Antti Hyry: Aitta

" – Vaatii kyllä harrastusta, hän sanoi. – Kun on joku vanha rakennus kunnossa, moni sanoo, ihanaa, minäkin tahdon tämmöisen. Mutta täytyy sanoa niin kuin se entinen mies että, aina on oksan ottajaa, kun on vain kuusen kaatajaa."

En ollut suunnitellut lukevani Antti Hyryä. Hyry, uunit ja aitat ja rakennushommat eivät kuulostaneet erityisen mielenkiintoisilta, ja ainakin muutama lukeva tuttava oli tuominnut Uunin tylsäksi jaaritteluksi.

Sitten luin Ilselän Minnan kirjoitukset Uunista ja myöhemmin Aitasta. Minna kertoo yhteensä 24 syytä rakastaa Hyryä. Mietin, että Hyry ei kuulostakaan tylsältä vaan aika ihanalta. Hankin Uunin ja Aitan omaan hyllyyni.

Pari viikkoa sitten oli kaunis syyskesäinen päivä. Otin viltin ja Aitan ja suunnistin ulos lukemaan. Aurinko lämmitti, kevyt tuuli puhalteli ja ilma tuntui kimmeltävän. Luin Aittaa ja tunsin, kuinka mieli rauhoittui. Aitan lukeminen oli tyynnyttävää ja rentouttavaa, melkein meditatiivista.

Mitä Aitassa tapahtuu? Mies kalastelee, tarkkailee lintuja ja tuomen kukinnan edistymistä. Juhannusseuroissa mies saa kuulla, että Iissä olisi aitta myynnissä. Ajetaan aittaa katsomaan, tehdään kaupat, puretaan aitta ja rakennetaan se uudestaan omaan rantaan. Välillä poimitaan hilloja tai mustikoita. Istutaan soututuolissa. Mietiskellään.

Paljon ei siis tapahdu. Kun on aikaa istuskella ja kuljeskella katselemassa pihapiiriä, huomio kiinnittyy mielen liikkeisiin, ajan kulumiseen, luonnon kiertokulkuun. Talvea seuraa kevät, pääskyset saapuvat ja tekevät pesän, mies rakentaa aitan. Hyryn kirja ei ole niinkään tarina kuin kuva maailmasta ja elämästä. Aika kuluu, elämä jatkaa kulkuaan, ja luottamus jatkuvuuteen saa eläimet rakentamaan pesän poikasilleen ja miehen rakentamaan aitan. Vai rakentaako mies aitan rakentaakseen samalla jatkuvuutta ja pysyvyyttä maailmaan, helpottaakseen ikävää ja ahdistusta, levottomuutta katoavaisuuden edessä?

Hyryn kerronnassa ja rauhallisuutta ja kauneutta, jotka ihastuttavat. Luontokuvaukset ovat melkeinpä pakahduttavia, arkiset ruokailuhetket ja saunassa kylpeminen tuntuvat lukijan omassa ruumiissa. Kaiken rinnalla kulkee usein myös hiljainen ja lempeä huumori. Hyry tavoittaa ihmisten tavat, puheenparret ja sosiaalisen kanssakäymisen kiemurat osuvasti: kaikki me tiedämme ne kohteliaisuudet, kursailut ja sanonnat joita Hyryn henkilöt viljelevät. Tunnistamme myös henkilöiden ajatukset ja tunteet – osa niistä on omiamme. Huumori ja hymy nousevat tuttuudesta ja kotoisuudesta.

Aitta on pieni ja vähäeleinen kirja, kaikin tavoin. Mutta siihen mahtuu paljon, yksinkertaisen pinnan alle. Siinä on kaikki: arjen kauneus, ihmismielen pohjalla asustava haikeus, ruumiillisen työn siunaus, luonnon ja ihmisen välinen yhteys. Aittaa ei voi lukea ahmien tai sivusilmällä, muita asioita ajatellen. Se kutsuu keskittymään, mietiskelemään ja pysähtymään. Ja se palkitsee lukijansa, jättää jälkensä mieleen ja ajatuksiin.

"Oli aika hämärää, ilmassa oli pysähtynyt syksyn pehmeys, meri oli hämärä ja tyyni, kuin ei olisikaan meri.
Koivut olivat vihreän tummina kukin omalla paikallaan."

Aitan ovat lukeneet myös Katja, Jokke ja Morre.

Antti Hyry: Aitta
Kansi: Juha Markula
Otava, 1999