Eleanor Catton: Harjoitukset

"Me opittiin että kaikki maailmassa jakautuu kahteen: hyvään ja pahaan, miehiin ja naisiin, totuuteen ja valheeseen, lapseen ja aikuiseen, mielihyvään ja tuskaan. Me opittiin että opolla oli kartta, kartta jonka avulla kaikki vaikuttaisi järkevältä. Avain. Vähän niin kuin teatteriohjelmassa, jossa lukee toisella puolella näyttelijöiden nimet ja toisella hahmojen nimet – siisti jako, joka erottaa kuvitelman todellisuudesta. Me opittiin että esityksen ja esittäjän välillä, totuuden ja valheen välillä on jako – aina on jako. Me opittiin että mitään välitilaa ei ole."

Välitiloja ei ole, opetetaan Abbey Crangen high schoolin tytöille Eleanor Cattonin Harjoituksissa. Mutta juuri välitiloissa Cattonin esikoisromaanissa liikutaan. Totuus ja valhe, todellisuus ja kuviteltu, aito kokemus ja esitetty tunne sekoittuvat jatkuvasti, eikä lukijalle ole lainkaan selvää, missä rajat kulkevat. Harjoituksissa käsitellään myös nuoruuden ja aikuisuuden välistä rajatilaa, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä rajoja sekä luottamuksen ja hyväksikäytön rajoja – eikä mitään selkeitä rajaviivoja tai vastauksia ole.

Romaanin keskiössä on high schoolin 17-vuotiaan oppilaan ja koulun musiikinopettajan välinen suhde, jota ei kuitenkaan kuvata missään vaiheessa suoraan. Suhde tapahtuu ihmisten puheissa, kuvitelmissa ja juoruissa, se esiintyy lehtien skandaalinkäryisissä otsikoissa, ja läheisen teatterikoulun ensimmäisen vuosikurssin tekemässä näytelmässä. Hig schoolin tytöt tuntevat tapauksen muuttaneen heitä kaikkia: jokainen tyttö on nyt potentiaalinen viettelijä tai viettelyn uhri. Tytöt avautuvat ajatuksistaan ja tunteistaan saksofoninsoiton opettajalleen, joka puolestaan ohjailee mielessään tyttöjä, asettelee heitä rooleihin ja peilaa tapahtumia omiin kokemuksiinsa. Ja samaan aikaan tapahtumat ja henkilöt saavat uuden muodon näyttelijäopiskelijoiden tulkinnassa. Mutta onko kaikki loppujen lopuksi kuvitelmaa, tai näytelmää, tai peliä?

Catton sekoittaa tarinassaan toden ja kuvitellun kiehtovasti. Harjoitusten tarina kiinnostaa ja kutsuu mukaansa, mutta Catton häiritsee jatkuvasti lukijaa eikä päästä tätä uppoutumaan kuviteltuun todellisuuteen. Perinteisen tarinan säännöt rikotaan, eikä Catton tarjoa lukijalle selkeää kuvaa siitä, mitä tapahtui tai keitä hänen henkilöhahmonsa ovat. Henkilöt ottavat rooleja ja vaihtavat niitä, taustamusiikki soi ja spottivalot ohjaavat katsetta, kohtauksia toistetaan näkökulmaa vaihtaen. Näyttämöllisyys, esittäminen ja replikointi jatkuvat silloinkin, kun tapahtumat eivät sijoitu näyttämölle.

Kirja nostaa esiin kysymyksen identiteetin ja kokemusten luonteesta. Onko olemassa aitoja ja alkuperäisiä kokemuksia vai esitämmekö itseämme ja tunteitamme? Entä kuinka paljon taide ja viihde muovaavat tapaamme olla maailmassa? Toimimmeko ja ajattelemmeko riippumattomina yksilöinä vai ohjaavatko erilaiset roolit ja odotukset tekojamme ja ajatuksiamme? Missä määrin esitämme itseämme ystävinä, naisina tai miehinä, uhreina tai sankareina?

Luulen, että Harjoitukset voi joidenkin lukijoiden mielestä olla ärsyttävä ja turhanaikaisesti kikkaileva kirja. Ja jos lukija ei pidä avoimista lopuista ja solmimattomista langanpäistä, hän ei luultavasti pidä Harjoituksista. Minä kuitenkin ihastuin Cattonin kirjaan, ja tunsin sen parissa suurta lukuiloa. Pidin siitä, kuinka Catton kutsui lukijan mukaan kuvitteluleikkiin ja rikkoi sitten jatkuvasti oman leikkinsä sääntöjä. Pidin siitä, kuinka tarinallisuuden rikkominen nosti kirjan teemat esiin ja houkutteli ajatukset liikkeelle. Ja pidin siitä, että kaiken vieraannuttamisen ja keinotekoisuuden korostamisen keskellä kirja tuli myös lähelle ja kosketti.

Kirjan ovat lukeneet myös Erja, Taika, MarikaOksa ja Hanna.

Eleanor Catton: Harjoitukset (The Rehearsal, 2008)
Suom. Tero Valkonen
Kansi. Eija Kuusela
Siltala, 2010/2014