Dorothy L. Sayers: Strong Poison

Strong Poison (suomennettuna Myrkkyä) edustaa eräänlaista käännekohtaa Sayersin Wimsey-dekkarien sarjassa. Kirjoitettuaan neljä romaania aristokraattisesta yksityisetsivästään Sayers tunsi kyllästyneensä dekkarien kirjoittamiseen ja päätti laatia päätöksen Wimseyn seikkailuille. Hän ei kuitenkaan halunnut tappaa salapoliisiaan vaan ajatteli avioliiton olevan Wimseylle parempi syy vetäytyä syrjään etsivän hommista. Siispä hän kirjoitti uuteen kirjaan Wimseylle ihastuksen kohteen, dekkarikirjailija Harriet Vanen.

Viides Wimsey-kirja ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi, vaan Sayers kirjoitti sen jälkeenkin vielä kuusi kirjaa lordi Peterin vaiheista. Sen sijaan Myrkkyä-kirjasta lähtien sekä kirjojen henkilöhahmot että teemat alkavat syventyä, ja Sayers alkaa kirjoittaa selkeästi henkilökohtaisemmalla otteella. Peter Wimseyn henkilöhahmo kehittyy kirja kirjalta: ensimmäisten kirjojen Wimseyssä oli vielä paljon karikatyyrimäisiä ja nulikkamaisia piirteitä, mutta loppupään kirjoissa Wimsey vakavoituu ja aikuistuu. Samalla kun Sayers syventää Wimseyn henkilöhahmoa, hän toisaalta kirjoittaa tästä myös eräänlaista ihannemiehen muotokuvaa: Wimseyn äly käy yhä ylivertaisemmaksi ja hän tuntuu myös käyvän komeammaksi ja fyysisesti puoeensavetävämmäksi.

Taisi myös käydä niin, että Harriet Vanen luodessaan Sayers tuli kehittäneeksi jotakin muutakin kuin vain mielitietyn Wimseylle. Harrietista muodostui nimittäin Sayersin kirjallinen alter ego, jonka kautta Sayers pääsi käsittelemään monia henkilökohtaisia asioitaan hiukan verhotussa muodossa. Myrkkyä-kirjassa Harriet on vielä lähinnä sivuhahmo, mutta kolmessa muussa Wimsey/Vane-kirjassa Harriet on vähintään Wimseyn veroinen päähenkilö.

"'If anybody ever marries you, it will be for the pleasure of hearing you talk piffle', said Harriet, severely.
'A humiliating reason, but better than no reason at all.'
'I used to piffle rather well myself ', said Harriet, with tears in her eyes, 'but it's got knocked out of me. You know – I was really meant to be a cheerful person – all this gloom and suspicion isn't the real me. But I've lost my nerve, somehow.'"

Kirja alkaa, kun Harriet Vane on oikeudessa syytettynä rakastajansa murhasta. Mies on kuollut arsenikkimyrkytykseen, eikä kellään muulla näytä olleen tilaisuutta murhaan. Wimsey on kuitenkin vakuuttunut  siitä, ettei Harriet mitenkään voi olla murhaaja (vaikka ei tätä tunnekaan) , ja kun ensimmäisen oikeudenkäynnin jurykaan ei pääse yksimielisyyteen syyllisyydestä, saa Wimsey kuukauden aikaa hankkia todisteet Harrietin viattomuudesta ennen seuraavaa oikeudenkäyntiä.

Harrietin kokemuksissa on selkeitä viittauksia Sayersin omaan elämään. Sayersilla oli ennen avioliittoaan kaksi suhdetta, joista toisesta hänelle syntyi myös lapsi, jonka Sayers antoi sukulaistensa kasvatettavaksi. Suhteet ja avioton lapsi olivat uskonolliselle Sayersille vaikeita asioita, mutta hän pystyi kuitenkin käsittelemään näitä painavia asioita päällisin puolin kepeissä dekakreissaan. (Eräässä myöhemmässä kirjassa myös Harriet Vane painiskelee sen ongelman kanssa, miten luopua palapelidekkareiden kirjoittamisesta ja kirjoitettaa oikeista ihmisistä, vaikka se sattuisikin.)

Kirja jäljittelee oikeaa elämää esimerkiksi Harrietin rakastajan hahmossa: mies väittää Harrietille vastustavansa porvarillista avioliittoa ja painostaa tämän elämään aviottomassa suhteessa vaikka haluaa oikeasti vain testata, kuinka nöyrää Harrietin rakkaus on. Myös Harrietin murhasyytteen voi nähdä vertauskuvana Sayersin salatusta aviottomasta lapsesta: molemmat ovat konkreettisia muistutuksia häpeälliseksi koetusta suhteesta – muistutuksia joita naiset kantavat mukanaan suhteen jälkeenkin.

Myrkkyä on yksi suosikeistani Sayersin kirjoista. Kepeys ja vakavammat teemat ovat siinä erinomaisessa balanssissa, ja kirja on pullollaan herkullisia henkilöhahmoja ja ajankuvaa. Tutkimukset johdattavat Wimseyn mm. Lontoon boheemien taidepiirien pariin, ja kirjassa on riemastuttava kuvaus taiteilijoiden juhlista, joissa syödään savusillejä jotka huuhdellaan alas vodkalla, soitetaan atonaalisia pianokonserttoja ja keskustellaan vapaasta rakkaudesta ja hyvien käytöstapojen porvarillisuudesta. Wimseyn hurmaavalla vanhapiika-apulaisella Miss Climpsonilla on kirjassa suuri rooli, ja hänen tutkimuksensa pikkukaupungissa ovat myös ihastuttavaa luettavaa. Miss Climpsonin seikkailuista voi esimerkiksi oppia, kuinka spiritistisessä istunnossa huijataan onnistuneesti. Ja luonnollisesti kirja on myös ensimmäinen kappale yhdessä suosikkirakkaustarinassani.

Voisin myös suositella Myrkkyä-kirjaa ensimmäiseksi sayersiksi heille, jotka eivät vielä ole naisen kirjoja lukeneet, mutta joita ehkä kiinnostaisi niihin tutustua. 

Suomeksi kirjan on lukenut  Jokke.

Dorothy L. Sayers: Strong Poison, 1930
New English Library, 2004