ehkä Rhysin kirjaan ihastukaan - sen verran erilainen se on Jane Eyreen verrattuna.
PoistaPidin tästä, vaikka Rhysin heikkotahtoiset ajautujanaiset ovatkin päähenkilöinä vähän ahdistavia...
VastaaPoistaVastakertomusten idea on viehättävä mutta aika usein ne tapaavat olla ihan vain yrityksiä ratsastaa toisen maineella tai ihan kivoja pastisseja. Mutta sitten on sellaisia kuin tämä, täysipainoinen romaani itsessäänkin.
Hdcanis, minä en ole lukenut Rhysiltä muuta, ja on ihan mielenkiintoista kuulla että päähenkilöissä on samoja toistuvia piirteitä. Täytyy varmaan lukea jotakin muutakin Rhysiltä jossain vaiheessa.
PoistaOlen samaa mieltä, etteivät vastakertomukset läheskään aina toimi itsenäisinä teoksina, eivätkä ole välttämättä kauhean kiinnostavia, mutta Siintää Sargassomeri kyllä onnistuu kaikin puolin.
Aikauhee, mä en kyllä tykännyt tästä. Tosin olen varma että iso syy siihen on se, että luin tämän heti Kotiopettajattaren jälkeen ja sen upea tarina oli liikaa mielessäni.
VastaaPoistaMarile, voin kyllä varsin hyvin ymmärtää, ettei tämä kirja vetoa jokaiseen lukijaan - eikä edes jokaiseen Kotiopettajattaren romaanin ystävään. En itsekään olisi ehkä jossain muussa elämänvaiheessa pitänyt kirjasta, mutta nyt se toimi oikein hyvin.
PoistaValtsu, miten kiinnostava aihe!
VastaaPoistaTuo klassikko (Kotiopettajattaren romaani) ei lakkaa kummittelemasta mielessäni, vaikka olen sen lukenut kahteen kertaan vuosien välillä ja katsonut kahtena erilaisena elokuvaversiona, aina sen loppu väijyy mielessä.
En ole koskaan kuitenkaan tullut ajatelleeksi tuon piilotetun naisen elämää, vaan antanut sen rauhassa roihuta tulipalon mukana. Mikä herkullinen näkökulma esittelemässäsi kirjassa!
Liisu, eikö olekin mielenkiintoinen! Ja myös mielenkiintoisesti toteutettu.
PoistaMinä muistan, että lapsena Bertha Mason oli minusta puhtaasti pelottava hahmo (mutta pelottava sellaisella kutkuttavalla tavalla), kun taas vanhempana Berthaan on alkanut liittyä enemmän arvoituksellisuutta ja tragiikkaa. Rhysin kirja taas aukaisi aivan uusia näkökulmia asiaan.
Minä pidin tästä kirjasta, joka oli ahdistava, mutta toisaalta täynnä värejä. Rochester oli minusta täysin sovinistisika ja ihmettelen Jane Eyren ratkaisua.
VastaaPoistaJokke, ahdistava mutta täynnä värejä: miten osuvasti sanottu! Minäkin pidin tästä paljon, ja kirja sai miettimään myös Kotiopettajatteren romaania eri kulmasta.
Poista